Väinö Hannikainen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Väinö Hannikainen 1930-luvun alussa.

Väinö Aatos Hannikainen (12. tammikuuta 1900 Jyväskylä7. elokuuta 1960 Kuhmoinen) oli suomalainen säveltäjä ja Helsingin kaupunginorkesterin sooloharpisti. Hän on P. J. Hannikaisen poika ja Ilmari, Arvo ja Tauno Hannikaisen veli.[1]

Henkilöhistoriaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väinö Aatos Hannikainen syntyi Pekka Juhani Hannikaisen ja Alli Hannikaisen perheeseen, johon kuuluivat jo veljet Lauri, Ilmari, Tauno ja Arvo sekä sisko Toini, joka menehtyi nuorena tulirokkoon. Pekka toivoi kaikista pojistaan muusikkoja, minkä vuoksi jokainen heistä sai musiikillisen alkeisopetuksensa kotona vanhemmiltaan. Musiikinopetus alkoi pojilla 4-5 –vuoden iässä.

Lapsena Väinö oli sairaalloinen, minkä takia hän vaati vanhemmiltaan enemmän huolenpitoa kuin muut veljensä. Samojen arvioiden mukaan Väinö oli lapsena myös veljiään avomielisempi ja iloisempi.kenen mukaan? Väinö opiskeli Jyväskylässä pianonsoittoa, mutta ylioppilaaksi valmistuttuaan hän vaihtoi pianon harpun soittoon. Näistä opinnoista valmistuttuaan Väinöstä tuli Kajanuksen orkesterin pitkäaikainen harpisti, ja vapaa-aikanaan hän alkoi säveltää laulu-, piano- sekä kamarimusiikkia. Robert Kajanus oli Pekka Hannikaisen nuoruudenystävä.

1950 –luvulla Väinö Hannikainen alkoi valmistelemaan isänsä Pekan elämänkertaa, joka ei kuitenkaan koskaan ehtinyt valmistua.

Sävellyshistoriaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väinö Hannikainen opiskeli Helsingissä, Berliinissä ja Pariisissa. Vuosina 19231957 hän oli Helsingin kaupunginorkesterin sooloharpisti.

Helsingin musiikkiopistossa sävellyksen, teroeettisten aineiden ja pianon ohella Väinö Hannikainen opiskeli myös urkujensoittoa. Helsingissä Aino Kajanuksen harpputaiteeseen tutustuttuaan hän havaitsi, että harppu oli hänen soittimensa. Opettajana hänellä aluksi toimi Aino Kajanus, sen jälkeen musiikkiopiston harppuluokalla Lilly Kajanus-Blenner. Harpputaiteilijana Väinö edistyi nopeasti ja saavutti soittimensa mesterillisen teknillisen ja taiteellisen hallinnan. Opintojen täydennys tapahtui Berliinissä 1921–1923 sekä myöhemmin useilla matkoilla Pariisissa. Väinö esiintyi Suomessa monilla kiertueilla harpistina, mutta myös pianistina, veljensä Ilmarin säestäjänä. Solistina hän esiintyi Berliinissä ja Pariisissa. Helsingin Kaupunginorkestein sooloharpistina hän toimi 1923–1957.

Väinö Hannikaisen tuotantoon kuuluu muun muassa yksi baletti, yksi sinfoninen runo, kamariooppera Aino, harppusonaatti 1919, ensimmäinen suomalainen harppukonsertto 1922, variaatioita harpulle ja orkesterille, näytelmä- ja elokuvamusiikkia sekä sekä suuri määrä kantaatteja ja yksinlauluja. Väinöä on teostensa perusteella analysoitu säveltäjäluonteeltaan herkkävaistoiseksi lyyrikoksi sekä melodikoksi, ja hänen sointunsa koettiin rikkaiksi ja ilmekkäiksi sekä orkesteriteoksissa hienostuneeksi ja monipuoliseksi.kenen mukaan? Väinö sai director musices arvonimen vuonna 1952. Hän oli myös Suomen Tanssitaiteilijain Liiton kunniajäsen.

Väinö Hannikainen kuoli sydänhalvaukseen huvilalla Kuhmoisissa (Aavarannassa) 60 vuoden iässä.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Seija Lappalainen: Hannikainen, Pietari Juhani (1854 - 1924) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 22.4.1998. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 24.7.2013.