Unikkatil

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Unikkatil (oikealta nimeltään Viktor Palokaj, synt. 18. maaliskuuta 1981 Pristina, Kosovo) on kosovolainen rap-artisti. Hän asuu Yhdysvaltojen New Yorkissa, jonne hän muutti vuonna 1996. Unikkatil on tuonut useita albanialaisia rap-artisteja yhteen.

Unikkatilin ensimmäinen englanninkielinen kappale oli ”If I Die U Die”. Sen jälkeen hän on tehnyt muitakin englanninkielisiä kappaleita, kuten kappaleet ”Causing Trauma” ja ”Pop Me or Knock Me”. Hän käyttää albaniankielisissä kappaleissaan usein englannin kieltä, kuten kappaleessa ”A jeni gati”, mutta kappaleet ovat enimmäkseen albaniankielisiä. Unikkatil on perustanut T.B.A (The Bloody Alboz) -nimisen rap-yhtyeen, johon kuuluu rap-artisteja eri puolelta Eurooppaa ja Yhdysvaltoja.

Unikkatil on harvoja henkilöitä Balkanin hip hopissa, jotka ovat saaneet rikkottua kultaplatinan määrän, yli 8 000 myytyä albumia. Unikkatil on kappaleissaan erittäin voimakkaasti runoillut albanialaisesta ylpeydestä, sekä tuonut esille rakkauden katolilaisuuden arvoihin.

17. joulukuuta 2007 ilmestyi hänen albuminsa Kanuni I Katilit.