Urpo Martikainen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Urpo Martikainen
Urpo Martikainen kertomassa akvarelleistaan Helsingin kirjamessuilla 2008.
Urpo Martikainen kertomassa akvarelleistaan Helsingin kirjamessuilla 2008.
Henkilötiedot
Syntynyt16. huhtikuuta 1947 (ikä 76)
Helsinki
Ammatti uutisankkuri
Käsikirjoittaja
Muut nimet ”Upi”
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Urpo ”Upi” Martikainen (s. 16. huhtikuuta 1947 Helsinki)[1] on entinen MTV3-televisiokanavan uutisankkuri. Hän tuli Kymmenen uutisiin Ruotsin television SVT Uutisten toimituksesta keväällä vuonna 1982.[2]

Martikainen asui lapsuudessaan Koskelassa ja kävi Käpylän kansakoulua. Vuodesta 1986 lähtien hän on asunut Pirkkolassa, Pohjois-Helsingissä.[3] Urpo Martikainen on kehittänyt Kymmenen uutisten loppukevennyksen jälkeisen ”loppuheiton”. Hän juonsi viimeisen lähetyksensä 27. toukokuuta 2010 pitkän uutisuransa päätteeksi.[4]

Martikainen harrastaa akvarellimaalausta[5], sekä viulun ja huuliharpun soittamista. Martikainen kuuluu Jehovan todistajiin. Uskonnollisen vakaumuksensa vuoksi hän kieltäytyi asepalveluksesta ja vietti 1960-luvun lopulla vuoden ja kolme kuukautta Karvian erityistyölaitoksessa.[6]

Tapaseura ry valitsi hänet vuonna 2010 hyvien tapojen lähettilääksi.[7]

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ollikainen, Tarja: Urpo "Upi" Martikainen Helsingin Sanomat. 27.5.2010. Viitattu 10.7.2017.
  2. Martikainen, Urpo: Hyppy tuntemattomaan 25 vuotta sitten. Liiton Arkki. Julkaistu numerossa 3/2006. Radio- ja televisiotoimittajien liitto RTTL ry. Arkistoitu 30.9.2007. Viitattu 30.12.2006.
  3. Hari, Mauno: Miksi maalaan? (pdf) Oulunkyläinen. 2.9.2006. Arkistoitu 10.10.2007. Viitattu 30.12.2006.
  4. Tämä oli Upin viimeinen loppuheitto 2 7.5.2010. MTV3. Viitattu 9.8.2010.
  5. Rastamo, Krista: Missä he ovat nyt: Uutisankkuri Urpo "Upi" Martikainen tekee käännytystyötä ja kehottaa ihmisiä puhumaan keskenään MTV3 Uutiset. Arkistoitu 18.10.2017. Viitattu 18.10.2017.
  6. Rautiainen, Milla: Uskonto vei Urpo Martikaisen pakkotyöhön Ilta-Sanomat. 6.3.2008. Viitattu 6.3.2008.
  7. Urpo Martikaisesta Hyvien Tapojen Lähettiläs MTV3 Viihdeuutiset. 20.9.2010. Viitattu 20.9.2010.