Vääpeli Körmy ja marsalkan sauva

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vääpeli Körmy ja marsalkan sauva
Elokuvan juliste.
Elokuvan juliste.
Ohjaaja Ere Kokkonen
Käsikirjoittaja Ere Kokkonen
Tuottaja Marko Röhr
Säveltäjä Aarno Raninen
Kuvaaja Timo Heinänen
Leikkaaja Risto Salo
Eva Jaakontalo
Lavastaja Arvi Koljonen
Pääosat Heikki Kinnunen
Pertti Koivula
Jukka Puotila
Vesa Vierikko
Valmistustiedot
Valmistusmaa  Suomi
Tuotantoyhtiö National-Filmi Oy
Ensi-ilta Suomi 2. marraskuuta 1990
Kesto 111 min
Alkuperäiskieli suomi
Budjetti 2 880 002 mk
Seuraaja Vetenalaiset vehkeet
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Vääpeli Körmy ja marsalkan sauva on Ere Kokkosen kirjoittama ja ohjaama vuonna 1990 valmistunut sotilasfarssi. Se kertoo kunniakkaasta, pääesikunnan unohtamasta sissikomppaniasta sekä sen "äidistä", vääpeli Körmystä. Vääpeli Körmy ja marsalkan sauva sai 79 794 katsojaa[1]

Elokuva on esitetty Yle TV2 -kanavalla kuusiosaisena minisarjana vuosina 1993, 1996, 2001 ja 2011 sekä kokonaisena elokuvana vuonna 2009. Vuodenvaihteessa 2015–2016 sarja esitettiin Yle TV1:llä. Elokuva on julkaistu VHS:nä ja DVD:nä.

Ere Kokkosen kertoman mukaan käsikirjoituksessa käytettiin joitakin toteutumattoman elokuvan Uuno Turhapuro — salainen agentti suunniteltuja ideoita. Elokuva ei mennyt tuotantoon Eren ja Spede Pasasen riitauduttua Kokkosen provisiopalkasta.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Räyhänrannan varuskunta Päijät-Hämeessä on unohtunut Pääesikunnan ylennysruletissa pahemman kerran. Varuskunnan toimintaa pyörittää käytännössä enää Sissikomppania, joka saa koulutettavakseen valtakunnan hankalimmat alokkaat.

Korpisoturien kunniaa ylläpitävän vääpelin tiukka kuri ei ole kaikkien alokkaiden mieleen, ja helpottaakseen palvelusurakkaansa joukon neropatti ja bisnesmies Friman keksii yhden jos toisenkin vempeleen, mukaan lukien styroksisen kranaatinheittimen sekä sähkömoottorilla avustetun armeijan polkupyörän.

Tarinan taustalla pyörivät marsalkan sauvan voittamiseen tähtäävän sotilaskilpailun lisäksi myös everstinrouvan perintökalut, tinatuopit, jotka alokas Hakkarainen saa vastuulleen toimitettavaksi kaupunkiin puhdistettavaksi alokas Sulosen lähtiessä mukaan kartaksi. Kultasepänliikkeen konkurssin myötä tuopit kuitenkin huutokaupataan, ja palveluksensa ohella Hakkaraisen on yritettävä hankkia tuopit takaisin. Naiset ja lomakiellot mutkistavat tuoppien takaisin saantia.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Rooleissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Heikki Kinnunen  Vääpeli Körmy  
 Pekka Huotari  alokas Hakkarainen  
 Pertti Koivula  alokas Sulonen (Körmyn poika)  
 Jukka Puotila  alokas Peter Friman  
 Vesa Vierikko  kapteeni Yrjö-Ylermi-Armas 'Y.Y.A.' Kuortti  
 Tom Pöysti  vänrikki 'Nappula' Pienimäki  
 Samuli Edelmann  alokas Iivanainen  
 Pentti Siimes  eversti Oskari Tossavainen  
 Elina Pohjanpää  rouva Tossavainen  
 Eija Vilpas  vänrikki Pienimäen vaimo  
 Maria Melin  rouva Körmy  
 Jani Volanen  porttivahti Räikkönen  
 Jyrki Kovaleff  kersantti Jantunen  
 Milka Ahlroth  everstin tytär  
 Kata Kärkkäinen  kauneuskilpailuvoittaja 1  
 Susanna Haavisto  kauneuskilpailuvoittaja 2  
 Kai Hyttinen  miespalvelija näytelmässä  
 Taneli Mäkelä  kersantti  
 Aarre Karén  lääkäri näöntarkastuksessa  
 Seppo Laine  ravintolan eteisvahtimestari  
 Kiti Kokkonen  Katri-Eveliina  
 Aleksi Mäkelä  Jokinen  
 Jan Nyquist  Joonas, alokas  
 Eila Pehkonen  koiran ulkoiluttaja  
 Ville Virtanen  alikersantti  
 Aarno Sulkanen  kultakauppias  
 Markku Huhtamo  johtaja Karl Isomäki  
 Ere Kokkonen  mies nakkikioskilla  
 Katariina Kaitue  Kristiina, näyttelijätär  

Arvioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Video-oppaassa vuodelta 1994 Esko Rautakorpi sanoo elokuvaa huonosti käsikirjoitetuksi ja kömpelösti toteutetuksi ja antaa sille tähtien sijasta pommin, mikä vastaa sanallista arviota ”täysin epäonnistunut tekele”.[2] Helsingin Sanomien Mikael Fräntin mielestä elokuva on niin alkeellinen ja avuton, sovinistinen ja vanhoillinen, ettei sitä ole ”hienotunteisuussyistä” aihetta käsitellä laajemmin. ”Totean vain, että tekijät eivät ole saaneet teokseensa juurikaan hauskuutta tai toiminnallista otetta.”[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Niko Jutila: Suomen katsotuimmat elokuvat vuonna 1990 www.elokuvauutiset.fi. Viitattu 21.7.2020. (englanniksi)
  2. Romano, Bello (toim.): Video-opas 95, Yli 8500 elokuvaa, 2000 uutuutta. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19839-0.
  3. Fränti, Mikael: Kotimaisella sotilasfarssilla 1990-luvulle. Vatsa sisään – leuka ulos. Helsingin Sanomat, 3.11.1990, s. 106. Näköislehti (maksullinen).

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]