Uskontoteologia

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Uskontoteologia on systemaattisen teologian tutkimushaara, joka pyrkii selvittämään uskontojen välisiä keskusteluja, niissä saavutettuja tuloksia, metodeja sekä ongelmia. Uskontoteologiaan kuuluvat läheisesti uskontodialogi ja globaalietiikka.

Uskontojenvälinen dialogi ja uskontoteologia eroavat ekumeniasta siinä, että ekumenia yleensä ymmärretään keskusteluksi, joka koskee vain kristillisten kirkkokuntien keskinäisiä yhteyspyrkimyksiä. Ekumeenisen työskentelyn kaltaisia keskusteluja on kirkkojen historiassa tosin käyty esimerkiksi juutalaisten ja islamin kanssa, koska niillä on kristinuskoon erityinen historiallinen suhde. Käytännön ero ekumenian ja uskontoteologian välillä ei siten ole jyrkkä.

Sisällysluettelo

Uskontojen luonne [muokkaa]

Uskontoteologian tärkeimpiä käsitteitä on uskontojen luonteen määrittely. Uskonnot voivat olla eksklusiivisia, inklusiviistisia, pluralistisia ja lisäksi mahdollisesta neljännestä luokasta on puhuttu.

Eksklusiivinen uskonto eli poissulkeva uskonto määrittelee ettei muut uskonnot sisällä totuutta ja esimerkiksi johda pelastukseen. Tällöin vain voi olla vain yhden uskonnon edustaja. Inklusiivinen uskonto määrittelee että myös muut uskonnot voivat olla oikeassa ja jopa saman uskon eri ilmentymiä.[1] Pluralistinen uskontokäsitys määrittelee että kaikki uskonnot ovat samanarvoisia ja pitävät sisällään samoja totuuksia eri tavoin ilmaistuina. Universaali pelastuskäsitys kuuluu pluralismiin.[2] Mahdollinen neljäs määrittelyryhmä on teoreettinen ja relativistinen, jonka mukaan ei voida sanoa ehdotonta totuutta mistään uskonnosta.

Uskontodialogi [muokkaa]

Uskontodialogi on eri uskontojen välistä puolivirallista keskustelua, joissa pyritään saamaan suurempi yhteisymmärrys uskontojen erilaisten käsitysten välille sekä luomaan paremmat uskontojen väliset käytännön suhteet sekä yksilö- että yhteisötasolla.

Uskontodialogissa erityisen aktiivinen uskonto on ollut Bahai-yhdyskunta. Myös hindulaisuus on varsin adaptiivisena ja monimuotoisena uskontona ollut aktiivinen uskontojen välisissä keskusteluissa.

Globaalietiikka [muokkaa]

Uskontoteologian alaan luetaan myös uskontojen väliset eettiset keskustelut. Niistä huomionarvoisin on ollut Sveitsiläisen katolisen teologin Hans Küngin maailmanetiikka-hanke. Küng on perustanut 1990-luvulla järjestön nimeltä Foundation for a Global Ethic (Stiftung Weltethos). Järjestön pyrkimyksenä on tutkia ja edesauttaa uskontojen yhteistä eettistä arvopohjaa.

Lähteet [muokkaa]

  1. Uskontojen luokittelutavat Internetix. Viitattu 26.1.2012.
  2. Uskontoteologinen katsaus Suomen Ekumeeninen Neuvosto. Viitattu 26.1.2012.