Urheilukalastus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Urheilukalastus on kalastuksen muoto, jossa tavoitellaan kalastuksen tuottamaa nautintoa aktiivisilla välineillä. Suurin osa suomalaisista kalastuksen harrastajista pitää saaliinsa, mutta puhdasoppisin urheilukalastus on ns. pyydystä ja päästä eli catch & release -kalastusta, jossa kaikki saalis vapautetaan.

Hauki on urheilukalastajan tavallisimpia saaliita Suomessa.

Urheilukalastus virkistyskalastusmuotona[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalastus on ollut metsästyksen ohella Suomessa hyvin pitkään tärkeä tekijä ravinnon saannissa ja toimeentulossa. Asutus on perinteisesti sijoittunut kalavesien, jokien, järvien ja merten lähelle. Kalan kotitarvepyynti on ollut ainakin 1950-luvulle saakka luonnonvarojen hyödyntämistä ravintona. Nykyään kalastus ei kuitenkaan ole vain ravinnon hankkimista tai toimeentulon turvaamista, vaan myös harrastus, joka jakaantuu erilaisiin kalastustapoihin ja -muotoihin. Virkistyskalastajalle saaliin merkitys on erilainen kuin ammatti- ja kotitarvekalastajallekin. Erityisesti pyydystä ja päästä -kalastus poikkeaa aiemmasta kalastuksesta myös harrastuksena. Vapaa-ajankalastukselle ei ole olemassa yksiselitteistä määritelmää. Sen ajatellaan yleensä sisältävän vapaa-aikana harjoitetun kalastuksen, mukaan lukien tähän liittyvä elinkeinotoiminta ja muut palvelut. Vapaa-ajankalastus käsittää siis sekä virkistys-että kotitarvekalastuksen. Ainakin kerran vuodessa tätä harrastaa Suomessa yli 40 prosenttia koko väestöstä. Suomessa vapaa-ajan kalastukselle on edellytyksiä, koska maa on vesipinta-alalla mitattuna Euroopan vesistörikkain. Vapaa-ajankalastuksen voi yleisemmin nähdä kotitarvekalanpyynnin jatkumona ja samalla osana suomalaista elämänmuotoa.

Urheilukalastus on virkistyskalastuksen yksi osa-alue, jolla tarkoitetaan ainoastaan aktiivisin eli vapakalastusvälineillä tapahtuvaa kalastusta. Virkistyskalastukseen kuuluu myös passiivisilla pyydyksillä (katiskat, verkot, rysät jne.) harjoitettu kalastus. Urheilukalastus alkoi muovautua Suomessa 1800-luvun jälkipuoliskolla ulkomaisista vaikutteista. Esimerkkinä olivat Oulujoen lohilordien tapaiset kalastusmatkailijat. Urheilukalastus onkin hahmotettu eri aikoina hieman erilaisista lähtökohdista. Suomalaisen urheilukalastuksen tärkeä vaikuttaja Alex Hintze kuvasi asiaa niin, että siinä merkitsee enemmän kuinka paljon yksikin kala tarjoaa "urheilua" kuin kuinka paljon saalista yhteensä saadaan. Urheilukalastaja ei siis tähtää niinkään saaliin kuin taidon määrään eli se alkaa siitä, mihin saaliinhimo loppuu.

Pyydystä ja päästä -kalastus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Urheilukalastuksessa on lisääntynyt varsinkin arvokalojen kuten taimenen, harjuksen, lohen ja nieriän päästäminen takaisin pyydystämisen jälkeen. Tätä kalastusmuotoa kutsutaan pyydystä ja päästä -kalastukseksi. Se tapahtuu usein perholla ja tarkoituksena ei ole alun perinkään kalan käyttöönotto, vaan päästäminen takaisin veteen. Tällainen kalastus sai alkunsa Pohjois-Amerikassa yli 100 vuotta sitten, kun sitä käytettiin keinona suojella luontaisia kalakantoja. Suomessa se tuli laajemmin tunnetuksi vasta 1990-luvulla, kun vapakalastajat erikoistuivat mm. taimenen ja harjuksen pyyntiin. Ilmiöön on vaikuttanut myös, että kalavesiltä ei niinkään haeta syötävää edes kotitarpeiksi, vaan elämyksiä. Jotkut virkistyskalastusalueet onkin jo määritelty pelkästään pyydystä ja päästä -alueiksi. Puolangan Auhon kylän alueella otettiin ensimmäisenä Suomessa kokonainen joki pyydystä ja päästä -käyttöön. Kalhamajärvestä Jorvasjärveen laskeva viitisen kilometriä pitkä Kalhamajoki on kalastettavissa koko pituudeltaan ja siinä sallitaan vain perinteinen perhokalastus. Koukkujen on oltava väkäsettömiä. Joen kalakannan muodostavat suurimmillaan noin 45 cm pituiset luonnossa kasvaneet harjukset ja satunnaisesti myös taimenet. Pyydystä ja päästä-kalastusta pidetään myös epäeettisenä, koska tämän kalastuksen muodon katsotaan kuitenkin aiheuttavan kaloille turhaan kipuja ja mahdollisia vammautumisia, jolloin kala saattaa esimerkiksi kuolla nälkään. Sveitsissä pyydystä ja päästä-kalastus kiellettin eläinsuojelusyistä v. 2008.

Järjestöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa on tällä hetkellä yksi merkittävä vapaa-ajankalastusjärjestö. Vuonna 2000 perustettiin Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) kolmen liiton; Suomen Kalamiesten Keskusliiton (SKK), Suomen Urheilukalastajain liiton (SUKL) ja Suomen Metsästäjä- ja Kalastajaliiton (SMKL) kattojärjestöksi. Keskusjärjestö edistää vapaa-ajankalastusta, joka kestävällä tavalla ja monipuolisesti hyödyntää luontaisesti uusiutuvia kalakantoja.

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Juha Jormanainen: Urheilukalastus Suomessa ennen ja nyt (Gummerus & Ajatus-kirjat, 2011)
  • Särömaa, Matti J.: Kalamiehen keittokirja, eli, Mitä jokaisen urheilukalastajan tulisi tietää. Helsingissä: Ajatus, 2000. ISBN 951-566-041-6.
  • Warhuus, Runar: Uuden ajan urheilukalastus. (Det nye sportsfisket, 2005.) Suomentanut Harri Dahlström. Hämeenlinna: Karisto, 2006. ISBN 951-23-4729-6.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Laakkonen, M. 2006. Saaliseläin vapaa-ajankalastajien puheessa. Kala- ja riistaraportteja nro. 389. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Helsinki. 54 s. Saaliseläin -raportti (viitattu 13.3.2008)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]