Uniikki (artisti)

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Uniikki (rap-artisti))
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Dan Ahti Tolppanen
Uniikki Joensuun Kerubissa 2015.
Uniikki Joensuun Kerubissa 2015.
Henkilötiedot
Syntynyt11. kesäkuuta 1981 (ikä 42)
Ammatti rap-artisti
Muusikko
Taiteilijanimi Uniikki
Kid Unique
Mc Kid Complete
DT
Aktiivisena 2000–
Tyylilajit rap, pop
Yhtyeet Kapasiteettiyksikkö
Levy-yhtiöt Rähinä Records
Kapasiteettiyksikkö esiintymässä vuonna 2008. Uniikki rivissä oikeanpuolimmaisena.

Dan Ahti Tolppanen (s. 11. kesäkuuta 1981),[1] taiteilijanimeltään Uniikki, on suomalainen rap-artisti, joka tuli tunnetuksi Kapasiteettiyksikkö-yhtyeen jäsenenä. Hän on yksi Rähinä Recordsin perustajajäsenistä ja omistajista.

Uniikki julkaisi ensimmäisen soololevynsä Aika ei venaa ketään loppuvuodesta 2005. Hän on lisäksi julkaissut Kapasiteettiyksikön kanssa albumit Päivästtoiseen (2001), Klassikko (2002), Itsenäisyyspäivä (2003), Usko parempaan (2004), Susijengi (2006) ja I ♥ KY (2008). Uniikki jatkoi soolouraansa julkaisemalla Nuor Tolppanen vol. 1 -mixtapen loppuvuodesta 2008. Kyseinen mixtape oli esimakua hänen toisesta studioalbumista, Juokse poika juokse, joka julkaistiin 14. lokakuuta 2009. Uniikin kolmas studioalbumi Suurempaa julkaistiin 6. huhtikuuta 2011. Uniikin seuraava julkaisu oli hänen ja MG:n 5. joulukuuta 2011 julkaistu 8190-mixtape. Levyltä julkaistiin YouTubessa näytekappaleet ”Totta mooses” ja ”Lisää”. Uniikki on kertonut julkaisevansa Nuor Tolppanen vol. 2 -mixtapen, joka on jatko-osa Nuor Tolppanen vol. 1 -mixtapelle. Tälle levylle hän aikoo pyytää rap-vierailijoita myös Rähinä Recordsin ulkopuolelta.

Uniikin hittikappaleisiin kuuluu muun muassa ”Paita pois”. Uniikki oli myös osa tunnettua, vuonna 1997 perustettua Illmatic Cru -breakdance-ryhmää, joka vaihtoi myöhemmin nimensä Savage Feetiksi. Ryhmään kuului Uniikin lisäksi myös Elastinen sekä b-boyt Hypnotic, D'Maestre, Lil'P ja Twister.

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uniikki syntyi vuonna 1981 suomenjuutalaiselle äidille ja suomalaiselle isälle.[2][3] Hän on kansanedustaja Ben Zyskowiczin siskonpoika.[4][3] Uniikki varttui Malminkartanon asuinalueella Helsingissä.[5] Hän suoritti peruskoulun juutalaisessa koulussa, jonka jälkeen hän opiskeli Etu-Töölön lukiossa.[5] Uniikki on Helsingin juutalaisen seurakunnan jäsen.[5]

Uniikki oli yksi Nelosella syksyllä 2012 esitetyn AnkkaRäp-ohjelman valmentajista. Hänet nähtiin myös keväällä 2013 Diili-televisiosarjan 5. tuotantokauden jaksoissa.[6]

Uniikki oli mukana myös Fitnesspäiväkirjat-ohjelmassa, jossa yksi päähenkilöistä oli hänen silloinen kihlattunsa Eevi Teittinen, josta Uniikki kuitenkin erosi kesäkuussa 2016.[7]

Uniikista ilmestyi tammikuussa 2021 Otavan kustantama, kirjailija Miikka Anttosen kirjoittama elämäkertakirja "Uniikki elämä". ISBN: 978-951-1-37186-1.[8]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Uniikin diskografia

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Uniikki (artisti).