Unio Sarlin

Unio Sarlin
Henkilötiedot
Muut nimet	Unio Bernhard Sarlin
Syntynyt	6. tammikuuta 1893 Helsinki
Kuollut	19. maaliskuuta 1981 (88 vuotta) Helsinki
Jääkäri
Korkein sotilasarvo	jääkärikenraaliluutnantti
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Unio Bernhard Sarlin (6. tammikuuta 1893 Helsinki – 19. maaliskuuta 1981 Helsinki) oli suomalainen jääkärikenraaliluutnantti ja kilpa-ampuja. Hän oli sotilaskoulutuksensa Saksassa saanut jääkäri, josta tuli lopulta Suomen itsenäisen armeijan pioneerikoulutushaaran kantaisä.

Unio Sarlinista on esittely Museo Militarian perusnäyttelyssä Linnankasarmin toisessa kerroksessa.

Perhetausta

Sarlinin vanhemmat olivat lehtori Aron Josef Sarlin ja Anna Gustafva Heikel. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1940 Mary Montellin kanssa. Sarlinin serkunpojat Eino ja Osmo Kalpala olivat 1950-luvulla menestyneitä alppihiihtäjiä ja autourheilijoita.

Opinnot

Sarlin kirjoitti ylioppilaaksi Tampereella suomalaisesta reaalilyseosta vuonna 1912 ja liittyi Nylands Nationiin. Hän suoritti vuonna 1914 Teknillisessä korkeakoulussa koneinsinööriosastolla diplomi-insinööritutkinnon ensimmäisen osan ja vuonna 1921 tutkinnon tierakennuksessa sekä vuonna 1922 diplomi-insinööritutkinnon. Sarlin kävi Ranskassa vuosina 1927–1929 Sotakorkeakoulun. Hän suoritti opintomatkan vuonna 1922 tutustumaan tanskalaiseen ja saksalaiseen kevyeen ponttonikalustoon sekä Daimler-Mercedesin ja Fiatin autotehtaisiin. Vuonna 1924 hän teki opintomatkan tutustumaan Ranskan teknillisiin joukko-osastoihin ja kouluihin sekä Marokon teknillisten joukko-osastojen sodanaikaiseen toimintaan. Vuonna 1926 hän teki jälleen opintomatkan nyt Italiaan, missä hän tutustui teknillisiin joukko-osastoihin ja kouluihin sekä sotatarviketeollisuuteen. Seuraavan opintomatkan hän suoritti vuonna 1929 Ranskaan, missä hän tutki ajoneuvoissa käytettäviä puukaasuttajia. Vielä vuonna 1931 hän teki opintomatkat Sveitsiin ja Ranskaan ja vuonna 1932 Saksaan, Unkariin ja Englantiin, missä hän tutki ponttonikalustoja.

Jääkärikausi

Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppania.

Sarlin liittyi niiden ensimmäisten vapaaehtoisten joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi. Kurssi järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Hän ilmoittautui leirille 7. maaliskuuta 1915, ja hänet sijoitettiin 2. komppaniaan, josta hänet siirrettiin myöhemmin Jääkäripataljoona 27:n perustamisen jälkeen sen pioneerikomppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella, Schmardenissa ja Aa-joella. Hän suoritti vuoden 1916 syksyllä Mitaussa järjestetyn lähitaistelukoulun.

Suomen sisällissota (vapaussota)

Katso myös: Suomen sisällissota

Sarlin saapui takaisin Suomeen (Vaasaan) jääkärien pääjoukon mukana kapteeniksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Vaasasta hänet komennettiin aluksi komppanianpäälliköksi Suomen Valkoisen Armeijan 1. Jääkärirykmentin 1. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan, jonka päällikkönä hän otti osaa taisteluihin Lempäälässä. Lempäälästä hänet määrättiin 19. huhtikuuta 1918 alkaen Karjalan 3. rykmentin komentajaksi. Tehtävän hän vastaanotti saavuttuaan 21. huhtikuuta 1918 Imatralle. Imatralta hän marssitti rykmenttinsä 25. huhtikuuta 1918 Joutsenon rintamalta Lappeenrantaan. Hän vastasi Karjalan rintaman oikeasta siivestä Saimaasta Kuurmanpohjaan. Hän johdatti rykmenttinsä taisteluihin Simolassa, Pulsassa, Luumäellä ja Taavetissa, jonka jälkeen rykmentti alistettiin armeijajohdon alaisuuteen ja edelleen se liitettiin Savon ryhmään kenraalimajuri Ernst Linderin komentoon ja määrättiin etenemään Haminaan ja Liikkalaan. Sarlinin rykmentin toimintaa sisällissodassa voidaan kuvailla sanoilla – hyvin itsenäistä. Vielä juuri ennen sodan päättymistä hänet siirrettiin komentajaksi Karjalan 2. rykmenttiin 9. toukokuuta 1918.

Sisällissodan jälkeinen aika

Suojeluskuntain Yliesikunnan käsivarsikilpi.

Karjalan 2. rykmentistä Sarlin siirrettiin sisällissodan jälkeen 28. kesäkuuta 1918 alkaen 3. Divisioonan ja 10. heinäkuuta 1918 alkaen 2. Divisioonan esikuntapäälliköksi. Sarlin oli osallisena 16. elokuuta 1919 järjestetyssä suojeluskuntalaisten mielenosoitusparaatissa, joka oli järjestetty presidentti K. J. Ståhlbergin valintaa vastaan ja Mannerheimin kunniaksi. Paraatissa hän piti raflaavan puheen, jossa hän syytti demokraatteja kaunaisuudesta kruunaamatonta hallitsijaa kohtaan, jolla hän tarkoitti Mannerheimia. Puhetta kommentoi Helsingin Sanomat otsikolla Tämä menee jo liian pitkälle, syyttäen Sarlinia avoimen kapinalliseksi.

Sarlin siirrettiin 2. Divisioonasta 25. syyskuuta 1918 Suomen valkoiseen kaartiin. Valkoisesta kaartista hänet komennettiin 10. marraskuuta 1918 – 28. maaliskuuta 1919 väliseksi ajaksi Helsingin suojeluskunnan päälliköksi, jonka jälkeen hänet siirrettiin Suojeluskuntain yliesikunnan sotilaallisen osaston ja sen ohella suojeluskuntain moottorijoukkojen päälliköksi. Helsingin suojeluskuntapiirin päällikön tehtävät hän vastaanotti 1. heinäkuuta 1919 alkaen.

Sarlin astui takaisin armeijan palvelukseen 23. maaliskuuta 1921 ja hänet sijoitettiin Teknillisten joukkojen esikuntapäälliköksi ja 14. kesäkuuta 1921 alkaen Teknillisten joukkojen komentajaksi. Kyseistä tehtävää suorittaessaan hän osallistui vuoden 1924 alussa niin sanottuun upseerikapinaan, jonka tarkoituksena oli painostaa Lauri Ingmania ottamaan hallitukseensa puolustusministeriksi Lauri Malmberg tiukkoine ehtoineen, johon vaatimukseen Ingman sitten myöntyikin presidentti Ståhlbergin periaatteellisesta vastustuksesta huolimatta. Sarlin siirrettiin Yleisesikuntaan 3. toukokuuta 1927, missä hän toimi teknillisten ja huoltojoukkojen tarkastajana, kunnes hänet siirrettiin Puolustusministeriöön 1. tammikuuta 1938 samanlaisiin tehtäviin. Vuonna 1939 ministeri Juho Niukkanen nimitti hänet puheenjohtajaksi komiteaan, jonka oli määrä käsitellä vapaaehtoista linnoittamista.

Talvi- ja jatkosota

Talvisodassa käytettyjä torjuntavälineitä, oikealla Sarlinin kehittämä polttopullo ”Molotovin cocktail”, joita Rajamäen viinatehtaalla valmistettiin sotien aikana koneellisesti 542 194 kappaletta.

Sarlin toimi sotien aikana Päämajan pioneerikomentajana ja oli Suomen armeijan ensimmäinen pioneerikomentaja ja koko talvi- ja jatkosodan aikaisen pioneeritoiminnan johtaja. Hän osallistui välirauhan aikana muun muassa ylipäällikön Inkilän kartanossa 22. maaliskuuta 1940 järjestämään neuvotteluun, jossa käsiteltiin itärajan uusille rajoille toteutettavia linnoitteita.

Sarlinin johdollaan kehitettiin ja otettiin sota-ajan olosuhteissa käyttöön lukuisia omaperäisiä aseratkaisuja: muun muassa polttopullo ja laatikkomiina olivat hänen keksintöjään. Sotien jälkeen Sarlin toimi Puolustusvoimain pääesikunnan pioneerikomentajana vuoteen 1946 saakka, jolloin hän erosi armeijasta ja siirtyi Suomen Kiviteollisuus Oy:n palvelukseen toimitusjohtajaksi. Hän toimi tehtävässä vuoteen 1956 saakka.

Luottamustoimet

Sarlin toimi määrävahvuuskomitean jäsenenä vuosina 1922–1923 ja valtioneuvoston asettaman palkkauskomitean jäsenenä vuosina 1924–1932 sekä oli Sotateknillisen Aikakauslehden avustajana vuosina 1924–1925 ja Suomen Sotilasaikakauslehden toimituskunnan jäsenenä vuosina 1926–1927. Hän toimi Suomen ampujainliiton liittohallituksen jäsenenä vuosina 1919–1922 ja Suomen upseeriliiton johtokunnan jäsenenä vuosina 1921–1923 sekä Jääkäriliiton puheenjohtajana vuosina 1923–1924. Upseerien metsästysyhdistyksen varapuheenjohtajana hän toimi vuosina 1923–1927 ja Upseerien ampumayhdistyksen johtokunnan jäsenenä vuosina 1923–1925 sekä varapuheenjohtaja 1925–1928 ja puheenjohtaja vuosina 1933–1946.

Sarlin toimi vuodesta 1946 Suomen Graniitinjalostajain Vientiliiton varapuheenjohtajana. Hän oli vuodesta 1940 Linnoittaja-aseveljien kunniajäsen ja vuodesta 1946 Korian Pioneeriupseerikerhossa, vuodesta 1947 Upseerien Ampumayhdistyksessä sekä vuodesta 1966 Pioneerikillassa. Lisäksi hän oli vuodesta 1950 alkaen Uruguayn kunniakonsuli.

Ampumaurheilu

Sarlin osallistui Pariisin 1924 olympialaisiin ja sijoittui kaksintaisteluammunnassa (olympiapistooli) toiseksi parhaana suomalaisena seitsemänneksi. Suomen mestaruuden hän voitti tarkkuuspistooliammunnassa vuonna 1921 ja kaksintaistelupistooliammunnassa vuonna 1925 ja oli armeijan mestari sotilaspistooliammunnassa vuonna 1923.

Julkaisut

• Johtajan käsikirja, 1920.
• Handbok för truppofficerare, 1921.
• Vesistöjen ylimeno, 1924.
• Marokossa, 1925.
• Ohjeita viestittämisessä, 1926.
• Corps consulaire en Finlande I 1779–1917, 1970.
• Lisäksi kirjoituksia Sotilasaikakauslehdessä ja Sotateknillisessä Aikakauslehdessä.

    Ylennykset ja kunniamerkit    

Ylennykset		Kunniamerkit
Hilfsgruppenführer 2. syyskuuta 1915 Gruppenführer 10. tammikuuta 1916 Zugführer 9. elokuuta 1917 Kapteeni 11. helmikuuta 1918 Majuri 3. heinäkuuta 1918 Everstiluutnantti 6. joulukuuta 1922 Eversti 6. joulukuuta 1926 Yleisesikuntaupseerin arvonimi 19. joulukuuta 1930 Kenraalimajuri 6. joulukuuta 1933 Kenraaliluutnantti 1942		Vapaudenristi 1.lk. rintatähden ja tammenlehvien kera Vapaudenristi 1. lk. tammenlehvien kera Suomen Valkoisen Ruusun 2.lk. komentajamerkki Vapaudenristi 3. lk. Vapaudenristi 4.lk. miekkojen kera Vapaussodan muistomitali Talvisodan muistomitali Jääkärimerkki Suomen Ampujainliiton kultainen ansiomerkki Preussin rautaristi 2.lk. Saksan Kotkan ritarikunnan 2. lk. ansioristi rintatähden kera Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi Ranskan Kunnialegioonan komentajamerkki Norjan Pyhän Olavin ritarikunnan komentajamerkki Ruotsin Miekkaritarikunnan 1. lk. komentajamerkki Upseerien Ampumayhdistyksen kultainen ansiomerkki

Lähteet

• Alapuro, Risto (toim.): Raja railona – Näkökulmia suojeluskuntiin. WSOY, Porvoo 1998, ISBN 951-0-23032-4.
• Donner, Svedlin ja Nurmio: Suomen vapaussota I–VIII, Gummerus Jyväskylä 1920–25 Kuopio 1933.
• Jernström, Erik: Jääkärit maailmansodassa, Sotateos oy Helsinki 1933.
• Jägerskiöld, Stig: Talvisodan ylipäällikkö, Otava: Keuruu 1976 ISBN 951-1-02467-1.
• Leskinen, Jari ja Juutilainen, Antti (toim.): Talvisodan Pikkujättiläinen, WSOY Porvoo 1999.
• Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
• Siukonen, Markku: Urheilukunniamme puolustajat – Suomen olympiaedustajat 1906–2000.
• Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
• Suomalainen, Sundvall, Olsoni, Jaatinen (toim.): Suomen Jääkärit, Oy Sotakuvia

Aiheesta muualla

• Uola, Mikko: Sarlin, Unio (1893–1981) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 22.2.1999 (päivitetty 7.7.2006). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
• Museo Militaria, perusnäyttelyn toinen kerros