University of East Anglia Climatic Research Unit
Climatic Research Unit (CRU) on osa englantilaista University of East Angliaa ja sitä pidetään yhtenä johtavista ilmastomuutosta tutkivista laitoksista[1]
Yksikkö perustettiin 1972 yliopiston ympäristötieteiden laitoksen alaisuuteen Norwichiin, Ison-Britannian Itä-Angliaan ilmastotutkija Hubert H. Lambin (1913-1997) johdolla. Vuodesta 1998 lähtien yksiköä on johtanut, ensin jaetusti (1998-2004) ja sitten yksin professori Philip D. Jones.
Yksikössä työskenteli 2009 kolmisenkymmentä tutkijaa ja sen toiminta on lähes yksinomaan ulkopuolisen rahoituksen varassa. Rahoittajia ovat eri yhteisöt ja järjestöt, ministeriöt ja hallitustenväliset elimet, kuten myös kaupan ja teollisuuden alan yritykset. Vielä vuonna 2007 yksikön 15:stä hengestä vain kolmen palkan maksoi kokonaan yliopisto. [2][3]
Tutkimuslaitos on saanut osakseen kritiikkiä kieltäydyttyään luovuttamasta raporttiensa pohjana olevaa dataa muun muassa CRU:ta arvostelevalle Stephen McIntyrelle.[4][5] Ilmastoskeptikot ovat väittäneet tutkimusyksikön pantanneen jo vuosia tutkimustietoa ja estäneen muita tutkijoita pääsemästä tarkastelemaan laitoksen ilmastoaineistoa. [6]
Sisällysluettelo |
Marraskuun 2009 tapahtumat [muokkaa]
Marraskuun 19. ja 20. päivien välillä 2009 CRU:hun kohdistuneen krakkeroinnin seurauksena internetiin levisi tiedosto, joka sisälsi yli 1 000 sähköpostia ja 3 000 dokumenttia. Yliopiston edustajat vahvistivat tietomurron, mutta eivät vielä pystyneet kertomaan, kuinka iso osa tiedostoista oli aitoja.[7]
Useat tutkijat ja muut viestien lähettäjät tai vastaanottajat vahvistivat omien viestiensä olevan aitoja. Keskustelupalstoilla viesteistä esiteltiin osia, joiden väitettiin osoittavan tutkijoiden vääristelleen ilmastonmuutokseen liittyviä tutkimustuloksia. Pennsylvanian yliopiston professori Michael Mannin mukaan verkkokeskustelijat irroittivat sanoja "täydellisesti asiayhteydestään saadakseen tyhjänpäiväisen keskustelun vaikuttamaan rikolliselta". Samaa mieltä oli myös NASAn tutkija Gavin Schmidt.[8]
Joulukuussa järjestettäväksi aiotun Kööpenhaminan ilmastokokouksen arveltiin olevan mahdollisesti teon ja sen ajoituksen syynä.[9]
Viitteet [muokkaa]
- ↑ Brown, Craig: The forecast for Scotland: wet, wet, wet The Scotsman. 08.2.2008. Viitattu 20.1.2009.
- ↑ Climatic Research Unit: About Us
- ↑ Climatic Research Unit: historia
- ↑ The Dog Ate Global Warming 23.9.2009. www.nationalreview.com. Viitattu 20.11.2009.
- ↑ MOT: Ilmastokatastrofi peruutettu. Käsikirjoitus Viitattu 21.11.2009
- ↑ YLE.fi 21.11.2009
- ↑ Hackers steal electronic data from top climate research center Washington Post, 21.11.2009
- ↑ Ilmastotutkijat: Hakkeroituja posteja luetaan väärin 21.11.2009. HS.fi
- ↑ Hackers target world's leading climate research unit 20.11.2009. BBC News. Viitattu 20.11.2009.
Katso myös [muokkaa]
- Marraskuun 2009 tapahtumat (englanniksi)