Ulappakeiju

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ulappakeiju
Whitefacedstormpetrel2.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Ulappalinnut Procellariiformes
Heimo: Ulappakeijut Hydrobatidae
Suku: Keijut Pelagodroma
Laji: marina
Kaksiosainen nimi
Pelagodroma marina
(Latham, 1790)
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Ulappakeiju Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Ulappakeiju Commonsissa
Pelagodro mamarina

Ulappakeiju (Pelagodroma marina) on pieni ulappalintujen lahkoon kuuluva avomerilintu.[2]

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Linnun pituus on 19–21 cm ja siivenkärkien väli 41–44 cm. Ulappakeiju on Euroopan ja Välimeren alueen ainoa keiju, jonka alapuoli on valkea. Se on muodoltaan etelänkeijumainen (Oceanites oceanicus) mutta on hieman suurempi, ja sen nokka ja jalat ovat pitemmät. Sen siivet ovat suuret, pitkät ja leveät keskeltä. Pyrstö sekä siivet päältä ovat mustahkot, ja ne erottuvat hyvin harmaasta selästä, päälaesta, vaaleanharmaasta peitinhöyhenkentästä ja harmaanvalkoisesta yläperästä. Tummaa naamaria ympäröi valkea. Selän harmaa ulottuu alas rinnansivuille.[2]

Äänet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ulappakeijun pesäkolosta kuuluu ontto, kumea, rauhallisesti toistettu ”koo, koo, koo,...”, johon voi joskus sekoittua myös kitiseviä, ohuita ”kji”-ääniä.[2]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lajin pesimäalueen laajuudeksi on arvioitu 50 000–100 000 neliökilometriä ja yksilömääräksi koko maailmassa 2 000 000 lintua. Latham kuvaili lajin holotyypin Río de la Platan suulta 1790.[3]

Se pesii Australiassa Heard ja McDonaldinsaarilla, Uudessa-Seelannissa, Saint Helenalla, Uruguayssa, Espanjassa ja Portugalissa[1] Selvagenssaarilla satojentuhansien yksilöiden voimin.[2] Kap Verdellä laji pesii kolmella saarella, joiden kannan koko on 5 000–10 000 paria. Kanariansaarilla pesii pieni 24–30 parin populaatio.[4]

Laji on myös ennen pesinyt Ranskan eteläisillä ja antarktisilla alueilla.[1]

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pari kaivaa itse pesäonkalon pehmeään maahan. Naaras munii yhden munan, Kap Verdellä tammi-maaliskuussa ja Kanariansaarilla maalis-huhtikuussa. Poikaset lähtevät pesästä kahdeksan-kymmenen viikon ikäisinä.[4]

Käyttäytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lintua nähdään harvoin merellä, ja se käy maakolossa sijaitsevassa pesässään vain öisin. Se seuraa delfiiniparvia ja liitää matalalla vedenpinnan päällä jäykin siivin ja polkee vedenpintaa pitkillä jaloillaan.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c BirdLife International: Pelagodroma marina IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 19.6.2014. (englanniksi)
  2. a b c d e Mullarney, Killian; Svensson, Lars; Zetterström, Dan & Grant, Peter: Lintuopas - Euroopan ja Välimeren alueen linnut, s. 24 ja 25. Otava, 2008. ISBN 951-1-15727-2.
  3. IBC (englanniksi)
  4. a b Clarke, Tony: Birds of the Atlantic Islands. Lontoo: Christopher Helm, 2008. ISBN 978-0-7136-6023-4. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]