Väinö Junnila

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Väinö Alfred Junnila (30. syyskuuta 1893 Helsinki8. lokakuuta 1934) oli suomalainen jääkärivänrikki. Hänen vanhempansa olivat sähköliikkeen omistaja Frans August Junnila ja Anna Liisa Karittala. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1926 Tyyne Margareta Johanna Salovaaran kanssa.[1][2]

Opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Junnila kävi kolme luokkaa Pietarsaaren ruotsalaista yhteiskoulua.[1][2]

Jääkärikausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jääkäripataljoona 27:n 3. komppania.

Junnila työskenteli asentajana Pietarsaaressa ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 11. marraskuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella Riianlahdella ja Aa-joella. Rintamakomennuksensa jälkeen hän suoritti Libaussa vuonna 1917 järjestetyn moottoripyöräkurssin.[1][2]

Suomen sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Junnila saapui takaisin Suomeen (Vaasaan) varavääpeliksi ylennettynä jääkärien pääjoukon mukana 25. helmikuuta 1918. Suomen sisällissotaan hänet komennettiin aluksi komppanian vääpeliksi ja myöhemmin joukkueenjohtajaksi 1. Jääkärirykmentin 2. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Lempäälässä ja Kämärän asemalla sekä Viipurissa.[1][2]

Sisällissodan jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Junnila palveli sisällissodan jälkeen joukkueenjohtajana Kaartin jääkäripataljoonassa, josta hänet siirrettiin 30. kesäkuuta 1918 alkaen Jääkäripataljoona n:o 4:ään, joka tunnettiin myöhemmin ensin nimellä Jääkäripataljoona n:o 2 ja myöhemmin Pohjolan jääkäripataljoona. Pataljoonassa hänen toimensa oli olla pataljoonan aseupseeri. Hänet siirrettiin aseupseerin paikalta 7. marraskuuta 1918 alkaen Laatokan jalkaväkirykmentti n:o 6:een, joka taasen tunnettiin myöhemmin nimellä Viipurin rykmentti. Rykmentissä hän palveli ensin nuorempana upseerina ja 1. kesäkuuta 1919 alkaen 8. komppanian päällikkönä. Armeijasta hän erosi 1. lokakuuta 1919 ja siirtyi isänsä perustamaan sähköliikkeeseen töihin Pietarsaareen.[1][2]


Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
  • Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
  2. a b c d e Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975