Rinta-Kurikan talonpoikaiskartano

Wikipedia
Ohjattu sivulta Vähä-Kurikan kartano
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Rinta-Kurikan päärakennus 1930. Kuvan auto on Whippet vm. 1928.
Rinta-Kurikka 1930

Rinta-Kurikan talonpoikaiskartano Kurikassa on yksi Suomen vanhimpia samassa suvussa edelleen olevia sukutiloja. Se on ollut saman suvun hallussa vähintään 530 vuotta. Kurikan tila on perustettu 1400-luvun loppupuolella. Pian tila jaettiin Vähä- ja Iso-Kurikaksi. 1800-luvulla Vähä-Kurikan uudet talot levisivät jokitöyrältä aina nykyiselle kantatie 67:lle asti. Jokitöyrällä olevaan Vähä-Kurikan vanhimpaan taloon isännäksi tullut vävy Iisakki Juhonpoika Rinta-Kakkuri vaihtoi oman sukunimen ja tämän talon nimen Vähä-Kurikasta Rinta-Kurikaksi 1828. Vähä-Kurikan perintötila jaettiin kuitenkin maakirjojen mukaan lopullisesti vasta 1928 jolloin Rinta-Kurikka sai uuden tilanumeron ja uuden nimensä maakirjoihin.

Tilan ensimmäinen tunnettu isäntä on Antti Kurikka (s. 1480). Kurikan kaupunki on saanut nimensä tästä talosta. (Kyrön joki - meirän joki 2013, 109.) Kartano sijaitsee edelleen samalla paikalla, historiallisen valtareitin Kyrönkankaan talvitien päätepisteessä (Kurikan Historia I, 275) Kyrönjoen korkealla jokitöyrällä ja myös Kyrönkankaan kesätien vieressä Kurikan kaupungin keskustassa.

Kartanoa on vain remontoitu ja laajenneltu satojen vuosien saatossa. Vanhinta osaa edustaa keskiaikainen ja käsin hakatuista kivistä tehty jääkellari talon alla. Vanhimmat hirsiosat ovat aikaisintaan vuoden 1643 jälkeisiä, koska Etelä-Pohjanmaan Historia III:n mukaan Marcus Vähä-Kurikalta paloi tuolloin 40 huoneinen kartano, josta jäi vain perustukset ja iso jääkellari. Vuoden 1765 isojakokartassa kartanon rakennukset on kuitenkin taas näkyvissä rakennettuna nykyisellä paikallaan.

Tilan merkittävä paikka Kyrönkankaan talvitien ja Kyrönkankaan kesätien risteyksessä, ilmenee itsensä Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolfin ja kuningatar Maria Eleonooran yövyttyä seurueineen Wähä-Kurikan talossa 1626 talvella, heidän matkallaan Pohjanlahden ympäri Tukholmaan. (Alkuperäinen teksti kuvaliitteenä oikealla: Upssalan yliopiston kirjasto. Elarsin kokoelmat.)

Isonvihan aikana sai kartano taas korkea-arvoisen vieraan, kun 15. päivänä helmikuuta 1713 mainitaan Suomen miehittänyttä Venäjän armeijaa komentaneen ruhtinas Mihail Golitsyn tulleen joukkoineen idästä Kurikkaan pitkin Kyrönkankaan talvitietä, joka johti Vähä-Kurikan kartanolle. Joukot ylittivät joen talon vierestä, Kurikanlahden eteläpuolelta ja jäivät siihen lepäämään karkoitettuaan joen toisella puolella kirkon vieressä olevan ruotsalaisen kenraali Carl Gustaf Armfeltin etuvartion. Kartanon isäntähän oli tuolloin myös kirkonisäntä Yrjö Matinpoika Wähä-Kurikka, joka on saattanut auttaa asiaa, sillä ruhtinas Golitsyn panetti peitsimiehet vahtiin Kurikan kirkon ovelle ryöstelyn estämiseksi. (Kurikan Historia I, 275.) Katso myös oikealla oleva kartta v. 1756, joka on suurinpiirtein näiltä ajoilta.

Artturi Leinonen on ottanut talon kolmannen isännän Marcus Juhonpoika Wähä-Kurikan Hakkapeliitat kirjansa sankariksi nimellä Niisius Kurikka. Tilasta ja kuningas Kustaa II Adolfin ja kuningatar Maria Eleonoran vierailusta talossa kerrotaan heti kirjan ensimmäisillä sivuilla. Kirjassa kerrotaan huovien polttaneen Kurikan talon. Tätäkin tukee se seikka, että Marcukselta mainitaan Etelä-Pohjanmaan historiassa osassa III palaneen n.40 huoneinen kartano.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wähä-Kurikan nimellä tila vielä 1756. Kartanon päärakennus on edelleen samalla paikalla. Vasemmalle yläviistoon talosta on Kurikanlahti eli nykyinen uimapaikka "Meijerinlampi". Kurikan Kirkko ja Kyrönkankaan kesätie ovat heti joen toisella puolella. Tämä Isojakokartta on tarkkuudeltaan verrattavissa suoraan nykykarttoihin.
Rinta-Kurikka samalla sijallaan kuin 1756 kartassa. Tämä vuodelta 2013
(Käännös) Kurikasta: Kurikan kirkolla kohtaavat toisensa Kauhajoen kautta kulkeva kesätie ja Jalasjärven kautta kulkeva talvitie Turusta. Tästä kirkosta noin neljännespeninkulman verran pohjoiseen on Paavolan talon alemmilla pelloilla se paikka, mistä alkoi niin sanottu nuijasota 1597 pohjalaisten ja Flemingin puolueen välillä, josta sitten tapahtui perääntyminen pitäjän taustalla olevalle korkealle Santavuorelle. Kurikan kirkkoa vastapäätä sijaitsee Wähä-Kurikan kartano, jossa korkeasti autuas Gustav Adolf lepäsi yön yli, kun hän herran vuonna 1626 talvella, tuli etelästä käsin ja matkusti pohjanlahden ympäri Tukholman kaupunkiin. Isaac Astreen Kurikassa 9 tammikuuta 1792
Kartanon puistossa tehdyssä kaivauksessa löytyi tämä esine, jonka GTK:n asiantuntijat kertoivat olevan lasittunutta kuonaa tervanpolttohaudasta. Marcus Kurikan kerrotaan rikastuneen tervanpoltolla 1600-luvulla. Siihen on myös kiinnittynyt sinisimpukka, joka muistuttaa alueen olevan muinaista merenpohjaa.
Kartanon upea puutarha ja palvelusväkeä 1930-luvulta. Taustalla Kurikan kirkko.

Tilan ensimmäinen isäntä on tullut Pirkkalasta, missä on ollut Kurikan ratsutila 1400-luvun alussa. (Kyrön joki - meirän joki 2013, 109.) Tämä Kurikka-niminen uudisasukas on tullut pitkin Kyrönkankaan talvitietä, mistä on näyttönä Kurikka nimeen viittaavaa omistajuutta Jalasjoen varrella ja Luopajärvellä. Molemmat olivat lempääläis-pirkkalalaisten eränkävijöiden nautintoja. Tilan ensimmäinen tiedossa oleva isäntä on Antti Kurikka (s. noin 1480). Ensimmäinen Kurikan isäntä oli löytänyt seudun komeimman paikan Kyrönkankaan talvitien päätepisteestä Kurikanlahden yläpuolelta ja Kyrönjoen korkealta rantatörmältä. Kurikanlahti oli todella kalaisa kalojen kutupaikka ja Kyrönjokikin kuhisi tuolloin lohta.

Kyrönkankaan talvitie poikkesi normaalista reitistään pitkin Jalasjokea Kurikan Ikarin teollisuusalueen kohdalla, koska erämiesten oli ohitettava nykyään kuivattu Pitkäkoski. Ohitus tapahtui pitkin Ikarintaivalta maateitse ja valtatie 3:n linjausta noudattava talvitie päättyi Wähä-Kurikan kartanon pihaan. Talon kohdalta joen ylittämällä pääsi Kyrönkankaan kesätielle joka vei edelleen Vaasaan.

Kurikassa on veroluetteloista pystytty osoittamaan kuusi kantataloa, jotka ovat 1400-luvulta. Kurikan talo on näistä ainoa, joka on Kurikan nykyisen keskustan kohdalla, kun muut ovat tulleet Ilmajoelta leviävän asutusrintaman mukana Panttilan Nenättömän luoman kohdalle.

Wähä-Kurikan talon alla oleva rinne raivattiin niityksi ja jokitörmän päältä tasangot kaskettiin ja raivattiin pelloksi.

Tilan toiminnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Neljä kartanon isäntää on toiminut Kurikan kirkonisäntänä.
  • Maa- ja metsätaloustuotantoa (Tilan koko ollut suurimmillaan useampi tuhat hehtaaria. Vielä 1900 luvun alussa n.2000 hehtaaria. Kartanolla on ollut myös lukuisia torppia.
  • Karjataloutta
  • Suurimittaisesti Tervan polttoa ja myyntiä vaasaan.
  • Tilalla on ollut pohjanmaan isoin kalkkikivilouhimo ja porakivien louhintaa tilan mailla olleesta kaivoksesta Sikavuorella.
  • Tilan omistuksessa on ollut myös Kurikan Saha
  • Kurikan Turkis ja Pukimo O.Y
  • Yksi Kurikan osuusmeijerin perustajista. Tilan maille 1905 rakennettu meijeri toimii nykyään Kurikan helluntaiseurakuntana.

Isännät ja vuodet isäntänä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavan selvityksen on tehnyt Suomen maanviljelijäin ammatillinen järjestö vuonna 1963. Tätä uudemmat tiedot ovat peräisin tilan nykyiseltä isännältä.

  1. Antti Kurikka 1480–1546
  2. Mikko Antinpoika Kurikka 1546–1582 (Talon Ja Mikon sukunimen tiedetään olleen vielä tässä vaiheessa Kurikka. Mikko Antinpoika Kurikasta oli lautamiehenä 1553 lähtien.)
  3. Juho Mikonpoika Kurikka 1582–1603
  4. Marcus Juhonpoika Wähä-Kurikka 1603–1662 ( Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf yöpyi Marcuksen aikana talossa, eikä isäntä perimätiedon mukaan ottanut edes lakkia päästään kun kuningas tuli tupaan. Kurikka on jaettu ja Marcus on ottanut talolle nimen Wähä-Kurikka) Marcukselta mainitaan palaneen n.40 huoneinen kartano, kaikkine irtaimistoineen 1646 ja vahingot laskettiin 1000:ksi kuparitaalariksi. (Etelä_pohjanmaan historia III, 788.) Talo on rakennettu perimätiedon mukaan tuon jälkeen uudestaan vanhojen perustusten ja jääkellarin päälle. pso. Kerttu Krekontytär Hirvi (Hirvelästä)
  5. Erkki Marcuksenpoika Wähä-Kurikka 1662–1676 pso. Anna Matintytär
  6. Matti Erkinpoika Wähä-Kurikka 1676–1701 (Matti Erkinpoika oli Kurikan kirkonisäntä (1687)–1700. (Kurikan Historia I, 423.) pso. Valborg Niilontytär
  7. Yrjö Matinpoika Wähä-Kurikka 1701–1722 (Yrjö Matinpoika oli Kurikan kirkonisäntä. oli Kurikan kirkonisäntä 1700–1714 ja 1719–1724. (Kurikan Historia I, 423.) pso. Vendla
  8. Jaakko Yrjönpoika Wähä-Kurikka 1722–1769 (Jaakko Yrjönpoika oli Kurikan kirkonisäntä 1735–1746. (Kurikan Historia I, 423.)(Talon nimi on pysynyt kuitenkin verokirjoissa Wähä-Kurikkana aina 1930-luvulle saakka, jolloin se muutettiin Rinta-Kurikaksi. Tämä ilmenee tilalla olevista verokuiteista joissa mainitaan, että Matilda ja Frans asuvat Wähä-Kurikan verotalossa) pso. Maria Matintytär
  9. Juho Jaakonpoika Wähä-Kurikka 1769–1788 (Juho Jaakonpoika oli Kurikan kirkonisäntä 1765–1776. (Kurikan Historia I, 423.) pso. Maria Juhontytär Wähä-Kurikka
  10. Samuel Juhonpoika Wähä-Kurikka 1788–1813 pso. Helena Samelintytär Luopa
  11. Hedvig (Heta) Samuelintytär 1813–1819 pso. Iisakki Juhanpoika Rinta-Kakkuri 1813–1837 otti nimen Vähä-Rinta-Kurikka käyttöön 1828.
  12. Maria Iisakintytär Vähä-Kurikka 1837–1853 (perilliset hallitsivat tilaa yhdessä) pso. Samuel Samuelinpoika Ala-Lusa
  13. Hedvig Helena Samuelintytär 1853–1867 pso. Iisakki Eliaanpoika Iso-Jouppila. Perilliset 1867–1879 vanhempien kuoltua, kartano sen maat ja 4 alaikäistä lasta olivat Piirtolan talossa huostassa täysi-ikäisyyteensä asti. Silloin 22 vuotta.
  14. Samuel Iisakinpoika Rinta-Kurikka 1879–1916 pso. Justiina Serafia Juhontytär Latva-Nikkola
  15. Frans Iisakki Samuelinpoika Rinta-Kurikka 1916–1947 pso. Matilda Samelintytär Rinta-Koivisto 1947–1949
  16. Aino Matilda Franssintytär Rinta-Kurikka 1947–1984 ( Pentti teetätti kartanoon ison remontin, jossa poistettiin kuistista 4 ikkunaa. Kartanoon asennettiin myös yksi Suomen ensimmäisistä maalämpökeskuksista. Saunasiipi kytkettiin päärakennukseen talvipuutarhalla.) pso. Pentti Jaakko Kytöharju
  17. Ritva Hannele Kytöharju 1984–2006 (1984 tulipalossa kartano oli tuhoutua täysin. Palokunta sai kuitenkin rajattua palon yläkertaan ja vahingot olivat pääasiassa vesi ja savuvahinkoja. Tulipalo lähti lasten tulitikkuleikeistä. Sammuttamassa oli paloautoja Kurikasta ja neljästä naapurikunnasta. pso. Pentti Johannes Kandolin 1984–2009
  18. Olavi Johannes Kandolin 2009– (Kartanoon tehty yksi sen historian mittavimpia remontteja ja myös 2 poistettua kuistin yläikkunaa palautettu. (Maalämpö, lattialämmitys ja lämmitysputkiston uusiminen, kaikki ikkunat, saunaosasto, uudet kattorakenteet ja lattiat saunasiipeen etc.) pso. Niina Maria Pullinen

Muuta tietoa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tilan rakennusten yhteispinta-ala on noin 1 600 m2, joista päärakennuksessa ja lisäsiivessä noin 600 m2 Päärakennuksen pituus on noin 43 metriä. Päärakennuksen vanhimmat osat ovat 1400–1500-luvun taitteesta. Vanhinta osaa edustavat ainakin osa perustuksista ja valtava jääkellari maan alla. Tehty käsinhakatuista kivistä. Huonekorkeus on alakerrassa korkeimmillaan noin 3,4 metriä. Osassa taloa kattoa madallettu kolmeen metriin. Yläkerrassa katto on korkeimmillaan 4 metrissä.

Päärakennuksen laajennuksen suunnitteli kirkonrakentaja Salomon V. Birling vuonna 1901. Laajennuksessa tehtiin iso kuisti kahteen kerrokseen, käsin paikalle tehty peltikatto sekä asennettiin punamultaisten hirsien päälle lautavuoraus.

Renkien ja piikojen asumus 1700-luvulta. Siirretty kartanon vierestä nykyiselle paikalleen 1930. Kruunun verovilja-aitta on 1600-luvulta.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Commons-logo.svg Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Rinta-Kurikan talonpoikaiskartano Wikimedia Commonsissa
  • Osmo Rinta-Tassi: Kurikan Historia I 1980 (Esihistorian osan on laatinut Ville Luho). Kurikan kaupunki. Vaasa Oy:n kirjapaino, Vaasa.
  • Osmo Rinta-Tassi: Kurikan Historia II I.2. 2004. Kurikan Kaupunki
  • Osmo Rinta-Tassi: Kyrön joki – meirän joki. Samuli Paulaharjun Säätiön vuosikirja 2013. Tekijät Jari Järvinen, Ismo Nuuja, Heikki Rantatupa, Osmo Rinta-Tassi, Janne Vilkuna. Kustantanut Samuli Paulaharjun säätiö 2013.
  • Armas Luukko: Etelä-Pohjanmaan historia I–II Osa II Keskiaika ja 1500-luku.
  • Armas Luukko: Etelä-Pohjanmaan historia III Sisältää jakson nuijasodasta isoonvihaan eli koko 1600-luvun.
  • Aulis J. Alanen: Etelä-Pohjanmaan historia IV Isosta vihasta Suomen sotaan 1700–1809