Ulla Achrén

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ulla Christina Achrén (o.s. Björk, s. 5. maaliskuuta 1953 Sippola)[1] on Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen entinen puoluesihteeri. Hän toimi puoluesihteerinä vuosina 2005–2010.[1] Keväällä 2010 hän siirtyi Åbo Akademin hallintojohtajaksi. Koulutukseltaan hän on kauppatieteiden maisteri.[2]

Achrén valmistui ylioppilaaksi vuonna 1973, diplomiekonomiksi vuonna 1976 ja kauppatieteiden maisteriksi vuonna 1979 Åbo Akademin kauppakorkeakoulusta.[1] Vuosina 1977–2005 hän työskenteli erilaisissa tehtävissä Åbo Akademissa ennen siirtymistään RKP:hen. Vuodet 1996–2005 hän oli tiedotuspäällikkö.[1]

Vuosina 1985–1992 ja 1997–2012 Achrén oli Turun kaupunginvaltuuston jäsen, joista vuodet 1997–2008 kaupunginhallituksessa.[1] Vuosina 2012–2013 hän oli yksi puolueensa varapuheenjohtajista.[3]

Achrén on naimisissa ja hänellä on neljä lasta.[1][4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Kuka kukin on 2011, s. 25. Helsinki: Otava, 2011. ISBN 978-951-1-24712-8.
  2. Ulla Achrén valittiin Åbo Akademin uudeksi hallintojohtajaksi abo.fi. 25.2.2010. Åbo Akademi. Viitattu 20.5.2014. [vanhentunut linkki]
  3. Ulla Achrén ger rum åt yngre partiaktiva Västra Nyland. 27.5.2013. Arkistoitu 21.5.2014. Viitattu 9.6.2013. (ruotsiksi)
  4. Taloustieteilijä ja kunnallispoliitikko. Helsingin Sanomat, 17.9.2005.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]