Uudet uskonnolliset liikkeet

Wikipedia
Ohjattu sivulta Uusi uskonnollinen liike
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Uudet uskonnolliset liikkeet tai uususkonnot on toisen maailmansodan jälkeen syntynyt käsite. Sitä käytetään yleensä viittaamaan perinteisistä uskonnoista eroaviin, alkuperältään uusiin uskonnollisiin liikkeisiin tai kultteihin. Eri tutkijat määrittelevät vaihtelevasti siihen kuuluviksi joko toisen maailmansodan jälkeen syntyneet liikkeet tai 1800-luvun puolivälin, bahá'í-uskon jälkeen syntyneet, joskus jopa 1500-luvulla syntyneen sikhiläisyyden jälkeiset liikkeet.

Uususkonnot voidaan jakaa esimerkiksi seuraavasti neljään ryhmään:

  1. Kristillispohjaiset liikkeet
  2. Itämaispohjaiset liikkeet
  3. Synkretistiset liikkeet
  4. Pakanalliset liikkeet

Uususkonnot syntyvät usein jonkun karismaattisen johtajan ympärille ja leviävät nopeasti. Länsimaissa kristillisen yhtenäiskulttuurin murtuminen merkitsi tilaa erilaisille uususkonnoille. Vain harva uususkonto lopulta vakiintuu. Useimmat uususkonnot joko hajaantuvat johtajansa kuollessa, tyrehtyvät tai niiden kannattajat liittyvät muihin, vakiintuneisiin uskontoihin. Jotkut jäävät pieniksi uskollisten kannattajien muodostamiksi ryhmiksi.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hjelm, Titus (toim.): Mitä wicca on?. Helsinki: Like, 2005. ISBN 952-471-502-3.
  • Partridge, Christopher (toim.): Uusien uskontojen käsikirja: Uudet uskonnolliset liikkeet, lahkot ja vaihtoehtoisen henkisyyden muodot. (Encyclopedia of new religions, new religious movements, sects and alternative spiritualities, 2004.) Suomennos Kanerva Heikkinen ym. Esipuhe: J. Gordon Melton. Helsinki: Kirjapaja, 2006. ISBN 951-607-327-1.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä uskontoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.