Until Death

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Until Death
UntilDeath.jpg
Ohjaaja Simon Fellows
Käsikirjoittaja Dan Harris
James Portolese
Tuottaja Moshe Diamant
Säveltäjä Mark Sayfritz
Kuvaaja Douglas Milsome
Leikkaaja Matthew Booth
Pääosat Jean-Claude Van Damme
Wes Robinson
Stephen Rea
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Millennium Films
Signature Entertainment
Ensi-ilta 24. huhtikuuta 2007
Kesto 96 min
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 14 000 000 dollaria[1]
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Until Death (televisioesityksessä käytetty myös nimeä Until Death – kosto tai kuolema) on vuonna 2007 suoraan DVD:lle julkaistu yhdysvaltalainen toimintaelokuva. Elokuvan on ohjannut Simon Fellows ja käsikirjoittanut Dan Harris ja James Portolese. Pääosissa näyttelivät muun muassa Jean-Claude Van Damme ja Stephen Rea.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Anthony Stowe on poliisi, joka on jäänyt koukkuun heroiiniin. Hän on pitkään yrittänyt saada pidätettyä entistä pariaan Callaghania, josta on tullut menestynyt huumekauppias. Erään peitetehtävän aikana kaksi poliisia kuitenkin tapetaan Stowen yrittäessä ennen aikojaan rynnätä paikalle pidättääkseen Callaghanin. Huumeet, rahat ja vakoilukamera katoavat samalla reissulla, eikä Callaghanista jää myöskään jälkeäkään. Stowen perhe-elämäkin vaikeutuu, kun hänen vaimonsa Valerie odottaa lasta, joka ei kuitenkaan ole heidän yhteinen. Stowe vaipuu yhä syvemmälle huumeiden ja viinan käytössä ja ajautuu lopulta kuoleman partaalle, kun Callaghanin miehet ampuvat hänet koomaan. Herättyään Stowe viedään kotihoitoon, jossa hän yrittää tervehtyä saamistaan hermovammoista. Stowe päättää uuden mahdollisuuden myötä hyöndyntää tilaisuutensa ja ryhtyy auttaaan lähimmäisiään ja kostamaan Callaghanille tekonsa.

Rooleissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Jean-Claude Van Damme  … Anthony "Tony" Stowe  
 Selina Giles  … Valerie Stowe  
 Mark Dymond  … Mark Rossini  
 William Ash  … Serge  
 Stephen Lord  … Jimmy Medina  
 Gary Beadle  … Mac  
 C. Gerod Harris  … Ross  
 Wes Robinson  … Chad Mansen  
 Danny Keogh  … Mac Hoggins  
 Stephen Rea  … Gabriel Callaghan  
 Buffy Davis  … Jane  
 Alana Maria  … Clementine  
 Fiona O'Shaughnessy  … Lucy  
 Adam Leese  … Van Huffel  
 Rachel Grant  … Maria Ronson  
 Julia Horvath  … Wanda  

Kuvaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuva kuvattiin pääosin Bulgariassa, Sofiassa, New Boyana Film Studios elokuvastudiossa, sekä Yhdysvaltain New Orleansissa, Louisianan osavaltiossa.[2]

Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa elokuva julkaistiin 22. elokuuta 2007.[3] Elokuvan televisioensi-ilta oli 7. heinäkuuta 2011 Nelosella.

Arvostelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Julkaisu Tulos
DVD-Opas
3/5[4]
Iltalehti
3/5[5]
IMDb
5.8/10[6]
Leffatykki
2.9/5[7]
Telvis.fi
3/5[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jusqu'à la mort - Until Death de Simon Fellows jeanclaudevandamme.fr Viitattu 27.5.2011 (ranskaksi)
  2. Until Death MovieStation Viitattu 16.9.2011 (englanniksi)
  3. Release dates for Until Death imdb Viitattu 27.2.2011 (englanniksi)
  4. Until Death DVD-Opas Viitattu 13.12.2011
  5. Until Death - kosto tai kuolema Iltalehti 6.7.2011 Viitattu 1.1.2012
  6. Until Death (2007) IMDb Viitattu 13.12.2011
  7. Until Death Leffatykki Viitattu 13.12.2011
  8. Until Death - kosto tai kuolema Telvis.fi Viitattu 13.12.2011

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.