Kasettiasema
Kasettiasema on tietokoneen massamuistilaite, jota käytettiin lähinnä kotikäyttöön suunnatuissa mikrotietokoneissa. Tallennukseen käytettiin tavallisia ääninauhoja eli C-kasetteja.
Jotkut koneet kelpuuttivat kasettiasemaksi myös tavallisen musiikin kuunteluun tarkoitetun kasettinauhurin ja joidenkin koneiden omilla kasettiasemilla puolestaan pystyi soittamaan musiikkikasetteja. Suosituimmassa 8-bittisessä koneessa, Commodore 64:ssa Commodoren oma 1530 C2N Datassette -asema oli periaatteessa ainoa tuettu, mutta erillisellä kytkimellä ja välijohdolla pystyi huijaamaan tietokonetta ja käyttämään myös mitä tahansa muuta kasettisoitinta sen audiolähdön kautta.[1] Katkaisija kertoi tietokoneelle, että "kasettiaseman" play-painike on painettu alas. Tällä keinolla pystyi myös käyttämään periaatteessa mitä tahansa ääntä tallentavaa laitteistoa massamuistina. Myös alkuperäisessä IBM PC:ssä (5150) oli liitin kasettiasemalle.[2]
Kasettiaseman haittana oli sen hitaus sekä se, että kasetti piti aina kelata oikealle kohdalle, kun siltä alkoi ladata ohjelmaa. Kotitietokoneiden kasettiasemien lataus- ja tallennusnopeus oli nykynormien mukaan äärimmäisen alhainen. Esimerkiksi Commodoren Datassette-asemalla tallennusnopeus oli 45–60 tavua sekunnissa.
Tämän vuoksi käytettiin ns. turbo-ohjelmia, jotka olivat käytännössä pakkaus/purku-ohjelmia, jolloin nauhalta ladattavan datan määrä pieneni oleellisesti. Turbo-ohjelmien kanssa ladattaessa näytöltä näki eräänlaisen "skooppinäkymän" nauhalta tulevasta datavirrasta ja siitä pystyi päättelemään, missä kohtaa on ohjelman latauksen alku. Samaisen näkymän mukaan myös säädettiin kasettiaseman azimuth-kulmaa, mikäli käytössä ei ollut Load-it-asema, jossa oli erillinen LED-pylväillä toteutettu näyttö oikean kulman säätämiseksi. Mahdollista oli toki kelata kasetti myös ohjelman alkukohtaa aiemmaksi tai jopa alkuun, mutta silloin tuli odottaa, että kasetti siirtyi normaalilla soittonopeudella ohjelman alkukohdalle. Turbo-ohjelmalla lataus nopeutui noin yhteen kilotavuun sekunnissa.
Tietokoneohjelmia levitettiin myös radion välityksellä siten, että radiosta lähetettiin äänimuodossa dataa, jonka pystyi nauhoittamaan kasetille, kun laittoi nauhoituksen päälle ennen lähetyksen alkamista.[3]
Joissakin 8-bittisissä koneissa kasettiasema oli vakiovaruste, mutta toisaalta esimerkiksi VIC-20:ssä se piti ostaa erikseen.
Tietokonepelit levitettiin C-kasetteina, joiden kopiointi joissain tapauksissa oli helppoa. Kasetin saattoi pystyä kopioimaan analogisesti suoraan toiselle kasetille käyttäen esim. kaksipesäistä kasettinauhuria. Näin tehdyn kopion toimintavarmuus ei kuitenkaan ollut hyvä.
Osassa asemia oli äänipään säätöruuvi, jota säätämällä saattoi kasettiaseman äänipään azimuth-kulman kohdistaa mahdollisimman oikein kohdalleen, mikäli kasettien lukemisessa oli ongelmia.
Useimmat 8-bittiset tietokoneet tukivat myös 5,25 tuuman levykeasemaa, joka piti yleensä ostaa erikseen. Levykeasema maksoi tuolloin koko koneen hintaan nähden huomattavan paljon, ja sitä saattoikin 8-bittisten koneiden aikaan pitää vielä "ylellisyyslaitteena". Levykeasema yleistyi 1980-luvun loppua kohti.
1980-luvun puolivälissä ilmaantuneissa 16-bittisissä tietokoneissa ei ollut enää kasettiasemaa, vaan tuolloin Amigan ja Atari ST:n myötä perustallennusvälineeksi vakiintui levykeasema. Myös kiintolevyt yleistyivät.
Kasettiasemat ja 8-bittiset tietokoneet poistuivat markkinoilta lopullisesti vasta 1990-luvun alkaessa (Commodore 64:n valmistus päättyi 1993).
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ COMPUTE!'s Gazette, Issue 21, March 1985
- ↑ Gregg Williams: A Closer Look at the IBM Personal Computer. Byte, tammikuu 1982, 7. vsk, nro 1, s. 43. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
- ↑ BASICODE