Liikakansoitus
Wikipedia
Liikakansoitus eli ylikansoitus tarkoittaa tilannetta, jossa väestötiheys on niin korkea, että se aiheuttaa ympäristötuhoja, elintason heikkenemistä tai väestön romahtamisen. [1][2]
Yleensä liikakansoituksen raja on luonnon kantokyky eli se, kuinka paljon alueen luonnonvarat pystyvät elättämään ihmisiä pitkällä tähtäimellä. Monin paikoin luonnon eli ympäristön kantokyky on ylitetty, ja luonnonvarojen liiallinen hyödyntäminen eli riisto aiheuttaa kantokyvyn vähentymistä entisestään. Historiasta tunnetaan esimerkkejä (ks. esim. Pääsiäissaaren kohtalo), jossa ihmisen omaa toiminta on romahduttanut kantokyvyn niin, ettei se ole kyennyt ylläpitämään aiemman suuruista väestöä.
Fossiilisten polttoaineiden käyttö on 1950-luvulta alkaen ollut vastuussa nk. vihreästä vallankumouksesta, jonka ansiosta maanviljelyn tehokkuus nousi jopa moninkertaiseksi. Väestönkasvu on ollut yhteydessä kasvavaan fossiilisten polttoaineiden käyttöön. Työkoneet ja maataloustuotteiden kuljetus käyttävät maaöljyä, ja lannoitteet, tuholaismyrkyt ja muut kemikaalit perustuvat öljyn ja maakaasun käyttöön. Fossiilisten polttoaineiden ehtymisellä (katso öljyhuippu) saattaa olla maatalouden tehokkuutta vähentäviä seurauksia, jotka voivat heijastua myös kantokykyyn ja väestönkehitykseen, jos korvaavia energiamuotoja ei löydy. [3][4]
Nykyään maapalloa pidetään yleisesti liikakansoittuneena. Eniten liikakansoittuneet alueet ovat Aasian ja Etelä-Amerikan jotkin osat.lähde? Maanosista väestötiheys on korkeinta Euroopassa. Myös Afrikassa liikakansoitus on joillain alueilla ongelma, ja väestönkasvun ja elinympäristöjen pilaantumisen (esim. aavikoituminen) vuoksi uhkaa yhä useampia alueita.
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Lähteet
- ↑ http://m-w.com/dictionary/overpopulation
- ↑ http://www.britannica.com/ebc/article-9374274
- ↑ http://dieoff.org/page171.htm
- ↑ http://dieoff.org/page199.htm

