Utilitarismi
Wikipedia
 |
Tämän artikkelin tai sen osan neutraalius on kyseenalaistettu. Asiasta keskustellaan keskustelusivulla. Voit auttaa Wikipediaa muokkaamalla artikkelin näkökulmaa neutraalimmaksi. Mallineen saa poistaa vasta kun asiasta on saavutettu konsensus keskustelusivulla. |
Utilitarismi (hyötyetiikka) on teleologinen moraaliteoria ja seurausetiikan muoto, jonka perusperiaatteen mukaan teon moraalinen hyvä määräytyy sen meissä ja ympäröivissä ihmisissä tuottaman hyödyn, joka usein määritellään onnellisuudeksi, perusteella. Preferenssiutilitarismin mukaan teon pitää maksimoida preferenssit.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Utilitarismin historiaa
Utilitarismin merkittävimpänä alullepanijana pidetään Jeremy Benthamia, joka painotti mielihyväperiaatteen ohjaavan ihmisen käyttäytymistä. Toinen erittäin merkittävä hahmo utilitarismissa on John Stuart Mill, joka on kirjoittanut aiheesta tärkeän kirjan nimeltä Utilitarismi. Utilitaristien vaikuttimia voidaan hakea antiikin ajoista asti, esimerkiksi Epikuroksen filosofiasta.
Usein ensimmäiseksi utilitaristiksi mainitaan juuri Bentham, mutta ensimmäisen kerran utilitarismin perusajatuksen esitti kirjallisesti skotti Francis Hutcheson vuonna 1725. Hän edusti "moraaliaistin" koulukuntaa, jonka edustajien mukaan ihmisellä oli erityinen moraaliaisti, jonka avulla tavoitettiin tieto moraalista. Koulukunta vastusti tuolloista moraalista intuitionismia, jonka mukaan järki tavoittaa moraalin periaatteet intuitiivisesti. Hutchensonin mukaan hyväntahoisuus johtaa siihen periaatteeseen, joka myöhemmin nimettiin utilitarismiksi.[1]
Utilitarismia tai ainakin sitä hyvin lähelle tulevaa oppia edusti myös Englannin kirkon piispa Richard Cumberland vuoden 1672 moraalifilosofisessa teoksessaan De Legibus Naturae. Hän piti Thomas Hobbesin näkemystä ihmisestä liian egoistisena ja ehdotti, että ihmisluontoon kuuluu "luonnollisena lakina" altruistisuus, jonka ansiosta ihminen järjen avulla huomaa, että enemmän hyvää on parempi kuin vähemmän hyvää. Tällöin tekoja arvioidaan sen pohjalta, kuinka paljon hyvää ne tuottavat maailmaan.[2]
[muokkaa] Benthamin utilitarismi
Bentham nimesi tärkeimmiksi vaikuttajikseen ranskalaiset uudistushenkiset lähinnä kasvatukseen ja lakiin keskittyneet ajattelijat Claude Adrien Helvétius ja Cesare Beccaria, jotka molemmat olivat saaneet vahvasti vaikutteita brittiempirismistä. Bentham esitti keskeiset ajatuksensa teoksessa an Introduction to the Principles of Morals and Legislation (1789), joka käsittelee pääasiassa lakia.[3]
Ihminen toimii Benthamin mukaan aina joko saavuttaakseen mielihyvää tai välttääkseen tuskaa. Yksilön mielihyvä voi kuitenkin liittyä muiden ihmisten mielihyvään, joten mielihyvän tavoittelu ei tarkoita samaa kuin egoistinen käytös. Oikein on toimia utilitaristisen periaatteen mukaisesti eli maksimoiden toimijan toiminnan vaikutuspiiriin kuuluvien onnellisuutta.[4]
Bentham ei antanut muuta perustetta utilitaristiselle periaatteelle kuin väittämällä, että periaatteen kyseenalaistavat väitteet ovat todellisuudessa hyötyperiaatteen sovellustapaa eikä pätevyyttä koskevia (esimerkiksi jokin toinen moraaliteoria olisi vain ehdotettu sovellutus hyötyperiaatteesta eli siitä, miten saadaan onnea mahdollisimman monille).[5]
Benthamin utilitarismin taustalla oli halu tieteellistää moraaliajattelua kalkyylimäiseksi mielihyvän laskemiseksi. Benthamin kalkyylissä kaikki mielihyvät ja tuskat ovat laadullisesti samanlaisia. Laskennassa on otettava huomioon mielihyvien ja -pahojen määrälliset ominaisuudet, jotka ovat Benthamin mukaan kokemuksen voimakkuus, kesto, varmuus (arvio siitä), ajallinen läheisyys, hedelmällisyys (eli kyky tuottaa uusia mielihyvän kokemuksia jatkossa), puhtaus (kokemuksen kyky olla tuottamatta vastakkaisia kokemuksia) sekä kokijoiden määrä. Bentham ei itse pitänyt välttämättä kovin tärkeänä matemaattisen tarkkaa hyödyn laskemista, vaan hän piti kalkyyliä ideaalina, jota tuli lähestyä järkevyyden rajoissa. Useat kommentaattorit ovat kuitenkin ymmärtäneet Benthamin kalkyylin tarkan matemaattisesti sovellettavana.[6]
Ihmiset toimivat Benthamin mukaan psykologis-egoistisesti eli oman mielihyvän maksimoiden, mutta hän ehdotti, että heidät ohjataan utilitarismin tielle kasvatuksen, lain ja sosiaalipolitiikan avulla rangaistuksia ja palkkioita käyttäen.[7]
[muokkaa] J. S. Millin utilitarismi
Utilitarismia on usein arvosteltu hedonismista, ja esiin nostetaan kysymys nautinnosta moraalin perimmäisenä tarkoituksena. Tällainen yksinkertainen näkemys moraalista ehkä on vielä jostain näkökulmasta eriteltävissä Benthamin kirjoituksissa, mutta Mill itse tyrmää moisen:
»Toinen utilitarismia vastaan yleisesti esitetyistä syytöksistä on ... että utilitarismi viittaa kaikessa nautintoon ja vielä sen karkeimpaan muotoon.[8]»
Mill perustelee koko onnellisuutta utiliteettina laajemmassa yhteydessä, huomauttaen ihmisen tuntevan nautintoa muissakin kuin kaikkein alkukantaisimpiin aisteihin vetoavassa toiminnassa. Hänen mukaansa äly, tunne ja mielikuvitus saavat ihmisen utilitaristisessa arvomaailmassa useammin primitiivisia haluja tärkeämmän aseman. Jokainen tietysti tuntee mielihyvää niistä asioista, joita eniten arvostaa.
Ennen kaikkea Mill perustelee hedonistisen onnellisuuden tavoittelemisensa itseisarvon arvoisena jo sillä, että kaikki kuitenkin jatkuvasti elämässään tavoittelevat sitä. Toisaalta utilitarismiin liittyy tietysti myös käsitys tuskallisten tunteiden puutteesta, joka on vain toinen nimi samalle asialle. Millin mielestä ihmiskunta rationaalisesti toimiessaan ei ikinä ole aktiivisesti halunnut muita asioita, kuin niitä jotka tuottavat onnellisuutta tai vähentävät tuskaa, joko suoranaisesti tai välillisesti.
Täten utilitarismi on siis moraaliselle instrumentalistille varsin tehokas ja pätevä pohja, jos hänen mielestään moraali on yksinkertaisesti yhteisöä hyödyttävä säännöstö. Tällainen näkemys ei välttämättä edes sinällään lähde utilitarismista, mutta päätyy kuitenkin sen lähelle.
Utilitaristisia laskelmia on pidetty liian teoreettisina, jotta niillä voitaisiin ohjata käytäntöä. Tällöin on väitetty väittävät, että hyötylaskelman tekeminen arkitilanteissa olisi aivan liian hidasta. Tälläiseen kritiikkiin Mill vastaa:
»Tämä on aivan sama kuin joku väittäisi, että kristinuskon on mahdotonta ohjata toimintaamme, koska meillä ei ole jokaisessa tilanteessa aikaa ennen toimintaa ryhtymistä lukea läpi Vanhaa ja Uutta testamenttia.[9]»
[muokkaa] Preferenssiutilitarismi
Preferenssiutilitarismi on eräs tyyppi moraalisesta utilitarismista, joka määrittää moraaliseksi hyväksi preferenssien täyttymisen. Kuten kaikkien konsikventialististen utilitaaristen moralistien mielestä, preferenssiutilitaristien mielestäkin maksimaalinen lopputulos on tavoiteltava asia, he vain määrittävät maksimaalisen preferenssien täyttymisen parhaaksi lopputulokseksi.
Perinteisesti utilitaristit olivat hedonisteja enemmän tai vähemmän, uskoen mielihyvän syntyvän toimiin osallistuneiden mielentiloista. Esimerkiksi Jeremy Benthamin mielestä tuli siis tuottaa kaikille osallisille maksimaalinen määrä mielihyvää.
Preferenssiutilitaristien mielestä tämä on ongelmallista, koska siihen liittyy oletus "mitä et tiedä ei voi satuttaa sinua". Joku esimerkiksi saattaa levittää Annan selän takana hänestä huhuja tuhoten hänen maineensa ilman, että Anna itse ikinä saa tietää. Tämä ei myöskään vähennä hänen koko loppuelämänsä aikana kokemaa mielihyvää. Hedonistin mielestä tämä ei siis vahingoittanut Annaa, koska "elämyksen vaatimus" ei täyttynyt, Anna ei ikinä ollut suoraan osallinen tapahtumiin eikä kokenut mitään.
Preferenssiutilitarismi hylkää elämysvaatimuksen. Koska henkilöllä on preferenssi eli halu hyvään maineeseen, sen pilaaminen vahingoittaa häntä vaikkei hän suoranaisesti kokisikaan tästä ikinä mitään.
[muokkaa] Lähteet
- Mill, John Stuart: Utilitarismi. Suom. Kari Saastamoinen, Seppo Sajama ja Marko Järvenpää. Gaudeamus, 2000. ISBN 951-662-791-9.
[muokkaa] Viitteet
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Häyry, Matti & Häyry, Heta: Abortti ja eutanasia. Artikkelit ilmestyneet julkaisussa: Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti 3/1986. Helsinki: Vapaa-ajattelijain liitto, 1986.
- Häyry, Matti & Häyry, Heta: Rakasta, kärsi ja unhoita: Moraalifilosofisia pohdintoja ihmiselämän alusta ja lopusta. Helsinki: Kirjayhtymä, 1987. (Uudistettu laitos samannimisessä julkaisussa ilmestyneistä tutkimuksista ”Kohdusta hautaan” ja ”Kärsimys vai kuolema”, Helsingin yliopiston filosofian laitoksen julkaisuja 2/1986). ISBN 951-26-3126-1
- Häyry, Heta & Häyry, Matti: Hyvä, kaunis, tosi – arvojen filosofiaa. Helsinki: Yliopistopaino, 1997. ISBN 951-570-357-3.
- Häyry, Heta & Häyry, Matti: Elämän ehdot: Bioetiikan, vapauden ja vastuun filosofiaa. Helsinki: Yliopistopaino, 1997. ISBN 951-570-354-9.
- Häyry, Matti: Ihannevaltio: Historiallinen johdatus yhteiskuntafilosofiaan. Porvoo: Helsinki: WSOY, 2000. ISBN 951-0-25224-7.
- Häyry, Matti: Mahdollisimman monen onnellisuus: Utilitarismin historia, teoria ja sovellukset. Porvoo: Helsinki: WSOY, 2001. ISBN 951-0-25858-X.
- Häyry, Matti: Hyvä elämä ja oikea käytös: Historiallinen johdatus moraalifilosofiaan. Helsinki: Yliopistopaino, 2002. ISBN 951-570-517-7.
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Utilitarian.org Tietoa utilitarismista (englanniksi)
- Fox, James: Utilitarianism Catholic Encyclopedia. 1911. New York: Robert Appleton Company. (englanniksi)
- [1] Anti-utilitarismi yhteiskuntatieteessä 1960-luvulta
