Vaarantamisvastuu

Vaarantamisvastuu tarkoittaa sinänsä luvallisen vaarallisen toiminnan ulkopuolisille aiheuttamien vahinkojen korvaamisvelvollisuutta.

Toiminnan vaarallisuuden vuoksi vastuu on tavalliseen tuottamusvastuuseen verrattuna ankarampaa. Vaarantamisvastuu on osa ankaraa vastuuta. Teknisen kehityksen myötä on syntynyt uudenlaisia vaaratilanteita, joiden aiheuttamista vahingoista kärsimään joutuneiden ei ole katsottu saavan riittävää suojaa tuottamussäännön perusteella. Vaarantamisvastuusta luotujen sääntöjen esikuvana voidaan pitää Saksan rautatieliikennettä koskevaa säännöstöä, joka säädettiin 1838. Suomessa ensimmäinen aiheeseen liittyvä laki oli rautatievastuulaki (8/1898), joka oli voimassa 1898–1999.

Eduskunta on säätänyt monelle toimialalle ankaran vastuun niille, jotka aiheuttavat vaaraa käyttämällä paljon energiaa tai vaarallisia välineitä. Vaikka ankara vastuu perustuu tavallisesti lainsäädäntöön, on myös oikeuskäytännössä päädytty tuottamuksesta riippumattomaan vastuuseen esimerkiksi räjäytystöiden ja sotaharjoitusten yhteydessä. Lailla on säädetty muun muassa ilma-alusten aiheuttamista vahingoista (maavahingoista) (ilmailulaki,1242/2005, 139 §), raidekulkuneuvoista johtuvista vahingoista (raideliikennevastuulaki, 113/1999), sähkövahingoista (sähköturvallisuuslaki, 410/1996, 7 luku), ydinvahingoista (ydinvastuulaki, 484/1972) ja öljyvahingoista (422/1996).