Välskärin kertomuksia

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Välskärin kertomuksia (alkuteos Fältskärns berättelser) on Topeliuksen kirjoittama historiallinen romaani. Se on julkaistu niin kolmiosaisena, viisiosaisena kuin kuusiosaisenakin.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Välskärin kertomuksia kertoo suomalaisten Bertelsköldin ja Larssonin sukujen vaiheista. Vanha välskäri kertoo pienelle kuulijakunnalle kolmikymmenvuotisen sodan ajoista, jolloin Kustaa Perttilä -niminen talon­pojan poika muuttaa nimensä Berteliksi ja myöhemmin aateloinnin yhteydessä Bertelsköldiksi. Suvun kantaisä, vanha nuija­sodan veteraani ja talonpoika, nimittää tästä suuttuneena perijäkseen Larssonin suvun pojan. Bertel rakastuu kauniiseen ruhtinatar Regina von Emmeritziin, josta tulee aatelis­­suvun kanta­äiti. Sarjaan tuo salaperäisyyttä ja taianomaisuutta kuparinen sormus, joka on aluksi kuningas Kustaa II Aadolfin hallussa.

Bertelsköldien suku omistaa tuon upean sormuksen, johon on kaiverrettu kirjaimet RRR tarkoittaen Rex Regi Rebellis, eli kuningas kapinassa kuningasta vastaan. Sormuksen haltijaan ei pysty vesi, tuli, rauta eikä lyijy. Se tuo omistajalleen menestystä, mutta sen menettää vannomalla väärän valan.

Kirjasarja alkaa Breitenfeldin taistelusta vuonna 1631, siis 30-vuotisen sodan aikaan (katso osa 1). Se loppuu Kustaa III:n vallankaappaukseen vuonna 1772 (katso osa 3). Eräs ensimmäisen osan dramaattisimmista hetkistä tapahtuu suvun kantaisän Aaron Perttilän talossa Isossakyrössä vuonna 1635, kun hänen tyttärensä Meri (Emerentia) tunnustaa olevansa Kustaa Bertelin äiti ja kuolee pian sen jälkeen. Tästä kohtauksesta lähtien Bertelsköldin suku tietää, että heidän kohtalostaan taistelevat Aaron Perttilän aatelis­valtaa vastaan lausuma kirous ja Meri Perttilän pojalleen Kustaalle ja tämän jälkeläisilleen lausuma siunaus. Aaron Perttilä lahjoittaa Larssonin pojalle kirveensä merkiksi rehellisen työn kunniasta, ja toivoo että Bertelit (Bertelskiöldit) ja Perttilät (Larssonit) tulevat aina taistelemaan toisiaan vastaan. Lisäksi Meri ehtii ennen kuolemaansa varoittaa Kustaata ja Reginaa, että kuninkaan sormuksen haltijaa vaanivat aina ylpeys ja kunnianhimo (katso osa 1).

Kustaa Bertelsköld taistelee Liettuassa ja Puolassa 1650-luvun puolivälissä ja selviää taisteluista vahingoittumattomana. Hänen mukanaan on hänen herkkäsydäminen poikansa Bernhard, joka muistuttaa luonteeltaan selvästi enemmän jo vuonna 1653 kuollutta äitiään kuin isäänsä (katso osat 1 ja 2). Pohjan sodassa vuonna 1657 molemmat Bertelsköldit hyökkäävät Ruotsi-Suomen armeijan mukana Tanskaan, ja tammikuussa 1658 he valmistautuvat Vähän-Beltin ylitykseen. Poikkeuksellisen ankara pakkanen on jäädyttänyt salmen. Juuri ennen salmen ylitystä eräs nuori sotilas pilkkaa Kustaata, joka suuttuu ja haastaa hänet kaksintaisteluun. Kustaa on syyllistynyt väärään valaan, ja sen tähden hän häviää taistelun ja menettää kaksi sormeaan. Niistä toisessa on kuninkaan sormus, jonka saa haltuunsa Niilo Janssen, hieman aikaisemmin Bertelskiöldin mukaansa kaappaama tanskalaispoika. Kustaa Bertelskiöld hukkuu Vähän-Beltin ylityksessä ja näin Bernhardista tulee Bertelsköldin suvun päämies (katso osa 1, kertomus Väärä vala ottaa pois onnen).

Bernhard Bertelsköldin vaiheita seurataan 1670-luvun alussa ja vuosina 1695-1697. Hän menettää suuren osan läänityksiään reduktiossa eli läänitysten palautuksessa kuningas Kaarle XI:lle. Hänen hovimestarinaan toimiva Janssen juonittelee hänen selkänsä takana ja osittain saa aikaan Bertelsköldin suvun vararikon. He menettävät Varsinais-Suomessa olevan Mainiemen linnan suurten nälkävuosien aikaan eli 1695-97 ja Bernhard Bertelsköld joutuu Turun linnaan, jossa hän vaipuu syvään masennukseen ja sairastuu. Osan 1 lopussa hänen nuoruudenrakastettunsa Kerttu tulee vierailulle ja kertoo, että Janssen on hukkunut. Hän myös paljastaa, että hänellä on kuninkaan sormus mukanaan. Bernhardin pyynnöstä hän antaa sormuksen tälle. Linnan päällikkö tulee ilmoittamaan Kaarle XI:n kuolemasta ja Bertelsköldin poikien, Torstenin ja Kustaan menestyksestä virkamiehistössä ja armeijassa. Bernhard kuolee pian näiden uutisten jälkeen ehdittyään testamentata sormuksen esikoiselleen Torstenille (katso osan 1 loppu).

Toisen osan alkupuolella käydään läpi Bertelsköldin ja Larssonin sukujen vaiheita Suuren Pohjan sodan aikana eli vuosina 1700-1721. Torsten jää kuninkaan virkamieheksi Tukholmaan, mutta Kustaa lähtee Ruotsi-Suomen armeijan mukana taisteluihin Tanskaan, Baltiaan, Puolaan ja Ukrainaan. Käy ilmi, että Kustaan pikkusisko Ebba, prinsessa Ulrika Eleonoran kamarineiti, on pihistänyt sormuksen Torstenilta emäntänsä toimeksiannosta. Tämä on piilottanut sen medaljonkiin, jota kuningas Kaarle XII kantaa tietämättä kuitenkaan kuninkaan sormuksesta.

Lopulta Kustaa pääsee takaisin Suomeen ja säilyy hengissä Isokyrön eli Napuen taistelussa vuonna 1714. Juuri ennen Napuen taistelua Larssonin suvun päämies eli entisen Perttilän talon isäntä menettää kuusi poikaansa, jotka venäläiset yllättävät heidän tiedusteluretkellään. Kustaa Bertelsköld pääsee pakoon venäläisjoukkojen keskeltä ja päätyy Kajaanin linnaan vuonna 1715. Sen kukistumisen jälkeen hän pakenee Ruotsiin ja lähtee Kaarle XII:n viimeiselle sotaretkelle Norjaan. Hän menehtyy lumimyrskyyn Keski-Norjan tuntureilla tammikuussa 1719 yrittäessään pelastaa tovereitaan (katso osan 2 alkupuoli).

Virkaurallaan menestynyt Torsten saa haltuunsa kuninkaan sormuksen vuonna 1720 tai 1721, ja se näyttää varmistavan hänen menestyksensä jatkossakin. Hänen sisarensa syyttää häntä ylpeydestä ja ateismista ja kehottaa häntä tekemään parannuksen ajoissa, mutta Torsten ei syytöksistä eikä parannuskehotuksista välitä. Hän tulee vannoneeksi sotamies Flintan leskelle, että hän huolehtii tämän toimeentulosta. Vuonna 1738 kansliapresidentti (pääministeri) Arvid Horn eroaa, koska hattupuolue voittaa Ruotsin valtio­päivä­vaalit. Torsten valmistautuu ottamaan kanslia­presidentin viran vastaan. Hän ylpeilee menestyksellään ja kieltää Jumalan. Lisäksi hän rikkoo valansa Flintan leskelle. Sitten hän ottaa sormuksen sormestaan ja kysyy siltä, onko hänen tavoiteltava Ruotsin kruunua. Hän pudottaa sormuksen ja sokeutuu äkkiä. Kansliapresidentin virka annetaan toiselle poliitikolle. Torstenin vaimo pyytää häntä tekemään parannuksen. Osan 2 lopussa vanha Larsson ennustaa syksyllä 1740, että sota Ruotsin ja Venäjän välillä puhkeaa alle vuoden sisällä (katso osan 2 loppupuoli).

Kolmannessa osassa seurataan paitsi Bertelskiöldin ja Larssonin sukujen vaiheita, myös ylioppilas Eerikki Ljungin ja hänen vaimonsa Eriikan seurustelua ja avioliittoa. He ovat hartaita kristittyjä ja kasvattavat lapsensakin jumalanpelossa. Nuori ylioppilas Paul Bertelsköld sen sijaan on vapaa-ajattelija, joka puolustaa uskoaan niin röyhkeästi Turun akatemian (yliopiston) väitöstilaisuudessa, että rehtori erottaa hänet yliopistosta. Hän oleskelee jonkin aikaa Eerikki ja Eriikka Ljungin luona ja ihmettelee heidän rakkaudellista käytöstään häntä kohtaan. Vielä hän ei käänny kristityksi. Kaarle Viktor Bertelsköld on mennyt naimisiin Ester Larssonin kanssa, mikä avioliitto on kuvastanut noiden sukujen riitojen loppua. Lisää dramatiikkaa kolmanteen osaan tuo salatieteitä ja alkemiaa harrastava, Turussa asuva tohtori Martti Weiss, johon Paul tutustuu etsiessään elämän tarkoitusta. Weiss tutustuu myös erääseen Larssonin suvun mieheen, joka toimii valtiopäivämiehenä (kansanedustajana). Hän houkuttelee tätä myymään sielunsa paholaiselle siitä hinnasta, että Weiss muka valmistaa hänelle kultaa. Weiss käyttää sauvaa, jonka avulla hän uskoo voivansa saada selville, mistä löytyy kultaa. Kun eräs mies ottaa häneltä sauvan ja rikkoo sen, Weiss tulee hulluksi. Myös Larsson joutuu mielisairaalaan, missä hän saa kuunnella Weissin raivoamista, kunnes tämä lopulta kuolee. Myös kuninkaan sormus tuhotaan, ja sen aiheuttama kirous vähitellen poistuu Bertelsköldin suvun elämästä. Paul haavoittuu lievästi käteen jossakin kahakassa, mutta hän toipuu haavastaan melko nopeasti. Hän ihastuu nuoreen ranskalaiseen kreivittäreen, Herminie d'Egmont'hon. Heidän seurustelunsa aikana Paul luopuu ateismista ja alkaa jälleen uskoa Jumalaan. Joku Bernhard Bertelsköldin (Paulin veljen) vihollinen heittää tätä kivellä ja Bernhard loukkaantuu vakavasti. Sairautensa aikana hän lopulta kääntyy kristityksi erään hurskaan vanhan naisen vaikutuksesta. Kustaa III:n vallankaappauksen aikoihin elokuussa 1772 kreivitär d'Egmont tekee itsemurhan, koska hänet yritetään naittaa miehelle, jota hän vihaa. Bernhard ja Paul tekevät sovinnon keskenään. Kirja päättyy idylliseen tunnelmaan Kaarle Viktor ja Ester Bertelsköldin kodissa, jossa he ovat vieraanvaraisia köyhillekin (katso osa 3).

Dramatisointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Topelius on dramatisoinut muutaman Välskärin kertomuksien aiheen: Regina von Emmeritz ja Kaarle-kuninkaan metsästys.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]