Vaaitus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Vaaituskoje.

Vaaituksen tarkoituksena on selvittää kahden pisteen välinen korkeusero vaakasuorin tähtäyksin pystysuoriin lattoihin, joiden asteikko kasvaa alhaalta ylöspäin. Lattoihin suoritettavat havainnot tehdään yleensä pareittain ja näistä ensimmäistä kutsutaan taaksehavainnoksi ja toista eteenhavainnoksi. Taaksehavainto tehdään tunnettuun tai ennalta mitattuun pisteeseen, sillä näin saadaan selville kojeen vaakatason korkeus. Tästä syystä taaksehavainto luetaan positiivisena ja seuraava havainto eli eteenhavainto luetaan negatiivisena tuntemattomasta tai ennen mittaamattomasta pisteestä. Seuraavaksi lasketaan taaksehavainnon ja eteenhavainnon (jonka etumerkki on negatiivinen) erotus, josta selviää pisteiden korkeuksien erotus.

Vaaituksessa voidaan erottaa kaksi erilaista menetelmää sen perusteella, minkälaista tarkoitusta varten vaaitusta suoritetaan:

  • Jonovaaitus
  • Pintavaaitus

Vaaituskojeita sen sijaan on kahta päämallia: optisia sekä hydrostaattisia vaaituskojeita. Näistä jälkimmäiset perustuvat vaakasuoran nestepinnan hyväksikäyttöön, kun puolestaan optisia vaaituskojeita lajitellaan vielä kahden pääperiaatteen mukaan. Tasainvaaituskojeisiin, joissa lankaristikolle tuleva tähtäyssäde kallistetaan vaakasuoraan vaaitustasaimen avulla, kun puolestaan itsetasaavissa vaaituskojeissa tähtäyssäde, joka latasta vaakasuorasti tulee, ohjataan kompensaattorin avulla lankaristikolle tähtäyssädettä taittamalla tai siirtämällä lankaristikkoa pystysuunnassa.

Tasainvaaituskojeet voidaan vielä jakaa rakenteensa perusteella kolmeen ryhmään: yksinkertaiset, keskikokoiset ja tarkkavaaituskojeet. Yksinkertaiset vaaituskojeet sisältävät kolme pääosaa, joista ensimmäinen on jalustaan kiinnitetty runko-osa sekä siinä oleva rasiatasain, jolla kojeen likimääräinen tasaus suoritetaan. Seuraava osa on kaukoputki, jonka lankaristikon kautta kulkee tähtäyskaukoputki. Viimeisenä tulee vaaitustasain, jonka yläpuolella kylläkin on usein vielä yksinkertaisissa kojeissa peili, jonka avulla tasauksessa käytetty kupla on helpompi nähdä. Keskikokoisten vaaituskojeiden merkittävin ero yksinkertaisiin kojeisiin nähden koskee kallistusruuvia, jolla kaukoputkea voidaan kallistaa korkeussuunnassa alhidadiosan suhteen vaaka-akselin ympäri, jotta tasaimen kupla saadaan keskelle ja näin tähtäysakseli saadaan vaakasuoraan.

Toinen jaottelu, jonka avulla tasainvaaituskojeita voidaan ryhmitellä, koskee käyttötarkoitusta. Kojeita voidaan lajitella neljään ryhmään sen mukaan mihin tarkoituksiin kyseisiä kojeita käytetään: rakennus-, insinööri-, yleis- ja tarkkavaaituskoje.

Itsetasaavien kojeiden toiminta perustuu jollain tavoin joko painovoiman (riippuva heiluri) tai vaakasuoran nestepinnan hyväksikäyttöön. Heilurin käyttöön perustuvia heilurikompensaattoreita on neljä erilaista: pystyasentoinen peili, 50 gon kulmainen peili- tai prismayhdistelmä, muut kolmiprismaiset kompensaattorit ja seisova prisma. Muuntyyppisistä kompensaattoreista mainitaan tässä yhteydessä lankaristikon tai objektiivin ohjauskompensaattori ja nestekompensaattori.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]