Väinö Lieska
Väinö Lieska (ent. Lundberg; 30. kesäkuuta 1891 Saarijärvi – 18. kesäkuuta 1946) oli suomalainen jääkärimajuri. Hän oli Saksassa sotilasoppinsa saanut jääkäri, joka taisteli kaikkiaan neljässä sodassa.[1][2] [3]
Perhetausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lieskan vanhemmat olivat poliisikonstaapeli Henrik Lundberg ja Augusta Uljua. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Irja Hautalan kanssa, josta hän erosi vuonna 1924.[1][2]
Opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lieska kävi viidennen luokan Sortavalan lyseossa ja suoritti yksityisesti seitsemännen luokan Hämeenlinnan lyseossa vuonna 1929. Hän suoritti Taistelukoulun komppanianpäällikkökurssin vuosina 1927–1928.[1][2]
Jääkärikausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lieska työskenteli metsätyönjohtajana ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 25. tammikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella, josta hänet komennettiin Suomeen 11. tammikuuta 1916, missä hänen tuli toimi pohjoisella etapilla. Takaisin Saksaan hän palasi 3. maaliskuuta 1917. Hän suoritti Libaussa vuonna 1917 järjestetyn lääkintäkoiraosaston harjoituskurssin.[1][2]
Suomen sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lieska astui Suomen armeijan palvelukseen Saksassa 11. helmikuuta 1918 luutnantiksi ylennettynä ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan joukkueenjohtajaksi 1. Jääkärirykmentin 1. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan ja otti osaa sisällissodan taisteluihin Lempäälässä ja Säiniöllä sekä Viipurissa, missä haavoittui pahasti.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lieska siirrettiin sisällissodan jälkeen 14. kesäkuuta 1918 toteutetussa armeijan uudelleenjärjestelyn yhteydessä päälliköksi Kaartin jääkäripataljoonan 1. komppaniaan, josta hänet siirrettiin 10. maaliskuuta 1920 Jääkäriprikaatin polkupyöräkomppanian päälliköksi ja edelleen 25. toukokuuta 1921 alkaen Polkupyöräpataljoona 3:een. Kajaanin sissipataljoonaan hänet siirrettiin päälliköksi 3. kesäkuuta 1921 ja hänet sijoitettiin pataljoonan 3. komppaniaan. Pataljoonan aseupseeriksi hänet siirrettiin 22. huhtikuuta 1926 ja edelleen 30. tammikuuta 1928 alkaen 1. komppanian päälliköksi. Sissipataljoonasta hän oli komennuksella 7. kesäkuuta 1922 alkaen Sisäasiainminineriön käytettävänä ja hän oli sen käytössä vuoden 1922 loppuun saakka. Lieska erosi armeijasta sairauden takia 18. kesäkuuta 1931.[1][2]
Talvi- ja jatkosota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lieska osallistui talvisotaan 1. pataljoonan komentajana Jalkaväkirykmentti 28:ssa (nimi vaihdettiin myöhemmin Jalkaväkirykmentti 19:ksi). Hän otti osaa taisteluihin Taipaleessa. Välirauhan aikana hän jatkoi aluksi samassa tehtävässä, kunnes jatkosodan puhjettua hänet komennettiin 1. pataljoonan komentajaksi Jalkaväkirykmentti 50:een. Hän osallistui taisteluihin jatkosodassa Kiekualla, Ignoilassa, Hautavaaralla, Suvilahdella, Korsassa, Alekolla, Kinnasvaaralla, Terussa, Puolivälissä (Polovina) ja Vilgassa. Vuonna 1942 hänet siirrettiin pataljoonan komentajaksi Jalkaväenkoulutuskeskus 8:aan, missä hän palveli vuoteen 1943 saakka, jolloin hänet siirrettiin aliupseerikoulun johtajaksi Jalkaväenkoulutuskeskus 12:een.[2]
Luottamustoimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lieska toimi Jääkäriprikaatin kunniatuomioistuimen jäsenenä vuosina 1924–1927 ja Kajaanin sissipataljoonan kunniatuomioistuimen jäsenenä vuosina 1922–1923 ja puheenjohtajana vuonna 1928.[1][2]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
       |
|
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.