Väinö Seiro
Väinö Ilmari Seiro, vuoteen 1928 Snellman[1] (29. tammikuuta 1895 Kuopio[2] – 29. marraskuuta 1968 Helsinki[3]) oli suomalainen lääkäri ja professori.
Henkilöhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Seiron vanhemmat olivat kauppias Aleksius Snellman ja Ada Vilhelmiina Lindell ja puoliso vuodesta 1924 Eva Lovisa Forsman, professori Jaakko Forsmanin tytär. Seiro tuli ylioppilaaksi Käkisalmen suomalaisesta yhteiskoulusta ja valmistui lääketieteen lisensiaatiksi 1924. Lääketieteen ja kirurgian tohtoriksi hän väitteli 1928.[2] Seiro oli Viipurin lääninsairaalan ylilääkäri 1938–1940, Helsingin yleisen sairaalan II kirurgisen osaston apulaisylilääkäri 1941–1945, Helsingin yliopiston kirurgian dosentti 1933–1946 ja professori 1946–1963[4] sekä Helsingin diakonissalaitoksen sairaalan kirurgisen osaston johtava lääkäri 1956–1964.[5] Myöhempinä vuosinaan Seiro profiloitui erityisesti vatsakirurgiksi, mutta oli 1930-luvulla kiinnostunut myös neurokirurgiasta ja ortopediasta.[6]
Seiro toimi talvisodassa 11. Sotasairaalan päällikkölääkärinä ja jatkosodassa mm. Kangasalla, Kajaanissa ja Jyväskylässä sijainneiden sotasairaaloiden johtajalääkärinä ja johtavana kirurgina.[7]
Fiktiossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Seiro esiintyy Mauri Sariolan teoksessa Ei loitsu eikä rukous kirurgian professorina, jota nuoret kandidaatit suorastaan palvovat. Kirjailija käyttää hänestä nimeä Sara.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Facta 2001, WSOY 1985, 14. osa, palsta 543
- ↑ a b Juhani Kirpilä, Sisko Motti, Anna-Marja Oksa (toim.): Suomen lääkärit 1962, s. 590. Helsinki: Suomen Lääkäriliitto, 1963.
- ↑ Väinö Seiro, Elämäkerta, Duodecim 2/1969
- ↑ Otavan Iso tietosanakirja, Otava 1966, osa 7, palsta 1230
- ↑ Facta, 8. osa, artikkeli Seiro, Väinö
- ↑ Törmä, Tapio: Neurokirurgian kehitys Suomessa. Duodecim 5/1963.
- ↑ Sotasairaaloiden toimintakertomukset (11., 30., 31. ja 55. SotaS). Kansallisarkisto (Sota-arkisto).
|
