Uusin testamentti
| Uusin testamentti | |
|---|---|
 1.–7. painoksen kansikuva |
|
| Kirjailija | Terho Pursiainen |
| Kieli | suomi |
| Genre | teologia, pamfletti |
| Kustantaja | Tammi |
| Julkaistu | 1969 |
| Sivumäärä | 110 |
| Sarja: Huutomerkki | |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Uusin testamentti on teologi Terho Pursiaisen vuonna 1969 julkaistu teos, joka ilmestyi kustannusyhtiö Tammen yhteiskunnallisia pamfletteja käsittäneessä Huutomerkki-sarjassa. Kirjasta otettiin kahden vuoden aikana seitsemän painosta[1] ja sitä myytiin yhteensä 21 600 kappaletta.[2] Pamfletin kahdeksas painos ilmestyi 1993 ja se on lisäksi julkaistu osana Pursiaisen koottuja teoksia vuonna 2005.[1]
Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pursiainen oli Uusimman testamentin kirjoittaessaan akateemisen perustutkinnon suorittanut 23-vuotias teologi ja vasta vihitty pappi, joka toimi uskonnon sijaisopettajana Ressun lukiossa. Valtakunnallisesti tunnetuksi hän nousi, kun Pursiaisen naapurina asunut Hannu Taanila pyysi häntä vieraaksi Lenita Airiston kanssa juontamaansa Yleisradion Jatkoaika-keskusteluohjelmaan. Pursiainen esiintyi ohjelmassa yhdessä keskustapuolueen puheenjohtajan Johannes Virolaisen ja liberaalisen kansanpuolueen kansanedustajan Pirkko Aron kanssa. Ohjelman jälkeen Tammi tilasi häneltä kirjan Huutomerkki-sarjaansa. Uusinta testamenttia kirjoittaessaan Pursiainen luetutti tekstiään säännöllisesti opiskelutoverillaan Simo Knuuttilalla, joka nykyään toimii muun muassa professorina Suomen Akatemiassa.[3]
Kirjasta noussut kohu ja kantelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Uusin testamentti herätti ilmestymisensä jälkeen suurta pahennusta. Kohun johdosta Pursiainen sai häirikköpuheluita sekä tappouhkauksia.[3] Pursiainen muun muassa kyseenalaisti teoksessaan Raamatun opetusten erehtymättömyyden sekä ylösnousemuksen ja piti osaa Raamatun tarinoista paikkansapitämättöminä tai aikojen saatossa muuntuneena totuutena. Hänen mukaansa Jeesus oli vallankumouksellinen, jonka opetuksia oikeassa kristillisyydessä nimenomaan pitäisi noudattaa. Kohua herätti myös Pursiaisen kehotus aseelliseen vallankumoukseen, jota hänen mukaansa edellytti Jumalan vaatiman oikeudenmukaisuuden toteuttaminen. Pursiainen kannatti Latinalaisen Amerikan maissa 1960-luvulla syntynyttä niin sanottua "vapautuksen teologiaa".[4] Teologisen ja yhteiskunnallisen pohdinnan lisäksi Uusin testamentti sisälsi myös aikansa modernin raamatuntutkimuksen lähtökohtien ja tulosten esittelyä.[3]
Toukokuussa 1969 kokoomuksen kaupunginvaltuutettuna toiminut Vuokko Juhola teki Pursiaisen kirjasta kantelun Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulille ja oikeuskansleri Jaakko Enäjärvelle. Sen toisena allekirjoittajana oli varatuomari Erkki Könkkölä. Tuomiokapituli puolestaan siirsi asian käsittelyn lääninhallitukselle, joka aloitti poliisitutkinnan. Kantelussa Pursiaista syytettiin kirkkolain eri pykälien rikkomisesta, lisäksi hänen väitettiin syyllistyneen muun muassa valtiopetokseen sekä yleistä turvallisuutta vaarantavaan rikokseen. Kirkon johtoa Juhola syytti kantelussaan virkavirheestä, kun se ei ollut ryhtynyt toimenpiteisiin Pursiaista vastaan. Lisäksi vaadittiin pohdittavaksi, oliko Pursiainen ylipäänsä kelvollinen toimimaan pappina.[4]
Pursiaisen vastine ja seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yleisradion haastattelussa Pursiainen kummeksui Juholan käyttämiä keinoja hänen vaientamisekseen, koska Pursiaisen mielestä asioista olisi voitu käydä julkista keskustelua. Lisäksi hän syytti Juholaa maailman epäoikeudenmukaisuudesta hyötyvien tahojen äänitorveksi.[4] Lopulta lääninhallitus teki päätöksen, ettei Pursiainen ollut syyllistynyt rikokseen ja myös tuomiokapitulilta tuli vapauttava päätös äänin 3–2.[3]
Pursiaisen mukaan kirjasta syntynyt jupakka sai hänet poliittisen vasemmiston pariin, vaikka hän ei ollut aikaisemmin kiinnostunut puoluepolitiikasta. Vuoden 1970 eduskuntavaaleissa Pursiainen oli SKDL:n ehdokkaana Helsingin vaalipiirissä ja valittiin kansanedustajaksi äänivyöryllä.[3] Saamansa julkisuuden johdosta Pursiainen pyydettiin jouluna 1969 saarnaamaan Helsingin pitäjän kirkossa järjestettyyn nuorten joulukirkkoon. Tilaisuus vaikutti myöhemmin nykyisen virsikirjan virren numero 175 syntyyn.[5]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Suomen kansallisbibliografia Fennica[vanhentunut linkki] Viitattu 28.7.2014.
- ↑ Pankkitukipamfletti elvyttää Tammen Huutomerkki-sarjan 9.2.2008. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 11.8.2014. Viitattu 28.7.2014.
- ↑ a b c d e Miten usko ja järki mahtuvat samaan päähän? 6.10.2005. Vantaan Lauri. Viitattu 28.7.2014.
- ↑ a b c Terho Pursiaisen kirjasesta kanneltiin tuomiokapitulille 1969 8.9.2006. Yle Elävä arkisto. Viitattu 28.7.2014.
- ↑ Taustakuvaus virrestä 175 (Arkistoitu – Internet Archive) Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Viitattu 28.7.2014.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Teoksen verkkoversio Terho Pursiaisen nettipäiväkirjassa
- "Jumalan valtakunta ei tule kammioihin" Aimo Ruususen kritiikki teoksesta, alun perin julkaistu Tyrvään Sanomissa 28.5.1969.