Uskontorikos
Uskontorikos on toisten ihmisten uskonnollisia katsomuksia loukkaava, lainsäädännössä rangaistavaksi säädetty teko.[1] Suomen rikoslaissa uskonnon harjoittamiseen kohdistuvat rikokset on vuodesta 1999 lähtien ryhmitelty rikoksiin yleistä järjestystä vastaan, sillä eräiden uskonnollisuuteen kohdistuvien tekojen katsotaan vaarantavan yhteiskuntarauhaa laajemminkin.[2]
Suomen rikoslaissa rangaistaviksi on säädetty[3]:
- Uskonrauhan rikkominen (RL 17:10§) eli Jumalan tai muun pyhänä pidetyn asian pilkkaamisesta tai häpäisystä ja kirkollisen toimituksen tai minkä tahansa hautaustilaisuuden häirinnästä. Momentin ensimmäisessä kohdassa teon rangaistavuus vaatii erityistä, julkiseen loukkaukseen liittyvää motiivia. Kriminalisoinnilla on tarkoitus suojata yleistä yhteiskuntarauhaa.[2].
- Uskonnonharjoituksen estäminen (RL 17:11§) katsotaan puuttumiseksi perusoikeuksiin[2].
- Hautarauhan rikkominen (RL 17:12§) on loukkaus suomalaisen yhteiskunnan sosiaalisia normeja kohtaan[2].
Ruotsin vanhassa lainsäädännössä uskontorikosten päätyypit olivat jumalanpilkka ja harhaoppien levittäminen. Rankaisematta jätetyn jumalanpilkan uskottiin aiheuttavan koko valtakunnalle onnettomuutta. Vielä vuoden 1734 laki määräsi tahallisesta jumalanpilkasta kuolemanrangaistuksen. Harhaoppien levittämisestä seurasi maastakarkotus. Myös noituutta on aiemmin pidetty uskontorikoksena. Vuoden 1734 lain mukaan se oli sovitettava kuolemalla vuoteen 1779 asti.[4]
Suomen vuoden 1889 rikoslaki (39/1889) määräsi jumalanpilkasta kuritushuonetta enintään neljä vuotta tai vankeutta. Sakolla tai korkeintaan kuuden kuukauden vankeudella selvisi, jos teko tapahtui ajattelemattomuudesta tai pikaistuksesta (rikoslaki, 10 luku, 1 pykälä). Pyhän sanan, uskonnollisen opin, sakramentin tai kirkollisen tavan julkisesta pilkkaamisesta rankaistiin enintään kuuden kuukauden vankeudella tai 200 markan sakolla (RL 10:2). Jumalanpalveluksen, kirkollisen toimituksen tai uskonnonharjoituksen estämisestä oli enimmäisrangaistus kaksi vuotta vankeutta ja niiden tahallinen häirintä tuotti korkeintaan kuuden kuukauden vankeuden tai 300 markan sakon (RL 10:3). Yksityisessä kokouksessa tapahtuvan hartaudenharjoituksen estämisestä seurasi sakkoa tai vankeutta enintään kahdeksan kuukautta ja tällaisen toiminnan häirinnästä korkeintaan 300 markan sakko (RL 10:4). Korkeintaan kahden vuoden vankeuteen tai 50–4 000 markan sakkoon tuomittiin, jos pakottamalla, kavaluudella, lahjalla tai etua lupaamalla taivutteli uskontokunnan jäsenen kääntymään toiseen uskonoppiin (RL 10:5). Enintään 300 markan sakon sai, jos esti palvelijaansa tai muuta talonväkeä osallistumasta jumalanpalvelukseen riittävän usein (RL 10:6).[5]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Factum, Weilin+Göös 2003–2005, ISBN 951-35-6646-3, hakusanat uskontorikos ja rikos.
- ↑ a b c d Hallituksen esitys Eduskunnalle oikeudenkäyttöä, viranomaisia ja yleistä järjestystä vastaan kohdistuvia rikoksia sekä seksuaalirikoksia koskevien säännösten uudistamiseksi HE 6/1997 vp (Arkistoitu – Internet Archive) Kohdat 1.4.2
- ↑ Rikoslaki, 39/1889, 17 luku 10–12 pykälät. Laki rikoslain muuttamisesta, 563/1998, tuli voimaan vuoden 1999 alussa.
- ↑ Uusi tietosanakirja, Tietosanakirja oy 1960–1966.
- ↑ Suomen suuriruhtinaanmaan rikoslaki, 39/1889.