Yhdysvallat

Wikipedia
Ohjattu sivulta United States
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Amerikan yhdysvallat
United States of America
Yhdysvaltain lippu Yhdysvaltain vaakuna
lippu vaakuna

Yhdysvaltain sijainti

Valtiomuoto liittovaltio

Presidentti Barack Obama

Pääkaupunki Washington, DC (632 323 as.)
38°53′N, 77°02′W

Muita kaupunkeja New York (8 336 697 as.),
Los Angeles (3 857 799 as.),
Chicago (2 714 856 as.)

Pinta-ala
– yhteensä 9 826 630[1] km² (sijalla 41)
– josta sisävesiä 6,764 %

Väkiluku (2013) 316 200 000[2] (sijalla 3)
– väestötiheys 34,5 / km²
– väestönkasvu 0,7[3] % (2012)

Viralliset kielet ei ole, de facto englanti2

Lukutaito 99[1] %

Valuutta Yhdysvaltain dollari ($) (USD)

BKT (2012) sijalla 1
– yhteensä 15 685 miljardia USD[4]
– per asukas 49 922 USD[4]

HDI (2012) 0.937[5] (sijalla 3)

Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 1,2 %
– teollisuus 21,9[1] %
– palvelut 76,9 %

Aikavyöhyke -5 / UTC-10
– kesäaika UTC-4 / UTC-9

Itsenäisyys
Vapaussota
Julistus
Tunnustettu

17751783
4. heinäkuuta 1776
3. syyskuuta 1783

Lyhenne US

– ajoneuvot: USA
– lentokoneet: N

Kansainvälinen
suuntanumero
+1

Motto E Pluribus Unum3
In God We Trust4

Kansallislaulu The Star-Spangled Banner

1. Sijaluku on kiistanalainen Kiinan kanssa.
2. Varsinaisesti Yhdysvalloilla ei ole virallista kieltä, mutta käytännössä se on englanti.[6] Väestöstä 82,1 % puhuu äidinkielenään englantia ja 10,7 % espanjaa. Havaiji on virallinen kieli Havaijin osavaltiossa.[1]
3. Suom. ”monesta yksi”. Mottona vuodesta 1776.
4. Suom. ”Jumalaan me luotamme”. Mottona vuodesta 1956.

Amerikan yhdysvallat (engl. United States of America, lyh. USA[1]) eli Yhdysvallat on pääosin Pohjois-Amerikan keskiosassa sijaitseva perustuslaillinen liittovaltio, joka koostuu 50 osavaltiosta ja yhdestä liittovaltion hallinnollisesta piirikunnasta sekä useista erillisalueista. Se on väkiluvultaan kolmanneksi suurin valtio ja pinta-alaltaan neljänneksi suurin valtio maailmassa, ja sen bruttokansantuote on maailman maista suurin. Yhdysvaltain väestö on etnisesti ja sosiaalisesti varsin monimuotoinen maahan suuntautuneen laajan maahanmuuton vuoksi.

Yhdysvallat on tasavalta ja liittovaltio. Kolmetoista Britannian siirtokuntaa perustivat liittovaltion 1700-luvun lopussa. Itsenäisyysjulistus annettiin 4. heinäkuuta 1776 ja maa tunnustettiin vapaussodan jälkeen vuonna 1783. Yhdysvaltain perustuslaki otettiin käyttöön 1787. Seuraavan vuosisadan aikana maa laajeni, mutta osavaltioiden erimielisyydet ajoivat maan sisällissotaan, joka käytiin vuosina 1861–65. Toisen maailmansodan voittajavaltiona Yhdysvalloista tuli sotilaallisesti johtava länsimaa. 1990-luvulla Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Yhdysvalloista tuli maailman ainoa supervalta.[7][8]

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Yhdysvaltain maantiede
Yhdysvaltain kartta (iso kartta).
Mount McKinley Alaskassa on Pohjois-Amerikan korkein kohta, 6 194 m.

Topografia ja vesistöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltain kokonaispinta-ala on 9 826 630 km², mistä maata on 9 161 923 km² ja vettä 664 707 km². (Pinta-alaan lasketaan mukaan Yhdysvaltain "manneralue" ja Alaska sekä Havaiji.)[1] Se on pinta-alaltaan maailman kolmanneksi suurin valtio.[9]

Mantereen sisäosia hallitsee laaja tasankoalue, joka ulottuu Meksikonlahdelta Kanadan rajalle ja sieltä Alaskaan. Se jaetaan kolmeen osaan: Atlantin ja Meksikonlahden rannikkotasankoihin, sisämaan Suuriin tasankoihin ja Kanadan kilpeen.[10] Suuri tasanko levittäytyy Kalliovuorten itäpuolella suunnilleen manteren puolivälissä. Sen koillispuolella on Keskilänneksi tai Maissivyöhykkeeksi kutsuttu alue, jonka maaperä ja ilmasto ovat suotuisia maanviljelylle, etenkin maissin kasvatukselle.[11]

Idässä Appalakkien vuorijono kulkee pohjois-eteläsuunnassa lähes koko Yhdysvaltojen poikki ja erottaa itärannikon sisämaan tasangosta. Lännessä Suuret tasangot päättyvät Kalliovuoriin, jotka muodostavat suuren osan läntisestä Yhdysvalloista. Vuoristo ulottuu pohjoisessa Kanadaan ja etelässä lähes Meksikoon asti. Keskiosassa Kalliovuoret muodostavat suuria pohjois-eteläsuuntaisia jonoja, joiden huiput kohoavat kahteen kilometriin. Pohjoisessa on yksittäisiä huippuja, jotka jatkuvat Alaskaan asti. Eteläisin osa, Coloradon laakio, on sedimenttikivien muodostama ylänköalue kilometrin verran tasankojen yläpuolella. Sitä halkovat monet rotkot, kuten Grand Canyon, hiekkaerämaat ja vulkaaniset huiput.[10]

Manner-Yhdysvaltain länsirannikko on osa Tyynenmeren tulirengasta, jolla esiintyy voimasta tektonista ja vulkaanista toimintaa ja 81 prosenttia maailman maanjäristyksistä.[12] Maanjäristykset voivat aiheuttaa suurta tuhoa, kuten San Franciscon maanjäristys 1906 tai Pitkäperjantain maanjäristys 1964 lähellä Anchoragea.[13]

Kanadan kilven alueella jääkauden muokkaamaa maisemaa pilkkovat lukuista järvet; Minnesotan osavaltiota kutsutaan 10 000 järven maaksi.[10] Suuret järvet Yhdysvaltojen ja Kanadan rajalla muodostavat maailman suurimman makeavetisen vesistön.[14] Yhdysvaltain pisimmät joet ovat Missouri ja Mississippi, joilla on myös laajimmat valuma-alueet, mutta suurin virtaama on Saint Lawrencessa sekä Ohio- ja Columbiajoissa Suurten järvien alueella.[15]

Ilmasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltojen suurella, maantieteellisesti monimuotoisella alueella esiintyvät lähes kaikki ilmastotyypit. Manneralueellakin koetaan ajoittain olosuhteita, jotka ovat yhtä kuumia kuin tropiikin aavikot tai yhtä kylmiä kuin napa-alueet. Sää voi myös muuttua nopeasti ja rajusti kaikkina vuodenaikoina.[16]

Suurin osa Yhdysvalloista sijaitsee keskileveysasteiden liikkuvien matalapaineiden reitillä. Ne tuovat rintamineen sateita ja nopeita lämpötilanmuutoksia etenkin maan koillisosaan. Polaaririntaman aaltoilujen mukaan Keskilännen tasangoille virtaa vuoroin arktista tai polaarista ilmamassaa pohjoisesta tai trooppista massaa Karibialta ja Meksikonlahdelta. Sen vuoksi talvella ja keväällä lämpötila voi muuttua yli 20 astetta muutamassa tunnissa. Tyynenmeren rannikolla ja muualla Kalliovuorten länsipuolella säänvaihtelut ja vuodenaikojen erot ovat paljon pienempiä.[16]

Rajuimpia sääilmiöitä ovat hurrikaanit, joita tulee sekä Atlantilta että Tyynenmeren puolelta. Hurrikaaneja esiintyy kesäkuusta joulukuuhun, eniten elo- ja syyskuussa.[17] Tuhoisia hurikaaneja ovat olleet esimerkiksi Galveston vuonna 1900, Betsy vuonna 1952, Andrew vuonna 1992 ja Katrina vuonna 2005.

Paljon pienempiä, mutta myös tuhoisia ovat tornadot, joita esiintyy eniten Floridassa ja Suurten tasankojen alueella, jota kutsutaan nimellä Tornado Alley.[18] Se ulottuu Texasin pohjoisosista Kansasiin ja itään Tennesseehen.[19][20]

Luonto ja luonnonsuojelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valkopäämerikotka on Yhdysvaltojen kansallislintu.

Yhdysvaltojen alue voidaan jakaa karkeasti kolmeen osaan kasvillisuuden perusteella: metsä-, ruohikko- ja pensasalueeseen. Metsät ovat alkujaan peittäneet maan itärannikon, länsirannikon keski- ja pohjoisosat, lännen ylänköalueet ja leveän vyöhykkeen maan pohjoisosassa. Ruohikko peitti maan sisäosat, missä sademäärä ei riitä metsän kasvuun, ja länsiosan sisämaassa oli pensaikkoa.[21] Ihminen on vaikuttanut kasvillisuuteen suuresti. Esimerkiksi maan kaakkoisosassa luontaiset sekametsät ovat väistyneet taloudellisesti tuottavampien havumetsien tieltä, ja tasankojen ja preerian ruohokasvit ovat suurelta osin eurooppalaista alkuperää.[21] Lähes 60 prosenttia maa-alueesta (Alaskaa lukuun ottamatta) on menettänyt pääosan alkuperäisestä kasvillisuudestaan.[22]

Eläimistö on monipuolinen, ja sen näyttävimpiä lajeja ovat valkopäämerikotka, hirvi, myskihärkä, karibu, ahma, biisoni, harmaakarhu, puuma ja susi.[23] Yhdysvaltojen manneralueella elää noin 460 matelija- ja sammakkoeläinlajia, joihin kuuluu alligaattoreita, kilpikonnia, liskoja, käärmeitä, sammakoita ja konnia.[24] Lintuja on tavattu yli 800 lajia.[25]

Yhdysvalloissa on 21 Unescon maailmanperintökohdetta. Niistä kaksitoista on suojeltu luontoarvojen takia, kuten Evergladesin, Yellowstonen ja Yosemiten kansallispuistot.[26] Maassa on kaikkiaan 397 kansallispuistoa, joita hallinnoi National Park Service.[27] Monet suojelualueet ovat kuitenkin liian pieniä, jotta luonnon monimuotoisuus säilyisi. Asutuksen leviäminen, kaivostoiminta ja öljynporaus pienentävät monien lajien elintilaa.[23]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Yhdysvaltain historia

Varhaishistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen eurooppalaisten tuloa Pohjois-Amerikkaa asuttivat intiaanit, joiden esivanhemmat olivat vaeltaneet sinne Beringinsalmen kautta vähintään 12 000 vuotta, mahdollisesti jopa 40 000 vuotta sitten.[28][29][30] Intiaanit jakautuivat kulttuurillisesti ja kielellisesti yli 300 heimoon.[31] Heimot harjoittivat biisonien, hirvien ja peurojen metsästystä. Myös maanviljelyä, kalastusta ja keräilyä harjoitettiin olosuhteiden salliessa.[32]

Eurooppalaisten siirtokunnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1500-luvun alussa eurooppalaiset alkoivat tutkia nykyistä Yhdysvaltain aluetta. Espanjalaiset perustivat nykyisen Yhdysvaltain alueen ensimmäiset siirtokunnat: Pensacolan 1559, Fort Carolinen 1564 ja St. Augustinen 1565.[33]

Järjestelmällinen siirtolaisuus Pohjois-Amerikkaan alkoi, kun Englannin kuningas Jaakko I perusti 1606 Lontoon ja Plymouthin kauppakomppaniat.[34] Britit perustivat 1607 nykyiseen Virginiaan Jamestownin siirtokunnan. Mayflower-laivalla Englannista lähteneet, uskonnollista vainoa paenneet siirtolaiset (engl. pilgrims, ”pyhiinvaeltajat”) perustivat Plymouthin siirtokunnan nykyiseen Massachusettsiin.[35] Paikalliset intiaanit auttoivat heitä selviytymään ja opettivat elintärkeän maissinviljelyn taidon.[36]

Vuonna 1626 hollantilaiset perustivat Uuden Amsterdamin kaupungin (nykyinen New York) Hudsonjoen suulle ja Orangen siirtokunnan joen yläjuoksulle. Englanti valtasi Hollannin siirtokunnat 1644. Ranskalaiset tutkivat ja asuttivat Suurten järvien aluetta ja Mississippin vartta. Ranska menetti siirtomaansa Pohjois-Amerikassa seitsenvuotisessa sodassa 1763.[37]

John Trumbull, Declaration of Independence, 1817–1819. Maalaus kuvaa komiteaa esittelemässä kongressille luonnostaan Yhdysvaltain itsenäisyysjulistukseksi.

Yhdysvaltain itsenäistyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1760 Yhdysvalloissa oli 1 500 000 eurooppalaista, ja heidän määränsä kasvoi nopeasti. Englanti kiristi siirtokuntien verotusta.[38] Siirtokuntien mukaan Britannialla ei ollut oikeutta verottaa siirtokuntia ilman näiden edustusta parlamentissa[39]. Vastalauseena siirtokuntalaiset heittivät niin sanotuilla Bostonin teekutsuilla 1773 tullista vapautetun teelastin mereen.[38]

Yhdysvallat julistautui itsenäiseksi 4. heinäkuuta 1776, mistä seurasi pitkä vapaussota Britanniaa vastaan.[40] Itsenäisyystaistelujen johtajia olivat George Washington, Sam Adams, Benjamin Franklin, Patrick Henry, John Adams ja Thomas Jefferson. Franklinin neuvottelema liittosopimus Ranskan kanssa toi lisävoimia amerikkalaisille[39]. Sota päättyi 1781, kun britit antautuivat Yorktownissa[40].

Yhdysvalloissa oli aluksi kolmetoista osavaltiota, jotka liittoutuivat vuonna 1781 konfederaatioartikloilla.[41] Artiklat toimivat pohjana vuoden 1787 perustuslaille, jota täydennettiin vuonna 1791 kymmenellä ensimmäisellä lisäyksellä, joka tunnetaan nimellä Bill of Rights. Maan ensimmäinen presidentti oli George Washington.[40]

1800-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kartalle on merkitty Yhdysvaltain osavaltiot sen mukaan, milloin niistä tuli osavaltioita.
  1776–1790
  1791–1799
  1800–1819
  1820–1839
  1840–1859
  1860–1879
  1880–1899
  1900–1950
  1959

Vuonna 1831 Monroen oppina tunnettu julistus kongressille vaati, että Euroopan valtiot pitäytyvät Amerikan mantereiden asioiden ulkopuolella ja vastaavasti Yhdysvallat ei puutu Vanhan maailman asioihin.[42]

Vuoteen 1848 mennessä Yhdysvaltain alue lähes kolminkertaistui. Uusille alueille siirtyi uudisasukkaita, ja vuosina 1837–1839 kymmeniätuhansia intiaaneja pakkosiirrettiin Mississippijoen länsipuolelle. Vuonna 1848 Kaliforniasta löydettiin kultaa, ja alueelle alkoi suuri kultaryntäys.[43]

Vuodesta 1619[40] alkaen Pohjois-Amerikkaan oli rahdattu orjiksi yli kymmenen miljoonaa afrikkalaista. Orjuus oli 1800-luvulla Yhdysvaltojen suurimpia sisäisiä kiistakysymyksiä.[44] Lisäksi kiistoja aiheutti osavaltioiden ja liittovaltion suhde. Andrew Jacksonin presidenttikausilla muodostui kolme erilaista talousaluetta: kaupan ja teollisuuden pohjoinen, maanviljelijöiden länsi ja puuvillaplantaasien etelä. Sisäpolitiikassa pohjoinen ja länsi olivat yleensä liitossa.[45]

Ristiriidat johtivat Yhdysvaltain sisällissotaan 1861. Sodan voittivat pohjoiset osavaltiot, jotka estivät eteläisten osavaltioiden irtautumisen Yhdysvalloista. Orjuus lakkautettiin ja lähes neljä miljoonaa orjaa vapautettiin.[46]

Maahanmuuttajia saapumassa Amerikkaan, Ellis Island vuonna 1902.

Sisällissodan jälkeen Yhdysvaltoihin alkoi virrata yhä enemmän maahanmuuttajia. He työskentelivät teollisuudessa tai siirtyivät uudisasukkaiksi maan läntiseen osaan. Kehittyvän kapitalismin nurjana puolena ilmenivät suuryhtiöiden monopolien hyväksikäyttö, suuret tuloerot ja kaupunkien slummit.[47]

Lännessä oli ristiriitoja valkoisten uudisasukkaiden ja intiaanien sekä pientilallisten ja suurkarjankasvattajien välillä, ja rajaseudun vähäisen lainvalvonnan takia syntyi käsite ”villi länsi”.[48] Kun Yhdysvallat voitti sodan Espanjaa vastaan vuonna 1898, Puerto Rico, Guam ja Filippiinit siirtyivät Yhdysvalloille.[49]

1900-luvun alkupuoli ja maailmansodat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisessä maailmansodassa Yhdysvallat oli aluksi puolueeton, mutta liittyi ympärysvaltoihin huhtikuussa 1917. Taloudellisesti maa oli aikaisemmin ollut velkaa muille, mutta sodan vuoksi tilanne kääntyi toisinpäin. Myös kulttuurisesti Yhdysvallat astui maailmanvalloituksen tielle, ja sen hegemonia säilyi 1960-luvulle asti.[50]

Yhdysvaltojen talous kasvoi 1920-luvulla, mutta vuoden 1929 pörssiromahduksen jälkeen alkoi 1930-luvun lama. Vuonna 1932 presidentti Franklin Roosevelt aloitti New Deal -suunnitelmansa, jolla hallitus osallistui talouteen laman lieventämiseksi.[51]

Yhdysvallat liittyi toiseen maailmansotaan liittoutuneiden puolelle joulukuussa 1941, kun Japani hyökkäsi Pearl Harborin laivastotukikohtaan. Sodan lopulla Yhdysvallat pommitti Hiroshimaa ja Nagasakia ydinaseilla.[52] Toinen maailmansota oli kallis ja siinä kaatui puoli miljoonaa amerikkalaista.[53] Sota kuitenkin paransi Yhdysvaltain taloudellista asemaa, kun maan teollisuus kasvoi ja teknologiaa kehitettiin, ja sodan päättyessä Yhdysvalloissa oli yli puolet maailman teollisuustuotannosta. [54] Vuonna 1945 perustettiin Yhdistyneet kansakunnat, jonka päämaja sijoitettiin New Yorkiin.[55]

Kylmän sodan aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kylmä sota
Buzz Aldrin Kuun pinnalla vuonna 1969.

Toisen maailmansodan jälkeen alkoi kylmä sota, jossa olivat vastakkain kaksi suurvaltaa: Neuvostoliitto ja sitä tukevat kommunistiset maat ja Yhdysvallat ja sitä tukevat kapitalistiset maat. Yhdysvallat osallistui Korean sotaan 1950–1953 ja Vietnamin sotaan 1964–1975. Lisäksi maa tuki Sikojenlahden maihinnousuyritystä Kuubaan ja oli mukana Kuuban ohjuskriisissä.[50] Neuvostoliittoa vastaan käytiin myös avaruuskilpaa. Presidentti Kennedy asetti Yhdysvaltain tavoitteeksi miehitetyn kuulennon, jonka teki Apollo 11 vuonna 1969.[56]

Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvallat kaupungistui ja koki voimakkaan talouskasvun kauden. Kansalaisoikeusliike pyrki saamaan kaikille maan asukkaille kansalaisoikeudet ja lisäämään tasa-arvoa. Se taisteli erityisesti tummaihoisiin kohdistuvaa rasismia kohtaan.[56] Taloudellisesti Yhdysvallat sukelsi 1970-luvulla stagflaatioon, joka huipentui presidentti Carterin kauden inflaatioon ja suurtyöttömyyteen. Presidentti Reaganin kaudella aloitettu liberalisointi aloitti uuden kasvun.[57] Kylmä sota päättyi Neuvostoliiton hajoamiseen 1991.[58]

1990-luvulta tähän päivään[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1990-luvulla Yhdysvallat kävi Persianlahden sodan.[59] Presidentti Clintonin kaudella Yhdysvallat koki maan historian suurimman taloudellisen kasvun, johon vaikuttivat digitaalinen vallankumous ja internetin luomat uudet toimintamahdollisuudet.[50]

Vuonna 2001 syyskuun 11. päivän iskujen jälkeen presidentti George W. Bush julisti ”terrorismin vastaisen sodan” ja Yhdysvallat hyökkäsi Afganistaniin.[60] Vuonna 2003 Yhdysvallat hyökkäsi Irakiin ja syrjäytti diktaattori Saddam Husseinin.[61]

Vuonna 2008 Yhdysvaltojen talous romahti, mikä aloitti maailmanlaajuisen taantuman. Taloudelliset ongelmat jatkuivat presidentti Obaman kaudella.[62]

Hallinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltain vuonna 1778 allekirjoitettu perustuslaki on maailman vanhimpia.

Liittovaltio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvallat on perustuslaillinen liittotasavalta, jonka hallinto määritellään perustuslaissa. Yhdysvallat koostuu osavaltioista, joita on nykyään 50. Osavaltioilla on rajoitettu itsehallinto, mutta liittovaltion laki ylittää osavaltioiden lait. Osavaltiot vastaavat muun muassa terveyspalveluista ja rikoslaista ja myöntävät kansalaisille erilaisia lupia, kuten ajokortin.[63] Yhdysvaltain perustuslaki noudattaa vallan kolmijako-oppia, joten liittovaltion hallinnossa on erotettu lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovalta.[1]

Liittovaltion lainsäädäntövaltaa pitää kongressi. Se on kaksikamarinen ja koostuu edustajainhuoneesta ja senaatista. Edustajainhuoneeseen kuuluu 435 jäsentä, ja sen kausi on kaksi vuotta. Senaatin kausi on kuusi vuotta, ja kolmasosa senaatin jäsenistä valitaan joka toinen vuosi kuusivuotiskaudelle.[1]

Toimeenpanovalta on presidentillä ja hänen hallinnollaan, joten presidentin asema liittovaltion johdossa on vahva. Presidentin toimikausi on nelivuotinen, ja hänet valitsevat osavaltioista valitut 538 valitsijamiestä. Presidenttinä on toiminut Barack Obama vuodesta 2009.[1] Presidentti voi veto-oikeudellaan estää kongressin hyväksymän lain voimaantulon, mutta riittävän yksimielinen kongressi voi kahden kolmasosan enemmistöllä kumota presidentin veton, jolloin laki tulee voimaan vetosta huolimatta. [64]

Tuomiovallan korkein, lakia tulkitseva elin on korkein oikeus, jossa on yhdeksän tuomaria.[65] Yhdysvalloissa on käytössä tapaoikeus, joten ennakkotapaukset ja lakien tulkinnat ovat tärkeässä asemassa. Oikeuslaitos vastaa myös perustuslain tulkinnasta.[66]

Osavaltio- ja paikallishallinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kartta Yhdysvaltain osavaltioista.

Yhdysvallat jaetaan 50 osavaltioon ja yhteen kongressin alaiseen piirikuntaan, Washington DC:hen.[67] Yhdysvaltoihin kuuluu lisäksi territorioita Karibianmerellä ja Tyynellämerellä. Niistä Puerto Ricolla ja Pohjois-Mariaaneilla on laajempi itsehallintosopimus Yhdysvaltain kanssa.[68]

Yhdysvaltain osavaltioilla on oma perustuslaki, hallitus ja lait. Eri osavaltioiden välillä on usein suuria eroja esimerkiksi omistusoikeuden, rikoslain, tuomioistuimien, terveydenhuollon ja koulutuksen suhteen. Osavaltion korkein vaaleilla valittu viranomainen on kuvernööri. Jokaisessa osavaltiossa on myös parlamentti, joka Nebraskaa lukuun ottamatta on kaksikamarinen.[69] Osavaltioilla on oikeus säätää itse lakinsa, kunhan ne eivät riko liittovaltion perustuslakia. Korkein oikeus voi kumota osavaltioiden tai liittovaltion lakeja, jos ne rajoittavat ihmisten tai osavaltioiden perustuslaillisia vapauksia.[63]

Osavaltiot jakaantuvat piirikuntiin, joilla on omat valtuustonsa. Piirikuntia on 3 141.[70] Ne huolehtivat esimerkiksi infrastruktuurista, poliisi- ja pelastustoimesta sekä terveydenhuollosta.[69] Kaupungit on pääasiassa muodostettu piirikuntien sisälle, ja niillä on omat hallintoelimensä. Jotkut kaupungit, kuten San Francisco ja Denver, ovat kasvaessaan yhdistyneet piirikuntaansa. Suuret kaupungit, kuten New York, Atlanta, Chicago, Dallas ja Houston, saattavat levittäytyä useamman piirikunnan alueelle. Piirikuntien ja kaupunkien roolit vaihtelevat eri osavaltioissa ja alueilla, sillä perustuslaki sallii osavaltioiden järjestää paikallishallinnon kunkin alueen erityispiirteisiin soveltuvalla tavalla.[71]

Intiaaniheimoilla on joitakin suvereeneja oikeuksia. Niillä on itsenäinen hallinto liittovaltion alaisuudessa, mutta yleensä osavaltioiden vaikutuksen ulkopuolella.[72] Heimojen kansalaisuus ja äänioikeus on yleensä rajattu vain alkuperäisten heimojen jälkeläisille, mutta heimot voivat määrätä jäsenyysvaatimukset vapaasti.[73]

Politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisäpolitiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvalloissa on kaksi pääpuoluetta, republikaanit ja demokraatit.[74] Useimmissa osavaltioissa on käytössä brittiläisissä maissa tyypillinen enemmistövaalitapa.[75] Pääpuolueiden lisäksi itsenäiset ehdokkaat sekä muut puolueet, kuten vihreä puolue ja libertaaripuolue ovat keränneet äänestäjiä etenkin paikallisvaaleissa,[76] mutta liittovaltion tasolla lähes kaikki kuvernöörit, senaattorit ja kongressiedustajat kuuluvat jompaankumpaan pääpuoleeseen.[77] Vuonna 2012 ainoat poikkeukset ovat sitoutumattomat senaattorit Bernie Sanders ja Joe Lieberman.[78]

Yhdysvaltojen pääpuolueet ovat poliittisesti hajanaisempia kuin eurooppalaiset vastineensa – niitä voi pitää lähinnä vaaleja varten rakennettuina ”sateenvarjo-organisaatioina”, joilla ei ole yhteistä ohjelmaa ja yhteistä aatetta. Perinteisesti kuitenkin demokraatit ovat liberaalimpia ja republikaanit konservatiivimpia.[79] Puolueet kuitenkin eroavat toisistaan selvästi sosiaalikysymyksissä, jotka nousevat tärkeiksi etenkin presidentinvaaleissa. Näitä ovat kanta aborttiin, homojen oikeuksiin, aseiden omistamisen rajoituksiin ja kuolemanrangaistukseen.[80]

Yhdysvalloissa järjestetään liittovaltio-, osavaltio- ja paikallistason äänestyksiä jatkuvasti ja edustajien lisäksi äänestyslipuissa kysytään yleensä lukuisia muita kysymyksiä. Vuoden 2010 vaaleissa oli 37 osavaltiossa yhteensä 160 lisäkysymystä, joiden aiheet vaihtelivat marihuanan käytöstä aborttiin ja tuloverotukseen.[81]

Vaikka Yhdysvaltojen perustuslaki erottaa valtion ja kirkon toisistaan, valtaosa amerikkalaisista haluaa johtajiensa olevan tunnustuksellisia kristittyjä. Vuonna 2004 tehdyn haastattelun mukaan 72 % vastaajista sanoi, että presidentillä pitää olla uskonnollinen vakaumus, mutta 65 %:n mielestä kirkon ei pitäisi asettua yhdenkään ehdokkaan puolelle.[82] Kun presidentti Obama ei maininnut Jumalaa kiitospäivän puheessa, media ja yleisö reagoivat voimakkaasti. Presidentin puheet loppuvat aina sanoihin ”God Bless You” (suom. Jumalan siunausta).[83]

Ulkopolitiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvallat ja Tyynenmeren maat käyvät keskenään yhä enemmän ja yhä vapaampaa kauppaa. Kuvassa APEC-kokous Santiagossa.

Yhdysvaltojen taloudellinen, poliittinen ja sotilaallinen vaikutus on suuri, joten maan ulkopolitiikkaa seurataan tarkkaan ja siitä kiistellään paljon ympäri maailmaa. Yhdysvalloilla on yksi maailman laajimmista kansainvälisistä suhdeverkostoista: lähes jokaisessa maassa on Yhdysvaltain edustusto ja näillä puolestaan oma edustustonsa Washingtonissa. Erään mielipidekyselyn mukaan amerikkalaisten mielestä heidän lähimmät liittolaisensa ovat Britannia, Kanada, Australia, Israel ja Japani.[84]

Yhdysvallat on perustajajäsen useissa kansinvälisissä järjestöissä, kuten Yhdistyneissä kansakunnissa, G8-ryhmässä, Kansainvälisessä valuuttarahastossa, Pohjois-Atlantin puolustusliitto Natossa ja Tyynenmeren puolustusliitossa ANZUSissa.[1] Yhdysvallat isännöi Yhdistyneiden kansakuntien päämajaa, joka toimii kansainvälisellä alueella New Yorkissa.[85]

Vuonna 2006 Yhdysvallat antoi kehitysapua 23,5 miljardia dollaria. Absoluuttisesti apu oli suurempi kuin millään muulla valtiolla, mutta suhteellisesti teollisuusmaiden pienimpiä, vain 0,18 % bruttokansantulosta. Kun yksityishenkilöiden lähettämä kehitysapu lasketaan mukaan, Yhdysvallat lähetti kehitysapuna peräti 192 miljardia dollaria, mikä oli bruttokansantuloon suhteutettuna kuudenneksi eniten maailmassa.[86]

Asevoimat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Yhdysvaltain asevoimat
Yhdysvaltain laivaston lentotukialus USS Ronald Reagan.

Yhdysvaltain asevoimat koostuvat maavoimista, laivastosta, ilmavoimista ja merijalkaväestä. Asevoimia hallinnoi puolustusministeriö. Rannikkovartiostosta vastaa kotimaan turvallisuuden virasto Department of Homeland Security, mutta se siirtyy laivaston hallintoon sodan aikana.[87]

Yhdysvaltain asevoimien budjetti vuonna 2010 oli 419,3 miljardia dollaria, ja niiden palveluksessa oli kaikkiaan yli kolme miljoonaa henkeä.[88] Kansalliskaartin joukot käsittävät noin puolet armeijan taistelujoukoista ja kolmanneksen sen huoltojoukoista. Kansalliskaartin joukot osallistuvat koulutukseen kaksi viikkoa vuodessa ja sitoutuvat työskentelemään puolustusvoimille tarpeen vaatiessa.[89]

Yhdysvaltain puolustusvoimilla on yhteistyösopimuksia useiden maiden kanssa, ja ne ovat vahvasti läsnä muun muassa Tyynenmeren saarilla, Japanissa, Etelä-Koreassa, Taiwanissa, Afganistanissa, Irakissa, Saksassa ja Atlantilla. Yhdysvalloilla on yhteensä 702 sotilastukikohtaa 132 eri maassa ja kaikilla mantereilla paitsi Etelämantereella.[90] Yhdysvalloilla on toiseksi eniten ydinaseita Venäjän jälkeen ja sillä on ydinasejakosopimukset Euroopan maiden, kuten Saksan ja Alankomaiden kanssa.[91]

Yhdysvaltain puolustusmenot ovat maailman suurimmat ja täysin omassa kokoluokassaan. Niiden osuus kansantuotteesta on neljä prosenttia.[92] Yhdysvallat on myös huomattava aseiden viejä. Maan osuus maailman virallisesta asekaupasta oli vuonna 2008 kongressin selvityksen mukaan noin 68 prosenttia. Yhdysvaltain aseteollisuuden tärkeimpiä asiakkaita olivat Arabiemiraatit, Afganistan, Saudi-Arabia, Taiwan ja Egypti.[93]

Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Yhdysvaltain talous
Yhdysvaltain dollari on maailmankaupan merkittävin valuutta.
New Yorkin pörssi Wall Streetillä. New Yorkin pörssi on osakkeiden yhteenlasketulla markkina-arvolla mitattuna maailman suurin arvopaperipörssi ja Wall Street on maailman johtavia finanssikeskuksia.

Yhdysvaltojen kansantalous on maailman suurin. Maa on 3. sijalla YK:n inhimillisen kehityksen indeksin mukaan ja sen bruttokansantuote henkeä kohti on maailman korkeimpia. Yhdysvaltain dollari on yleisin kansainvälisessä taloudessa käytetty rahayksikkö. Sen korkotasoa ohjaa 1913 perustettu itsenäinen keskuspankki Federal Reserve System.[94] Vuoden 2011 loppupuolella 62:ta prosenttia maailman valuuttavarannoista säilytettiin Yhdysvaltain dollareissa.[95]

Yhdysvaltain suuria luonnonvaroja alettiin hyödyntää voimaperäisesti 1800-luvulla. Maahanmuutto takasi työvoiman saannin ja kasvavat kotimaanmarkkinat. Yhdysvaltoihin kertyi suuria pääomia, joita sijoitettiin runsaasti ulkomaille. Yhdysvaltalaiset suuryhtiöt nousivat merkittäviksi toimijoiksi useiden maiden talouselämässä.[96]

Ostoskeskus Pittsburghissa. Vähittäismyyjä on Yhdysvaltojen yleisimpiä ammatteja.[97]

Talouden sektorit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltain tärkein sektori on palvelusektori, joka työllistää noin kolme neljäsosaa työvoimasta.[1] Maatalous tuottaa 1,2 % bruttokansantuotteesta, ja yhdessä metsä- ja kalatalouden kanssa se työllistää 0,7 % työvoimasta. Maatalouden pääasialliset viljelykasvit ovat maissi, vehnä, hedelmät ja vihannekset sekä puuvilla.[1] Karjatalous keskittyy ennen kaikkea Kansasin, Iowan, Nebraskan ja Teksasin osavaltioihin. Vuonna 2010 koko Yhdysvalloissa teurastettiin 33 miljoonaa nautaa, lähes miljoona vasikkaa, 114 miljoonaa sikaa ja 2,5 miljoonaa lammasta. Myös maitokarjaa, vuohia ja biisoneita kasvatetaan.[98] Ammattikalastajat toimivat sekä Atlantin että Tyynenmeren puolella. Tärkeimpiä saaliskaloja ovat turska, ahvenet, lohikalat, kampelakalat ja pienet sillikalat.[99]

Yhdysvalloissa on noin kolme miljoonaa neliökilometriä metsää. Maan itäosassa on enimmäkseen yksityisten omistamaa lehtimetsää, kun taas länsiosassa havumetsät ja julkinen omistus ovat tyypillisempiä.[100]

Yhdysvaltain alueella on esimerkiksi kulta-, öljy-, kivihiili- ja uraaniesiintymiä. Sen kivihiilivarat ovat yli neljänneksen koko maailman kivihiilivarannosta. Merkittävimmät teollisuustuotteet ovat kemikaalit, transistorit, lentokoneet, autot ja autojen osat, tietokoneet, tietoliikennevälineet ja lääkkeet.[1] Yhdysvaltain kauppatase on ollut negatiivinen 1960-luvulta asti.[101] Tärkeimmät vientimaat 2010 olivat Kanada (19 %), Meksiko, Kiina ja Japani. Tuonti oli suurinta Kiinasta (19,5 %), Kanadasta, Meksikosta, Japanista ja Saksasta.[1]

Vuonna 2010 Yhdysvalloissa kävi noin 60 miljoonaa vierailijaa ja se oli maailman toiseksi suosituin turistikohde.[102]

Vuonna 2011 Yhdysvaltojen suurimmat yritykset olivat[103]

  1. vähittäismyyntikauppaketju WalMart
  2. öljy-yhtiö Exxon Mobil
  3. energiayhtiö ConocoPhillips
  4. asuntorahoittaja Fannie Mae
  5. monialayritys General Electric

Vuonna 2012 yleisin ammattiryhmä oli toimitotyöt joita teki 16 % työvoimasta, toiseksi yleisin myyntityöt (11 % työvoimasta). Yleisimmät yksittäiset ammatit olivat vähittäiskaupan myyjä ja kassatoimihenkilö.[97]

Boeingin tehdas. Boeing on maailman toiseksi suurin lentokoneiden valmistaja.[104]

Työllisyys ja työvoimapolitiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvalloissa on verrattain vapaat työmarkkinat. Työttömyys oli ennen vuoden 2008 taantumaa pitkään pysynyt noin viidessä prosentissa,[105] mutta sen jälkeen se on ollut noin yhdeksän prosenttia.[106] Ansiosidonnainen työttömyyskorvaus vaihtelee eri osavaltioissa noin 100 eurosta korkeintaan 1 400 euroon kuukaudessa bruttona. Korvausta maksetaan maksimissaan kymmenestä viikosta puoleen vuotta.[107]

Syrjintä on Yhdysvalloissa tiukasti kielletty, mutta juuri muita lainsäädännöllisiä irtisanomisesteitä ei ole. Vuonna 2000 yksityissektorin työntekijöistä 7,2 % oli liittynyt ammattiyhdistyksiin.[108] Maassa on kymmeniä miljoonia laillisia ja laittomia maahanmuuttajia erityisesti Meksikosta, Väli-Amerikasta ja Aasiasta. Noin puoli miljoonaa eurooppalaista tutkijaa on muuttanut Yhdysvaltoihin ja vain murto-osa suunnittelee takaisin palaamista.[109]

Liittovaltio, osavaltio ja paikallishallitukset kuluttavat noin 24 % kansantuotteesta.[110] Yhdysvalloissa on liittovaltion tulovero sekä muutaman prosentin osavaltio- ja paikallistuloveroja. Alimmat tuloluokat eivät nykyään maksa lainkaan tuloveroja. Yritysverotus on Yhdysvalloissa hieman korkeampaa kuin OECD-maissa keskimäärin. Yhdysvalloissa ei ole arvonlisäveroa, mutta osavaltiot saattavat kerätä muutamien prosenttien myyntiveroa. Postimyynnissä ja Internetissä tapahtuvassa osavaltioiden rajojen ylittävässä kaupassa myynnit ovat toistaiseksi vapaita myyntiverosta. Osavaltio- ja paikallistasolla on omaisuus- ja kiinteistöveroja.[111][112]

Kansainvälisen työjärjestön mukaan Yhdysvalloissa on maailman toiseksi korkein tuottavuus työtuntia kohti.[113]

Palkkataso ja tuloerot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2005 keskivuosipalkka vaihteli Yhdysvalloissa koulutuksen mukaan niin, että pelkän high schoolin käyneiden keskipalkka oli noin 32 000 dollaria ja tohtorikoulutettujen 79 000 dollaria.[114] Maassa on melko suuret tuloerot. Vuonna 2007 niitä mittaava gini-kerroin oli 45,[1] mikä on maailman 41. suurin, Bulgarian ja Kamerunin välissä.[115] Kotitalouksien tulot vaihtelevat huomattavasti myös alueittain, amerikkalaisen mittapuun mukaan köyhästä Mississippistä rikkaaseen Marylandiin.[116] Vuonna 2011 köyhiä oli koko väestöstä yli 15 %, eli 46 miljoonaa henkilöä.[117][118] Köyhyys on tässä määritelty tietyn perhekoosta riippuvan, kuluttajahintaindeksillä vuosittain korjatun tulorajan mukaan.[119]

Yhdysvalloissa on 10–12 miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, jotka tulevat köyhistä maista kuten Meksikosta.[120] Globalisaation vastainen liike on vaatinut liittovaltiota puuttumaan siihen, että työpaikat siirtyvät Yhdysvaltojen korkean palkkatason vuoksi esimerkiksi Eurooppaan tai Aasiaan.[121] Toisaalta on huomautettu, että uusia työpaikkoja on syntynyt koko ajan ja köyhien maiden lisäksi myös amerikkalaiset hyötyvät muuttoliikkeestä.[121]

Liikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Yhdysvaltain liikenne

Auto on vaikuttanut merkittävästi Yhdysvaltain kaupungistumiseen ja se on useimpien pääasiallinen kulkuneuvo. Liittovaltio alkoi jo 1930-luvulla suunnitella moottoritiejärjestelmää, joka yhdistäisi eri osavaltioiden tärkeimmät kaupungit. Interstate Highway -järjestelmän ensimmäiset tieosuudet rakennettiin 1940-luvulla, mutta koko verkosto valmistui vasta 2000-luvun alussa. Järjestelmän pisin tie, Interstate 90 Seattlestä Bostoniin, on 4 860 kilometriä pitkä.[122] Ajoluvan myöntämisperusteet vaihtelevat osavaltioittain. Toisaalla ajokortti-ikä on 16, toisaalla 18 vuotta, ja joissakin osavaltioissa ajo-opetuksen voi aloittaa jo 14-vuotiaana.[123]

Rautateitä Yhdysvalloissa on 240 000 kilometriä. Niitä käytetään pääasiassa rahtiliikenteeseen ja henkilöliikennettä on asukaslukuun nähden varsin vähän. Sähköistysaste on alhainen.lähde? Pitkän matkan matkustajaliikennettä hoitaa Amtrak, ja monissa suurissa kaupungeissa on lisäksi lähijunaliikennettä. Pitkän matkan linja-autoyhtiöistä tunnetuin on Greyhound.[124] New Yorkin metro on yksi maailman käytetyimmistä maanalaisista liikenneverkostoista.[125]

Matkustajamäärillä mitattuna maailman 30:stä vilkkaimmasta lentoasemasta 17 on Yhdysvalloissa. Maailman vilkkain lentoasema on Hartsfield-Jackson Atlantassa.[126] Rahtimäärillä mitattuna maailman 30:stä vilkkaimmasta lentokentästä 11 on Yhdysvalloissa, mukaan lukien maailman toiseksi vilkkain Memphisin kansainvälinen lentoasema.[127] Kaikkiaan Yhdysvalloissa on 15 079 lentokenttää, enemmän kuin missään muussa maailman valtiossa.[1]

Yhdysvaltojen kauppalaivastoon kuuluu 418 alusta, ja lisäksi yli 700 muihin maihin rekisteröityä alusta on yhdysvaltalaisessa omistuksessa. Suurimmat rahtisatamat ovat Baton Rouge, Corpus Christi ja Houston. Vilkkain risteilyalusten lähtöpaikka on Miami.[1]

Luonnontieteet ja teknologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvallat on tehnyt useita miehitettyjä avaruuslentoja. Kuvassa STS-1-sukkulan laukaisu.

Yhdysvalloissa on vaikutettu pitkään tieteen kehitykseen. Thomas Edison kehitti muun muassa hehkulampun ja on yksi eniten patentteja saaneista ihmisistä.[128] Amerikan keksintösäätiön luettelossa suurista amerikkalaisista keksijöistä ja keksinnöistä ovat muun muassa Alexander Graham Bell (puhelin), Samuel Morse (lennätin), Henry Ford (liukuhihna), Robert Fulton (höyrylaiva), Jonas Salk (poliorokote) ja Wrightin veljekset (lentokone).[129] Myös monet muualta tulleet tutkijat, kuten Albert Einstein ja Kurt Gödel ovat luoneet olennaisen osan urastaan Yhdysvalloissa.[130][131]

Yhdysvallat kulutti 2000-luvun alkupuolella bruttokansantuotteestaan tutkimukseen ja kehitykseen 2,7 %, mikä oli enemmän kuin Kiinassa tai Euroopassa keskimäärin, mutta vähemmän kuin Japanissa tai Pohjoismaissa. EU on kirimässä kiinni Yhdysvaltojen etumatkaa sekä rahoituksen että tulosten osalta.[132]

Amerikkalaiset ovat saaneet eniten Nobel-palkintoja luonnontieteissä toisesta maailmansodasta lähtien, erityisesti fysiikan ja lääketieteen palkintoja.[133] Yhdysvallat on ollut myös avaruustutkimuksen johtavia maita, ja Neil Armstrong astui ensimmäisenä ihmisenä kuun pinnalle Apollo 11 -lennolla heinäkuussa 1969.[134] Human Genome Project-projekti on ollut tärkeä askel kohti monien sairauksien, kuten syövän ja Alzheimerin taudin parantamista.[135]

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Yhdysvaltain väestö

Yhdysvalloissa arvioitiin heinäkuussa 2012 olevan noin 314 miljoonaa asukasta. Väestönkasvu oli 0,899 % vuodessa.[1] Asukasluvun kehitystä on kuvailtu hitaaksi, mutta poikkeuksen muodostavat toisen maailmansodan jälkeen syntyneet suuret ikäluokat. Yhdysvaltain väkiluku ylitti sadan miljoonan rajan vuonna 1915. Kahden sadan miljoonan raja ylittyi 1967 ja 300 miljoonan rajan lokakuussa 2006.[136] Yhdysvaltain väkiluku yli kolminkertaistui 1900-luvulla.[137] Kalifornia ohitti New Yorkin runsasväkisimpänä osavaltiona 1960-luvulla[138].

Rodut ja etnisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvalloissa vakituisesti asuvat ihmiset määrittelevät itse väestönlaskennan yhteydessä, mihin etniseen ryhmään kuuluvat. Väestönlaskentavirasto luokittelee ihmiset heidän ilmoitustensa perusteella kuuteen eri "päärotuun" (race): valkoiset (caucasian), afroamerikkalaiset, intiaanit ja eskimot, aasialaiset, Tyynenmeren saarten alkuperäisasukkaat ja viimeisenä luokkana ”jokin muu rotu”. Latinoihin (Hispanic) luetaan rotuun katsomatta henkilöt, joiden juuret ovat espanjankielisessä kulttuurissa.[139] Latinotaustaisia ihmisiä on yli viidennes Kalifornian, Texasin, Arizonan, Nevadan, Floridan ja Coloradon osavaltioiden asukkaista.[140]

Uskonto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Uskonto Yhdysvalloissa
Washington National Cathedral on yksi maailman suurimmista kirkkorakennuksista. Enemmistö yhdysvaltalaisista on kristittyjä.

Yhdysvaltain perustuslaki suojelee kaikkia uskontoja ja erottaa valtion uskonnosta.[141] Moni varhain Pohjois-Amerikkaan muuttaneista siirtolaisista pakenikin Euroopan uskonnollisia vainoja. Esimerkiksi vuonna 1620 yli sata puritaania lähti Englannista Mayflower-laivalla ja perusti Uuden-Englannin ensimmäisen pysyvän siirtokunnan, Plymouthin kaupungin.[35] Pohjois-Amerikkaan on paettu uskonnollisia ja etnisiä vainoja myöhemminkin, esimerkkinä juutalaisten joukkopako natsi-Saksasta. Myös Yhdysvaltojen sisällä on paettu uskonnollista vainoa, esimerkiksi mormonit muuttivat Salt Lake Cityn seudulle, autiomaan keskelle.[142]

Vuonna 2012 tehdyn tutkimuksen mukaan Yhdysvaltain väestöstä 48 % on protestantteja, 22 % katolilaisia, 2 % mormoneja, 1 % ortodokseja, 6 % muita uskontoja ja 19,6 % uskontokuntiin kuulumattomia[143].

Kielet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Yhdysvaltain kielet

Yhdysvalloilla ei ole virallista kieltä, vaan osavaltiot saavat päättää kielestään vapaasti. Maassa on ajoittain keskusteltu englannin kielen virallistamisesta, mutta ehdotukset ovat kohdanneet vastustusta eivätkä kongressialoitteet ole menneet läpi.[144][145]

Suurin osa Yhdysvaltain asukkaista puhuu kotikielenään englantia. Amerikanenglanti eroaa esimerkiksi brittienglannista sanastoltaan ja korostukseltaan. Espanja on toiseksi puhutuin kieli Yhdysvalloissa. Sitä puhuvat etenkin latinalaisesta Amerikasta tulleet siirtolaiset ja näiden jälkeläiset. Yhdysvalloissa onkin viidenneksi eniten espanjankielisiä Meksikon, Kolumbian, Espanjan ja Argentiinan jälkeen.[146] Ranskaa puhutaan laajalti osissa Ranskan entisiä siirtomaa-alueita, Mainessa ja Louisianassa, joissa se on englannin ohella yhä käytössä osavaltioiden de facto virallisena kielenä.[147] Kiinan puhujia on noin kaksi miljoonaa ja muita yli miljoonan puhujan kieliä ovat saksa, vietnam ja tagalog.[148]

Ethnologue-kirjan mukaan Yhdysvalloissa on 176 elävää kieltä. Alkuperäisväestö ei useinkaan enää puhu heimonsa alkuperäistä kieltä. Navajon puhujia on eniten, vuonna 1990 heitä oli 149 000. Yli kymmenentuhannen puhujan intiaanikieliä ovat läntinen apašši, cherokee, chocktaw ja dakota.[149]

Suurimmat kaupungit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

New Yorkin keskustan siluettia.

Yhdysvalloissa on useita merkittäviä kaupunkeja, joista New York, Los Angeles ja Chicago ovat niin sanottuja alfa-luokan maailmankaupunkeja.[150] Suurkaupunkeja hallitsevat ruutuasemakaavaan rakennetut pilvenpiirtäjäkeskustat.[151]

Kymmenen suurinta kaupunkia
Sija Kaupunki Osavaltio Alue Väestö
itse
kaupungissa
2010
[152]
Metropolin
asukasluku 2000[153]
sija
1
New York New York Koillinen 8 175 133 21 199 865 1
2
Los Angeles Kalifornia Länsi 3 792 621 16 373 645 2
3
Chicago Illinois Keskilänsi 2 695 598 9 157 540 3
4
Houston Texas Etelä 2 099 451 4 112 198 10
5
Philadelphia Pennsylvania Koillinen 1 526 006 6 188 463 6
6
Phoenix Arizona Länsi (Lounas) 1 445 632 3 251 876 14
8
San Antonio Texas Etelä 1 327 407 1 592 383 30
7
San Diego Kalifornia Länsi 1 307 402 2 813 833 17
9
Dallas Texas Etelä 1 197 816 5 221 801 9
10
San José Kalifornia Länsi 945 942 7 039 362 5

Terveys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saint Marys Hospital Rochesterissa, Minnesotassa, on Yhdysvaltojen suurin yksityinen sairaala. Se on osa Mayo-klinikkaa.

Yhdysvaltain valtiollisen lääketiedeakatemian Institute of Medicinen mukaan Yhdysvallat on ainoa vauras teollisuusmaa, jolla ei ole yleistä, kaikille kansalaisille saatavilla olevaa terveydenhoitojärjestelmää.[154] Yhdysvaltain väestöstä noin 85 % on jonkin sairausvakuutuksen piirissä. Noin 60 prosentilla sairausvakuutus on työnantajan tarjoama.[155] Lisäksi esimerkiksi eläkeläisillä (Medicare) ja lapsilla (Medicaid) on liittovaltion tai osavaltion rahoittama sairausvakuutus. Noin 46 miljoonalla ihmisellä eli 15 % väestöstä, ei ole sairausvakuutusta.[156][157] Sairaalat ovat lain mukaan velvollisia hoitamaan kaikki hätätapaukset, mutta akuutin hengenvaaran poistuttua hoitovelvoite lakkaa.[158]

Vuonna 2004 julkinen sektori rahoitti terveydenhuollon kustannuksista 44 %, yksityiset vakuutukset 36 % ja potilasmaksut 15 %.[159] Yhdysvalloissa käytetään terveydenhuoltoon enemmän rahaa kuin missään muualla sekä absoluuttisesti että suhteessa bruttokansantuotteeseen tai asukaslukuun.[160] Terveydenhuoltoa on silti pidetty melko tehottomana.[161] Toisaalta Yhdysvallat on johtava maa biolääketieteellisessä tutkimuksessa ja käytti siihen väkilukuun suhteutettuna kolme kertaa enemmän rahaa kuin Eurooppa vuonna 2004.[162]

Maailman terveysjärjestön vuonna 2004 tekemän selvityksen mukaan Yhdysvalloissa käytetään alkoholia 8,5 litraa aikuista kohti, mikä on suunnilleen saman verran kuin Kanadassa, Argentiinassa ja Thaimaassa.[163] Vuonna 2007 tehdyn selvityksen mukaan 74 % yhdysvaltalaisista oli ylipainoisia (painoindeksi yli 25). Luku on maailman yhdeksänneksi korkein; Yhdysvaltojen edellä on vain joukko Tyynenmeren saarivaltioita ja Kuwait.[164]

Koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltalaisia opiskelijoita.

Yhdysvalloissa koulutus on pääosin osavaltioiden vastuulla. Koulumainen opetus alkaa esikoulun jälkeen ja jaetaan kolmeen vaiheeseen: alakoulu, keskikoulu ja high school.[165] Koulutukseen liittyvät lait ja vaatimukset vaihtelevat osavaltioittain huomattavasti, mutta koulujen aloitusikä on yleisimmin kuusi ja lopetusikä kuusitoista vuotta. High school kattaa koululuokat 7–12 tai 8–12, ja se jaetaan joskus kahteen osaan.[166] Vuoden 2009 PISA-vertailussa yhdysvaltalaiset opiskelijat olivat lukutaidossa ja luonnontieteissä lähellä OECD-maiden keskitasoa,[167] mutta menestyivät matematiikassa selvästi keskiarvoa heikommin.[168]

Vuonna 2009 julkisissa kouluissa oli 49,4 miljoonaa oppilasta[169] ja yksityiskouluissa 4,7 miljoonaa. 68 % yksityiskouluista oli uskonnollisesti suuntautuneita.[170] Vuonna 2007 kotiopetuksessa oli 1,5 miljoonaa koululaista, mitä vanhemmat perustelivat tyytymättömyydellä koulun uskonnolliseen ja moraaliseen arvomaailmaan, ympäristöön tai opetuksen tasoon.[171]

Korkeakoulut ovat Yhdysvalloissa joko julkisia tai yksityisiä. Noin 70 % korkea-asteen opiskelijoista käy julkisia kouluja. Lukuvuosi julkisessa nelivuotisessa korkeakoulussa maksaa keskimäärin 15 000 dollaria, mutta yksityisessä kaupallisessa korkeakoulussa hinta voi olla kaksinkertainen. Useimmat päätoimiset opiskelijat saavat opintotukea, joka kattaa noin puolet kuluista.[172] Stipendejä voi saada paitsi opintomenestyksen, myös taiteellisen tai urheilulahjakkuuden tai johonkin vähemmistöryhmään kuulumisen perusteella.[173] Silti monet vanhemmat säästävät lastensa korkeakouluopintoja varten vuosien ajan.[174]

Enemmistö maailman parhaimmista yliopistoista on eri vertailujen mukaan yhdysvaltalaisia. Kärkisijoilla ovat Harvardin, Berkeleyn ja Stanfordin yliopistot.[175]

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvalloissa tunnetaan käsite amerikkalainen unelma, ajatus maasta joka tarjoaa yhtäläiset menestymisen mahdollisuudet jokaiselle hänen kykyjensä ja saavutuksiensa mukaisesti, sosiaalisesta luokasta tai syntyperästä huolimatta. Amerikkalaisen unelman juuret voidaan nähdä jo Yhdysvaltain perustuslaissa, jonka mukaan kaikilla ihmisillä on yhtäläinen oikeus "vapauteen ja onnellisuuden tavoitteluun".[176]

Yhdysvaltojen kulttuurissa on huomattavia alueellisia eroja, vaikka sisäinen muuttoliike on voimakasta. Maan koillisosa on tiheästi asuttua ja kaupungistunutta. Keskilänsi on maanviljelysaluetta, ja alueen auto- ja terästeollisuus on taantunut. Lännen avariin maisemiin liittyy kansallisia myyttejä individualismista ja yksilön rajattomista mahdollisuuksista. Etelän valtiot on yhdistetty orjuuteen ja mustan väestön kansalaisoikeustaisteluun, mutta niitä leimaavat myös aurinkoinen ilmasto ja eläkeläisten yhteisöt. Kalifornian ja maan lounaisosien erityispiirteitä ovat espanjankielinen kulttuuri ja paikalliset ruokalajit.[41]

Villin lännen historia rikollisineen, pyssysankareineen, intiaaneineen ja karjapaimenineen on osa americanaa eli yhdysvaltalaista kansallisromantiikkaa.[177]

Musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Broadway 38. kadun kohdalla.
Amerikkalaisen jazzin ”suurlähettiläs” Louis Armstrong.

Yhdysvaltojen musiikki on kehittynyt maahanmuuttajien musiikkiperinteiden pohjalta. Blues syntyi etelävaltioiden orjien keskuudessa, kun afrikkalaisen ja eurooppalaisen musiikin perinteet yhdistyivät. New Orleansissa syntyi 1900-luvun alussa jazz, jossa yhdistyivät orjien laulut, ragtime ja eurooppalainen torvisoitto. Bluesiin kehittyi rhythm and blues, joka yhdessä valkoisten country-musiikin kanssa synnytti rock and rollin 1950-luvulla.[178] Elvis Presleyn levyjä on myyty maailmassa yli miljardi, enemmän kuin kenenkään muun.[179] Yhdysvaltojen asema kevyessä musiikissa on edelleen vahva. Eniten American Music Award -palkintoja ovat saaneet Mariah Carey, Whitney Houston, Michael Jackson, Eagles ja Janet Jackson.[180]

Kun brittiläisen musiikkilehden asiantuntijat asettivat vuonna 2008 maailman sinfoniaorkesterit paremmuusjärjestykseen, 15 parhaan joukossa oli kuusi yhdysvaltalaista orkesteria: Chicagon, Clevelandin, Los Angelesin, Bostonin, New Yorkin ja San Franciscon sinfoniaorkesterit.[181] Yhdysvalloissa on 135 oopperataloa, joista vanhin ja suurin on New Yorkissa sijaitsevat Metropolitan-ooppera.[182]

Teatteri ja elokuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

New Yorkin Manhattanin länsiosassa Broadwaylla on 39 teatteria, joista jokaisessa on ainakin 500 paikkaa.[183] Vuonna 2010 ne hankkivat yhteensä kymmenen miljardin dollarin tulot.[184]

Yhdysvalloilla on ollut merkittävä rooli elokuvan historiassa. Ranskalaisten Lumièren veljesten ohella Thomas Edison kehitti varhaista tekniikkaa. 1920-luvulla suuret amerikkalaiset elokuvatuotantoyhtiöt loivat pohjan varsinaiselle elokuvateollisuudelle, Hollywoodista tuli elokuvan pääkaupunki ja äänielokuva vakiinnutti asemansa.[185] John Waynestä tuli 1940- ja 1950-luvulla kansallisen itseluottamuksen vertauskuva.[186] Marilyn Monroeta on sanottu maailman tunnetuimmaksi filmitähdeksi.[187] Walt Disneyn maailmankuulujen piirroselokuvien, sarjakuvien ja näytelmäelokuvien ympärille on kasvanut kokonainen mediaimperiumi.[188] 2010-luvulla Yhdysvalloissa tuotetaan maailman kolmanneksi eniten elokuvia Intian ja Nigerian jälkeen.[189]

Yhdysvalloissa on tuotettu lukuisia maailmanlaajuisia menestyselokuvia, kuten Tuulen viemää (1939), Tähtien sota: Episodi IV – Uusi toivo (1977), Titanic (1997) ja Avatar (2009).[190] American Film Instituten vuonna 2007 valitsemat parhaat yhdysvaltalaiset elokuvat ovat Citizen Kane (1941), Kummisetä (1972) ja Casablanca (1942).[191]

Kuvataide, arkkitehtuuri ja muoti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1800-luvun taidemaalareista tunnetuin on Thomas Eakins, joka maalasi realistisia sisä- ja ulkokuvia amerikkalaisesta arkielämästä.[192] Eurooppalaista modernia taidetta esiteltiin Yhdysvalloissa laajassa näyttelyssä, joka kiersi New Yorkissa, Bostonissa ja Chicagossa vuonna 1913.[193] Näyttely rohkaisi myös yhdysvaltalaisia taiteilijoita, kuten Georgia O’Keeffeä, kokeilemaan uusia muotoja.[194] Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvalloissa syntyi uusia taidesuuntia, kuten Jackson Pollockin ja Willem de Kooningin edustama abstrakti ekspressionismi ja Andy Warholin pop-taide.[195][196] Monet modernin arkkitehtuurin suuret nimet ovat amerikkalaisia Frank Lloyd Wrightistä Frank Gehryyn.[197]

New Yorkia pidetään Pariisin, Lontoon ja Milanon ohella yhtenä neljästä suuresta muotimaailman pääkaupungista.[198] Tunnettuja yhdysvaltalaisia muotitaloja ja -suunnittelijoita ovat Vera Wang, Calvin Klein, Ralph Lauren ja Donna Karan.[199]

Kirjallisuus ja filosofia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jack Kerouac oli yksi tunnetuimmista beat-sukupolven kirjailijoista.

Itsenäinen, eurooppalaisesta kirjallisuudesta erkaantunut amerikkalainen kirjallisuus kehittyi 1700-luvulla ja 1800-luvun alussa. 1800-luvun merkittävimpien kirjailijoiden joukossa olivat Edgar Allan Poe, James Fenimore Cooper ja Herman Melville.[200][201][202] Humoristista tyyliä kehitti Mark Twain, joka oli ensimmäisiä itärannikon ulkopuolella syntyneitä suuria kirjailijoita.[203] Myös William Sydney Porter eli O. Henry oli kiinnostunut etäisten paikkojen elämästä ja murteista.[204]

1900-luvulla Yhdysvaltain kirjallisuuden merkitys osana maailmankirjallisuutta kasvoi. Tällöin oli vallalla yhteiskunnallinen kirjallisuus, jota edustivat muun muassa Theodore Dreiser, Jack London ja Upton Sinclair.[205][206][207] Maailmansotien välisen ajan huomattavimmat nimet olivat Ernest Hemingway ja William Faulkner, ja 1930-luvulla astui esiin John Steinbeck pula-ajan kuvauksillaan. Steinbeck, Faulkner ja Hemingway olivat pitkään Yhdysvaltain kirjallisuuden keskeiset hahmot, ja kaikki kolme saivat Nobelin kirjallisuuspalkinnon.[208][209][210] Sotien jälkeen näkyviä ovat olleet myös realismin edustajat, kuten Saul Bellow, J. D. Salinger ja Truman Capote.[211][212][213] Sotien jälkeen on noussut myös afroamerikkalaisten kirjallisuus, jonka tunnetuimpiin nimiin lukeutuvat James Baldwin, Richard Wright ja Ralph Ellison.[214][215][216] 1970-luvulla alkoi postmoderni liike, jonka nimiin kuuluvat muun muassa Paul Auster, Toni Morrison, Philip Roth ja Raymond Carver.[217][218][219][220]

Ralph Waldo Emerson ja Henry Thoreau olivat amerikkalaisen filosofian uranuurtajia.[221][222] Sisällissodan jälkeen Charles S. Peirce, William James ja John Dewey olivat johtajia pragmatismin kehittämisessä.[223] 1900-luvulla Willard Van Orman Quine ja Richard Rorty kehittivät analyyttistä filosofiaa.[224][225]

Ruokakulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Omenapiirakka on yksi amerikkalaisuuden ikoneista.

Yhdysvaltalaisessa keittiössä sekoittuvat eri kansallisuuksien perinteet, ja ruokalajit vaihtelevat osavaltioittainkin. Atlantin rannikolla syödään runsaasti kaloja ja äyriäisiä, kun taas Texasin karjankasvattajat syövät mureaa lihaa. Jambalaya on kotoisin New Orleansista.[226] Erityisesti kiinalaiset ja italialaiset siirtolaiset ovat kehittäneet uusia, amerikkalaisia versioita kotimaidensa ruokalajeista.[227]

Vuonna 2007 tehdyn laajan kyselytutkimuksen mukaan yhdysvaltalaiset kokivat seuraavat ruokalajit erityisen amerikkalaisiksi: hampurilaiset, barbeque-ruoka, taikinakuoressa paistetut kanapalat, makaroni-juustopaistos ja omenapiirakka.[228]

Juhlapäivät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liittovaltion tasolla on määritelty seuraavat kymmenen juhlapäivää. Ne ovat yleisiä vapaapäiviä, ja jos ne osuvat viikonloppuun, työntekijät saavat vastaavasti edellisen perjantain tai seuraavan maanantain vapaaksi.[229]

Näiden kymmenen päivän lisäksi monilla uskonnollisilla ja etnisillä ryhmillä sekä alueilla on omia juhlapäiviään.[230]

Pvm Suomenkielinen nimi Englanninkielinen nimi Huomautuksia
1. tammikuuta Uudenvuodenpäivä New Year's Day Uusi vuosi alkaa ja perinteinen lomakausi päättyy.
tammikuun kolmas maanantai Martin Luther Kingin päivä Martin Luther King, Jr. Day Edesmenneen kansalaisoikeusaktivistin muistoksi. Soul-tähti Stevie Wonderilla oli tärkeä rooli tämän päivän julistamisessa kansalliseksi juhlapäiväksi.
helmikuun kolmas maanantai Presidenttien päivä Presidents' Day Erityisesti George Washingtonin ja Abraham Lincolnin muistoksi.
toukokuun viimeinen maanantai Kaatuneiden muistopäivä Memorial Day Palveluksessa kaatuneiden muistoksi, myös kesän alkamisen merkki.
4. heinäkuuta Itsenäisyyspäivä Independence Day
syyskuun ensimmäinen maanantai Labor Day
lokakuun toinen maanantai Kolumbuksen päivä Columbus Day Kristoffer Kolumbuksen kunniaksi
11. marraskuuta Veteraanipäivä Veterans' Day
marraskuun neljäs torstai Kiitospäivä Thanksgiving Kiitospäivää edeltävä päivä on tavallisesti vuoden ruuhkaisin päivä. Seuraava päivä on vuoden kiireisin ostospäivä, ”Musta perjantai”.
25. joulukuuta Joulupäivä Christmas Day

Urheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Yhdysvaltain urheilu
Amerikkalainen jalkapallo on Yhdysvaltain seuratuimpia urheilulajeja.
Baseball on joukkuepallopeli, joka on erityisen suosittua Amerikassa. Se muistuttaa suomalaista pesäpalloa.

Yhdysvaltain suosituimmat joukkuelajit ovat amerikkalainen jalkapallo, baseball ja koripallo, jotka ovat kaikki myös syntyneet Yhdysvalloissa. Amerikkalainen jalkapallo on näistä katsotuin.[231][232] Amerikkalaisen jalkapallon mestaruusottelu, Super Bowl on yksi Yhdysvaltain suurimmista tapahtumista.[233] Suuri osa maailman parhaiten palkatuista urheilijoista on yhdysvaltalaisten joukkuelajien pelaajia.[234] Joukkuelajien rinnalla NASCAR-autoilu on suosittua, ja se onkin amerikkalaisen jalkapallon jälkeen toiseksi seuratuin laji televisiossa. Toinen suosittu autourheilusarja on Indy Racing League, ja sen Indianapolis 500 -tapahtumaa on ajattu vuodesta 1911.[235]

Yhdysvallat toimii isäntänä myös muille huomattaville urheilutapahtumille muun muassa golfissa ja tenniksessä (US Open). Uinti on maan menestyksekkäimpiä lajeja. Kolme suosituinta lautailuharrastusta – lainelautailu, rullalautailu ja lumilautailu – on luotu Yhdysvalloissa. Niistä järjestetään kansalliset kilpailut ja niiden yhteyteen on syntynyt laaja alakulttuuri.[236]

Yhdysvalloissa on isännöity kahdeksat olympiakisat. Maa on saanut kesäolympialaisissa eniten mitaleja kautta aikojen[237] ja talviolympialaisissa toiseksi eniten.[238] Uimari Michael Phelps on olympiahistorian eniten kultamitaleita saavuttanut urheilija. Hänellä on 18 kultaa ja yhteensä 22 mitalia.[239]

Urheilulla on merkittävä asema myös yhdysvaltalaisissa yliopistoissa ja collegessa. Vuosittain noin 126 000 urheilijaa saa joko täyden tai osittaisen stipendein opiskeluja varten. Miesten suosituimmat yliopistolajit ovat amerikkalainen jalkapallo, koripallo, yleisurheilu, baseball ja jalkapallo ja naisten koripallo, yleisurheilu, lentopallo, softball ja jalkapallo.[240]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m n o p q r The World Factbook: United States CIA. (englanniksi)
  2. U.S. POPClock Projection 4.7.2013. United States Census Bureau. Viitattu 4.7.2013. (englanniksi)
  3. http://data.worldbank.org/indicator/SP.POP.GROW
  4. a b Report for Selected Countries and Subjects World Economic Outlook Database. 7/2013. Kansainvälinen valuuttarahasto. Viitattu 4.7.2013. (englanniksi)
  5. 2013 Human Development Report (arabiaksi, kiinaksi, englanniksi, espanjaksi, ranskaksi, venäjäksi, portugaliksi, saksaksi)
  6. Maatiedosto Yhdysvallat Suomen suurlähetystö ja pääkonsulaatit:. Viitattu 25.2.2012.
  7. Cohen, Eliot A.: History and the Hyperpower July/August 2004. Council on Foreign Relations. Viitattu 26.2.2012. (englanniksi)
  8. Joe Messerli: Is it good for the world to have the U.S. as the sole superpower?" BalancedPolitics.org. 23 February 2006. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  9. Venäjä (17 075 200 km²) ja Kanada (9 984 670 km²) ovat suurempia. CIA, The World Factbook, Rank Order – Area (englanniksi), 13. joulukuuta 2007. Luettu 3. tammikuuta 2008.
  10. a b c The Physical Environment United States Geography. U.S. Department of State. Viitattu 5.2.2012. (englanniksi)
  11. Corn Belt Encyclopedia Britannica. Viitattu 4.3.2014.
  12. Q: Where do earthquakes occur? Earthquake FAQ. USGS. Viitattu 7.2.2012. (englanniksi)
  13. Historic United States Earthquakes US Geological Survey. Viitattu 7.2.2012. (englanniksi)
  14. Overview Great lakes.com. Viitattu 7.2.2012. (englanniksi)
  15. Largest rivers in the United States USGS. Viitattu 7.2.2012. (englanniksi)
  16. a b United States of America BBC Weather Country Guides. Viitattu 5.2.2012. (englanniksi)
  17. Hurrikaanit, taifuunit ja trooppiset syklonit Ilmatieteen laitos. Viitattu 5.2.2012.
  18. Tornado Alley National Climatic Data Center. Viitattu 5.2.2012. (englanniksi)
  19. Tornado Alley U.S. Tornado Climatology. National Climatic Data Center NOAA. Viitattu 26.11.2011. (englanniksi)
  20. Drivers denied shelter during severe weather 2011. Land Line. (englanniksi)
  21. a b Vegetation United States Geography. U.S. Department of State. Viitattu 5.2.2012. (englanniksi)
  22. Precious Heritage > Executive Summary NatureServe. Viitattu 9.7.2014. (englanniksi)
  23. a b Where we work: United States WCS. Viitattu 5.2.2012. (englanniksi)
  24. Amphibians and Reptiles (PDF) Fish and Wildlife Habitat Management Leaflet. 2006. (englanniksi)
  25. State of the Birds Audubon Society. Viitattu 7.2.2012. (englanniksi)
  26. Properties inscribed on the World Heritage List Unesco. Viitattu 5.2.2012. (englanniksi)
  27. About Us U.S. National Park Service. Viitattu 5.2.2012. (englanniksi)
  28. James Q. Jacobs: A Review of Hypotheses and Evidence Relating to the Origins of the First Americans (englanniksi)
  29. Paleoamerican Origins Smithsonian Institution. Viitattu 13.02.2007.
  30. First Americans not as old as thought Independent. Viitattu 23.02.2007.
  31. Geographica maailmankartasto: maanosat, maat, kansat, s. 384. Almagest OY, 2008. ISBN 978-3-8331-4130-0.
  32. The First Americans Country Study Library of Congress
  33. The First Europeans Country Studies Library of Congress
  34. Suomalainen tietosanakirja 1993, s. 512.
  35. a b Caleb Johnson: Voyage of the Mayflower MayflowerHistory.com. Viitattu 9.7.2014. (englanniksi)
  36. Massachusetts Country Studies Library of Congress
  37. The French and Indian War Country Studies Library of Congress
  38. a b Boston "Tea Party" Country Studies Library of Congress
  39. a b Suomalainen tietosanakirja 1993, s. 507.
  40. a b c d Suuri maailmantieto. Maantieteen hakuteos. Helsinki: Valitut Palat, 1993. ISBN 951-584-002-3.
  41. a b Doane, Molly (toim.): Culture of United States Countries and their cultures. Viitattu 2.3.2012. (englanniksi)
  42. Suomalainen tietosanakirja 1993, s. 513.
  43. California Gold Rush (1848–1858) Aspiration, Acculturation, and Impact: Immigration to the United States, 1789–1930. Harvard University Library. Viitattu 9.7.2014. (englanniksi)
  44. Daniel J. McInerney: Yhdysvallat, matkaopas historiaan, Unipress 2005, ISBN 951-579-087-5, s. 175
  45. Suomalainen tietosanakirja 1993, s. 513.
  46. Secession and Civil War Country Studies Library of Congress
  47. Suomalainen tietosanakirja 1993, s. 515.
  48. The Plight of the Indians Country Studies Library of Congress
  49. The World of 1898: The Spanish-American War Library of Congress. Viitattu 3.3.2012. (englanniksi)
  50. a b c USA:n painoarvo maailmanpolitiikassa 1901–2009. Aamulehti, 2009, nro 21.1., s. A 12.
  51. Roosevelt and the New Deal Country Studies Library of Congress
  52. War, Victory and the Bomb Country Studies Library of Congress
  53. http://www.csmonitor.com/2005/0829/p15s01-cogn.html
  54. Marshall Plan: Reconstructing Europe BBC. Viitattu 26.2.2012. (englanniksi)
  55. United Nations Britannica. Viitattu 26.2.2012. (englanniksi)
  56. a b Historia forum.finland.fi. 5.7.2010. Ulkoasiainministeriö. Viitattu 3.3.2012. (englanniksi)
  57. William A. Niskanen: Reaganomics
  58. M. Vuorikoski: Venäjän historia – Neuvostojen maan loppu Viitattu 06.07.2007. (suomeksi)
  59. Timeline United States BBC. Viitattu 3.3.2012. (englanniksi)
  60. Afganistanissa soditaan jo neljättä vuosikymmentä Global Finland.
  61. Miehityksen päättyminen ei tuonut rauhaa Irakiin Global.Finland.fi.
  62. TAUSTA: Talouskriisi ja sotiminen USA:n velkakriisin takana 2.8.2011. Viitattu 24.3.2012.
  63. a b Federalism: National vs. State Government US Government Info. Viitattu 3.3.2012. (englanniksi)
  64. The President and the Other Branches of Government How Stuff Works. Viitattu 2.3.2012. (englanniksi)
  65. Biographies of Current Members of the Supreme Court/The Justices of the Supreme Court Supreme Court of the United States. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  66. The Court and Constitutional Interpretation The Supreme Court of United States. Viitattu 14.3.2012. (englanniksi)
  67. Poliittinen järjestelmä Formin.finland.fi. 17.12.2010. Ulkoasiainministeriö. Viitattu 1.3.2012.
  68. Definitions of Insular Area Political Organizations Washington: Office of Insular Affairs. Viitattu 1.3.2012. (englanniksi) [vanhentunut linkki]
  69. a b State & Local Government Our Government. White House. Viitattu 3.3.2012. (englanniksi)
  70. How many counties are there in the United States? USGS Multimedia Gallery. Viitattu 3.3.2012. (englanniksi)
  71. Local Government Handbook (s.1 1) 2009. NY Department of State. Viitattu 11.3.2012. (englanniksi)
  72. Garrison, Tim Alan: Worcester v. Georgia (1832) 27.4.2004. New Georgia Encyclopedia. (englanniksi)
  73. Cook, Roy: Indian Nations Tribal Sovereignty American Indian Source. (englanniksi)
  74. USA:n pääpuolueet nimeävät ehdokkaansa Keskisuomalainen 2010. Viitattu 18.3.2012.
  75. Plurality / majority voting system Proportional Representation Library. 2006. Viitattu 19.3.2012.
  76. Modern Third Parties US Government Info About.com. Viitattu 14.3.2012. (englanniksi)
  77. Political Parties & Elections American Political System. Roger Darlington. Viitattu 14.3.2012. (englanniksi)
  78. Senate Democratic Caucus (sitoutumattomat merkitty I:llä (independent), demokraatit D:llä) US State Democrats. Viitattu 3.3.2012. (englanniksi)
  79. The Changing Role of Political Parties Blackwell Publishing. Viitattu 3.3.2012. (englanniksi)
  80. On the Issues: Social Issues NY Times election guide 2008. Viitattu 2.3.2012. (englanniksi)
  81. Voters to Decide on 160 Ballot Questions in 37 States 2.11.2010. Fox News. Viitattu 3.3.2012. (englanniksi)
  82. Religion and politics in America 2004. BBC. Viitattu 3.3.2012. (englanniksi)
  83. Obama Leaves God out of Thanksgiving Speech, Riles Critics Abc News. Viitattu 3.3.2012. (englanniksi)
  84. PR Newswire; Britain, Canada, Australia, Israel and Japan Top the List of Countries Seen as Our Closest Allies, According to Harris Poll PR Newswire. 1. syyskuuta 2004. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  85. why visit the UN? United Nations Visitor Centre.
  86. Index of Global Philantropy 2008 (PDF) The Center for Global Prosperity (cgp). (englanniksi)
  87. the Coast Guard a military service? Is the Coast Guard a military service? United States Coastal Guard. Viitattu 19.3.2012. (englanniksi)
  88. Our Global Infrastructure Introductory Overview oF Department of Defence. 2010. Department of Defence. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  89. Guard Pay National Guard. Viitattu 3.3.2012. (englanniksi)
  90. U.S. Department of Defense Base Structure Report, Fiscal Year 2005 Baseline U.S. Department of Defense. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  91. Status of Nuclear Powers and Their Nuclear Capabilities Federation of American Scientists. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  92. CIA, The World Factbook, Rank Order — Military expenditures — dollar figure (englanniksi), 2. toukokuuta 2006. Luettu 6. toukokuuta 2006. [vanhentunut linkki]
  93. Reuters: USA:n aseviennin arvo kasvoi ennätykseen Helsingin sanomat. 7.11.2009. Viitattu 8.11.2009.
  94. Federal Reserve Online Federal Reserve. Viitattu 4.3.2012. (englanniksi)
  95. Currency Composition of Official Foreign Exchange Reserves (COFER) IMF. Viitattu 26.2.2012.
  96. Suomalainen tietosanakirja 1993, s. 507.
  97. a b Occupational Employment Statistics Bureau of Labor Statistics. Viitattu 8.3.2014. (englanniksi)
  98. Livestock Slaughter 2010 Summary (April 2011) (s. 8 ja 10) USDA, National Agricultural Statistics Service. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  99. US Commercial Landings 2010 NOAA. Viitattu 19.3.2012. (englanniksi)
  100. Forest Resources of the United States National Atlas. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  101. U.S. Trade in Goods and Services - Balance of Payments (BOP) Basis 1960 thru 2011 US Census Bureau. Viitattu 4.3.2012. (englanniksi)
  102. FAST FACTS: UNITED STATES TRAVEL AND TOURISM INDUSTRY 2010 (PDF) tammikuu 2012. Office of Travel & Tourism Industries. Viitattu 12.3.2012. (englanniksi)
  103. And the winners are... CNN Money. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  104. Boeing kertoo lentokonetilausten elpyneen Yle 7.1.2011. Viitattu 18.3.2012.
  105. Labor Force Statistics from the Current Population Survey Bureau of Labor Statistics. Viitattu 19.3.2012. (englanniksi)
  106. USA:ssa työttömyys kääntyi nousuun 3.6.2011. Kauppalehti. Viitattu 18.3.2012.
  107. Amerikan kirjeitä 3. Työttömän osa on USA:ssa kova YLE Blogit. Viitattu 21.2.2012.
  108. US trade union membership at lowest level in more than a century Word Socialist Web Site. Viitattu 19.3.2012.
  109. How To Plug Europe's Brain Drain 2004. Viitattu 19.3.2012.
  110. United States 2012 Index of Economic Freedom. Heritage.org.
  111. Once Considered Unthinkable, U.S. Sales Tax Gets Fresh Look 2009. Washington Post. Viitattu 14.3.2012. (englanniksi)
  112. Property Taxes West Virginia State. Viitattu 14.3.2012. (englanniksi)
  113. New ILO report says US leads the world in labour productivity, some regions are catching up, most lag behind 2007. ILO. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  114. US Census Bureau, 2006; income statistics for the year 2005
  115. Country comparison Gini index CIA. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  116. US Census Bureau, median household income by state 2004 Viitattu 2006-07-01. [vanhentunut linkki]
  117. Köyhyys leviää keskiluokan paratiiseihin Yhdysvalloissa HS.fi 2011. Viitattu 18.3.2012.
  118. Number of poor hit record 46 million in 2010 Reuters. Viitattu 20.3.2012. (englanniksi)
  119. How Poverty Is Calculated: Poverty Thresholds for 2010 by Size of Family and Number of Related Children Under 18 Years (s. 61) Income, Poverty, and Health Insurance Coverage in the United States: 2010. United States Census Bureau. Viitattu 20.3.2012. (englanniksi)
  120. Tausta: Laittomat siirtolaiset ovat Yhdysvalloille hyöty ja harmistus YLE 2008. Viitattu 18.3.2012.
  121. a b A New Deal for Globalization, Foreign Affairs-lehti July/August 2007
  122. FHWA - Interstate Highway System United States Department of Transportation - Federal Highway Administration. Viitattu 22.3.2012. (englanniksi)
  123. Minimum Driving Age USA 2pass.co.uk. Viitattu 27.2.2012. (englanniksi)
  124. Transport system in USA, Travelling within America Non Resident Indian Online. Viitattu 27.2.2012. (englanniksi)
  125. The World's Busiest Subway Systems in Major Cities About Geography. Viitattu 27.2.2012. (englanniksi)
  126. Hartsfield-Jackson remains busiest airport in the world Atlanta Hartsfield-Jackson airport. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  127. Cargo Traffic 2010 Airports council International 2011. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  128. Thomas Alva Edison Ideafinder. Viitattu 4.3.2012. (englanniksi)
  129. Great American Inventors American Inventor. Viitattu 27.2.2012. (englanniksi)
  130. The American career of Albert Einstein Relativity for Engineers. Viitattu 14.3.2012. (englanniksi)
  131. The flight from European science Embo reports. 2000. Nature. Viitattu 14.3.2012. (englanniksi)
  132. Tiede ja tutkimus 1: 1.Kilpailukyvyn säilyttäminen EU 4 Journalista. Viitattu 18.3.2012.
  133. Kaikkiaan 242 nobelistia on syntynyt Yhdysvalloissa. Create a List Nobelprize.org
  134. 1969: Man takes first steps on the Moon BBC. Viitattu 4.3.2012. (englanniksi)
  135. Introduction - The Human Genome Project Access Excellence. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  136. Popilation Statistical Abstract of the United States. Viitattu 18.3.2012.
  137. Hobbs & Stoops: Demographic Trends in the 20th Century US Census Bureau. Viitattu 3.3.2012. (englanniksi)
  138. Suomalainen tietosanakirja 1993, s. 507.
  139. Cassidy, Rachel C. & Grieco Elizabeth M.: Overview of Race and Hispanic Origin (PDF) 2001. United States Census Bureau. Viitattu 22.12.2008. (englanniksi)
  140. Hispanic Heritage Month 2010: Sept. 15 — Oct. 15 2010. US Census Bureau. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  141. Amendment 1 - Freedom of Religion, Press, Expression. Ratified 12/15/1791. US Consttution Online. Viitattu 14.3.2012. (englanniksi)
  142. Mormon Pioneers BBC. Viitattu 14.3.2012. (englanniksi)
  143. Uskonnot USA:ssa The Pew Forum 9.10.2012
  144. Constitutional Topic: Official Language usconstitution.net. Viitattu 17.3.2012. (englanniksi)
  145. Official English Map Pro English. Viitattu 17.3.2012. (englanniksi)
  146. Lewis, M. Paul (toim.): Spanish Ethnologue: Languages of the World. SIL International. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  147. French language Langart. Viitattu 17.3.2012. (englanniksi)
  148. Population (PDF) 2005. census.gov.
  149. Lewis, M. Paul (toim.): Languages of United States Ethnologue: Languages of the World. SIL International. Viitattu 2.3.2012. (englanniksi)
  150. U.S. Cities in the 'World City Network' Brookings HIDAS LINKKI
  151. Suomalainen tietosanakirja 1993, s. 507.
  152. United States of America: largest cities and towns and statistics of their population Wolrd Gazetteer. Viitattu 4.3.2012. [vanhentunut linkki]
  153. Ranking Tables for Metropolitan Areas: Population in 2000 and Population Change from 1990 to 2000 (PHC-T-3) 4. helmikuuta 2001. U.S. Census Bureau. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  154. Insuring America's Health: Principles and Recommendations 24.2.2004. Institute of Medicine. Viitattu 29.12.2008.
  155. Carmen DeNavas-Walt et al.: Income, Poverty, and Health Insurance Coverage in the United States: 2005 (PDF) (sivu 21) US Census Bureau. Viitattu 23.8.2008. (englanniksi)
  156. Harris, Paul: 37 million poor hidden in the land of plenty 19.2.2006. Guardian. (englanniksi)
  157. Income, Poverty, and Health Insurance Coverage in the United States: 2005 (PDF) August 2006. U.S. Census Bureau. Viitattu 2007-06-17.
  158. Emergency Medical Treatment and Active Labor Act Legal Information Institute, Cornell Law School. Viitattu 17.3.2012. (englanniksi)
  159. Health, United States, 2006 Centers for Disease Control, National Center for Health Statistics. Viitattu 2006-11-24.
  160. Core Health Indicators WHO Statistics. WHO. Viitattu 23.8.2008. (englanniksi)
  161. Ruotsalaisselvitys: Suomen terveydenhuolto länsimaiden tehokkain 14. kesäkuuta 2008. Helsingin Sanomat.
  162. Groves, Trish (February 2008). "Stronger European Medical Research". British Medical Journal 336: 341–342. doi:10.1136/bmj.39489.505208.80. PMID 18276671. 
  163. FAO (Food and Agriculture Organization of the United Nations), World Drink Trends 2003: Total recorded alcohol per capita consumption (15+), in litres of pure alcohol (PDF) WHO Global Status Report on Alcohol 2004. Viitattu 3.3.2012. (englanniksi)
  164. World's Fattest Countries Health. Forbes. Viitattu 3.3.2012. (englanniksi)
  165. Structure of U.S. Education 2008. U.S. Department of Education. Viitattu 26.11.2011. (englanniksi)
  166. United States of America - Education system (Source: U.S. Network for Education Information (USNEI), Washington, 2001) Higher Education Systems Database. Viitattu 26.11.2011. (englanniksi)
  167. Reading Literacy Performance of 15-year-olds PISA 2009 Results. National Center for Education Statistics. Viitattu 26.11.2011. (englanniksi)
  168. Mathematics Literacy Performance of 15-year-olds PISA 2009 Results. National Center for Education Statistics. Viitattu 26.11.2011. (englanniksi)
  169. Public Elementary asand secondary scholl enrollment School year 2009-2010 National Center for Education Statistics. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  170. Characteristics of Private Schools in the United States: Results From the 2009–10 Private School Universe Survey National Center for Education Statistics May 2011. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  171. Non-Public Education U.S. Department of Education. Viitattu 26.11.2011. (englanniksi)
  172. US Colleges and Universities Braintrack. Viitattu 3.3.2012. (englanniksi)
  173. Colleges and Universities collegesanduniversities.us. Viitattu 3.3.2012. (englanniksi)
  174. Study Shows Parents Struggling to Save for College Education News. Viitattu 3.3.2012. (englanniksi)
  175. Academic ranking of World universities 2011 ARWU. Viitattu 3.3.2012. (englanniksi)
  176. The American Dream – What is The American Dream? Library of Congress. Viitattu 30.5.2011. (englanniksi)
  177. Western Legacy Autherntic Albuquerque. Viitattu 20.3.2012. (englanniksi)
  178. Music USA for kids. US Embassy in Hong Kong. Viitattu 1.3.2012.
  179. Record Sales Elvis Presley Enterprises, Inc.. Viitattu 19.3.2012. (englanniksi)
  180. Top 10 All-Time American Music Award Nominations Leaders Pop-Rock about.com. Viitattu 19.3.2012. (englanniksi)
  181. Chicago Symphony Tops U.S. Orchestras npr music / Gramophone. Viitattu 1.3.2012.
  182. Opera houses in America American Opera. Viitattu 2.3.2012. (englanniksi)
  183. Broadway or Off-Broadway—Part I Playbill. Viitattu 2.3.2012. (englanniksi)
  184. Broadway Grossed Over $1 Billion in 2010 Playbill. Viitattu 2.3.2012. (englanniksi)
  185. Hollywood as History Digital History. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  186. John Wayne: Icon Of America's Booming Confidence NPR. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  187. Bombshell: Documents Throw New Light on Marilyn Monroe’s Death 2006. Reders Digest. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  188. Overview Walt Disney Company and Affiliated Companies. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  189. Nigeria's Nollywood eclipsing Hollywood in Africa 2010. Independent. Viitattu 1.3.2012.
  190. Box Office Top films of all time (Domestic cross Film Site. Viitattu 1.3.2012.
  191. Citizen Kane stands the test of time (PDF) 20. kesäkuuta 2007. American Film Institute. Viitattu 24.8.2008. (englanniksi)
  192. About Thomas Eakins PBS. Viitattu 1.3.2012.
  193. International Exhibition of Modern Art, Copley Society of Boston, Copley Hall, Boston, Mass., 1913 Archives of American Art. (englanniksi)
  194. In Full Flower, Before the Desert NY Times.
  195. Willem de Kooning
  196. Andy Warhol Posters Prints.
  197. Filler, M.: Makers of Modern Architecture: From Frank Lloyd Wright to Frank Gehry, s. 3. New York Review Books, 2007. ISBN 978-1590172278. (englanniksi)
  198. Big 4 fashion weeks get new company International Herald Tribune. 2006. Viitattu 1.3.2012.
  199. TOP 10 American Fashion Designers Kathryn Vercillo Hub. Viitattu 1.3.2012. (englanniksi)
  200. Petri Liukkonen (author) & Ari Pesonen: Edgar Allan Poe Kuusankosken kaupunginkirjasto. Viitattu 3.3.2012. (englanniksi)
  201. Petri Liukkonen (author) & Ari Pesonen: James Fenimore Cooper Kuusankosken kaupunginkirjasto. Viitattu 3.3.2012. (englanniksi)
  202. Petri Liukkonen (author) & Ari Pesonen: Herman Melville Kuusankosken kaupunginkirjasto. Viitattu 3.3.2012. (englanniksi)
  203. Petri Liukkonen (author) & Ari Pesonen: EMark Twain Kuusankosken kaupunginkirjasto. Viitattu 3.3.2012. (englanniksi)
  204. O Henry Online Literature. Viitattu 3.3.2012. (englanniksi)
  205. Petri Liukkonen (author) & Ari Pesonen: Theodore Dreiser Kuusankosken kaupunginkirjasto. Viitattu 3.3.2012. (englanniksi)
  206. ”London, Jack”, CD-Facta. Helsinki: WSOY, 1998. ISBN 951-0-23152-5.
  207. Upton Sinclair Online-Literature. Viitattu 3.3.2012. (englanniksi)
  208. Petri Liukkonen (author) & Ari Pesonen: Ernest (Miller) Hemingway (1899-1961) 2008. Kuusankosken kaupunginkirjasto. Viitattu 19.3.2012.
  209. The Nobel Prize in Literature 1949 (elämänkerta, julkaisuluettelo ja palkinnon myöntämispuhe) The Official Web Site of the Nobel Foundation. (englanniksi)
  210. The Nobel Prize in Literature 1962 (elämänkerta, julkaisuluettelo ja palkinnon myöntämispuhe) The Official Web Site of the Nobel Foundation. Viitattu 25.9.2009. (englanniksi)
  211. The Nobel Prize in Literature 1976 (elämänkerta, julkaisuluettelo ja palkinnon myöntämispuhe) The Official Web Site of the Nobel Foundation. Viitattu 26.9.2009. (englanniksi)
  212. Petri Liukkonen (author) & Ari Pesonen: J.D. Salinger Kuusankosken kaupunginkirjasto. Viitattu 19.3.2012. (englanniksi)
  213. Petri Liukkonen (author) & Ari Pesonen: Truman Capote Kuusankosken kaupunginkirjasto. Viitattu 19.3.2012. (englanniksi)
  214. Petri Liukkonen (author) & Ari Pesonen: James Baldwin Kuusankosken kaupunginkirjasto. Viitattu 3.3.2012. (englanniksi)
  215. Petri Liukkonen (author) & Ari Pesonen: Richard Wright Kuusankosken kaupunginkirjasto. Viitattu 3.3.2012. (englanniksi)
  216. Petri Liukkonen (author) & Ari Pesonen: Ralph Ellison Kuusankosken kaupunginkirjasto. Viitattu 3.3.2012. (englanniksi)
  217. Siri Hustvedt and Paul Auster 'abc.net'. Viitattu 19.3.2012.
  218. The Nobel Prize in Literature 1993 (elämänkerta, julkaisuluettelo ja palkinnon myöntämispuhe) The Official Web Site of the Nobel Foundation. (englanniksi)
  219. Jukka Petäjä: Philip Roth: Nobelistiksi en ole riittävän vasemmistolainen Helsingin Sanomat. 20.12.2009. Viitattu 21.12.2009.
  220. Petri Liukkonen (author) & Ari Pesonen: Raymond Carver Kuusankosken kaupunginkirjasto. Viitattu 3.3.2012. (englanniksi)
  221. Ralph Waldo Emerson (1803—1882) Internet Encyclopedia of Philosophy. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  222. Henry David Thoreau Stanford Encyclopedia of Philosophy. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  223. Dewey Aesthetics Stanford Encyclopedia of Philosophy. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  224. Willard van Orman Quine Stanford Encyclopedia of Philosophy. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  225. Richard Rorty Stanford Encyclopedia of Philosophy. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  226. United States: Recipes and Cuisine Whats4eats. (englanniksi)
  227. American Food USA for Kids. Consulate of USA in Hong Kong.
  228. The State of American Cuisine (PDF) 2008. James Beard Foundation. (englanniksi) [vanhentunut linkki]
  229. 2012 Federal Holidays U.S. Office of Personnel Management. Viitattu 27.2.2012. (englanniksi)
  230. Other Celebrations Government Made Easy. Viitattu 27.2.2012. (englanniksi)
  231. U.S. Census Bureau; Statistical Abstract of the United States; Section 26. Arts, Entertainment, and Recreation; Table 1229. Adult Attendance at Sports Events by Frequency: 2004 (englanniksi). Luettu 1. kesäkuuta 2006.
  232. Shearer, s. 169.
  233. Shearer, s. 170.
  234. The Best-Paid Athletes Forbes.com. 24. kesäkuuta 2004. Viitattu 19.3.2012. (englanniksi)
  235. Shearer, s. 174.
  236. The History of Snowboarding – From Garages to the Olympics The History Of .... Viitattu 3.3.2012. (englanniksi)
  237. Total of medals for the Summer Olympics from Athens 1896 to Athens 2004 S. J. Darmoni,. Viitattu 19.3.2012. (englanniksi)
  238. All-Time Winter Medal Standings, 1924-2006 Infoplease. Viitattu 19.3.2012.
  239. Phelps, Michael sports-reference.com. Sports Reference LLC. Viitattu 1.3.2012. (englanniksi)
  240. School & College Sports U.S. Diplomatic Mission to Germany. Viitattu 1.3.2012. (englanniksi)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Haarla, Pekka: Yhdysvallat: Taustatietoa maasta, valtiosta ja taloudesta. Espoo: Weilin + Göös, 1985. ISBN 951-35-3330-1.
  • Henriksson, Markku: Siirtokunnista kansakunnaksi: Johdatus Yhdysvaltain historiaan. Helsinki: Gaudeamus, 1990. ISBN 951-662-496-0.
  • McInerney, Daniel J.: Matkaopas historiaan: Yhdysvallat. Suomennos: Kati Viikari. Kuopio: Unipress, 2005. ISBN 951-579-087-5.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Yhdysvallat.

Hallinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]