Ubaid-kulttuuri

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Ubaid)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

 

Ubaid 3–4 kauden savesta tehtyjä esineitä: sirppi, taitettu naula ja kirves. Etelä-Mesopotamian tulvatasangolla ei ole juuri kiveä.
Ubaid-kulttuurin levinneisyys 5 900–4 300 eaa.

Ubaid-kulttuuri eli Obeidin kulttuuri oli myöhäisellä esihistoriallisella ajalla Kaksoisvirtainmaan ensimmäisten asuttajien luoma kulttuuri, joka edelsi kaupunkivaltioiden syntyä. Se vallitsi nykyisessä eteläisessä ja keskisessä Irakissa noin 5500–4000 eaa. Tarkasti ei tiedetä, keitä ubaidilaiset olivat. He olivat ensimmäiset, jotka rakensivat Etelä-Mesopotamiaan suuria kyliä temppelien ympärille. Ajanjaksolla syntyi uskonnon vaikutuksesta koossa pysyviä päällikkökuntia, joissa keskuskylien ympärillä oli pienempiä kyliä ja joiden väkiluku kasvoi vähitellen. Kylät sotivat ajoittain keskenään. Ubaidilaiset elivät vehnän ja ohran kasteluviljelyllä, karjanhoidolla, kalastuksella ja metsästyksellä. Kuparin käyttö yleistyi. Kaukokauppaa käytiin muun muassa Anatolian ja Iranin kanssa. Eridu Persianlahden rannikolla oli merkittävä keskus.

Ubaidin kulttuuria edelsi pohjoisempana Samarran kulttuuri, jonka perillisenä Ubaidin kulttuuria monesti pidetään. Kulttuuri kehittyi voimakkaasti keskiubaidkaudella noin 4500 eaa., jolloin alettiin rakentaa yhä suurempia temppeleitä. Samaan aikaan suurten keskuskylien ympärillä oli pienempiä kyliä. Pohjois-Mesopotamiaan syntyi 4500–4000 eaa. kaupunkeja, kuten Tell Hamoukar. Myöhäisellä Ubaid-kaudella Mesopotamian vaikutus laajeni kauas luultavasti kaupan tai valloitusretkien vaikutuksesta. Ubaidin keramiikka vaihtui loppukaudella vuosisatojen aikana asteittain Urukin keramiikaksi.

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noin 5500–4000 eaa. vallitsi Etelä-Mesopotamiassa Ubaid-vaihe eli Obeid-vaihe, jolloin syntyivät ensimmäiset kylät suurten temppelien ympärille. Kauden ajoitukset vaihtelevat. Ne voidaan ilmoittaa esimerkiksi 5900–4300 eaa. tai 5300–4100 eaa. riippuen käytetystä radiohiiliajoituksen kalibraatiosta ja siitä, mitkä alakaudet otetaan ubaid-kauteen mukaan.

Ubaidin asutus saattoi syntyä noin 5800 eaa. jolloin alkoi kostea kausi[1] 400 vuotta kestäneen kuivan kauden päätyttyä. Ilmasto tuli kosteammaksi Lähi-idässä noin 7000 kalenterivuotta eaa., mutta kuivui noin 6500–6000 eaa.[2]. Noin 5800 eaa. syntyneet kylät olivat savitiilestä ja ruo'osta tehtyjä, korkeintaan hieman yli hehtaarin kokoisia pikkukyliä[3]. Kausi on saanut nimensä 1920-luvulla esiin kaivetusta Tall al Ubaidin eli Tell el Obeidin rauniokummusta. Myös varhainen Uruk-vaihe kuuluu Ubaid-vaiheeseen.

Elettiin kivi-kuparikautta. Uqairista on löydetty valettuja metalliesineitä ajalta noin 5000 eaa. Ubaidin kulttuurin ydinalueella Mesopotamian tulvatasangolla oli pulaa piikivestä. Kovaksi poltetusta savesta tehtiin sirppejä, jopa nauloja[4]. Ubaid-kulttuuri syntyi luultavasti Pohjois-Mesopotamian Samarran kulttuurin savitiilitalojen ja keinokasteltujen kylämaisemien levittyä Etelä-Mesopotamian tulvatasangolle, jossa ei voitu viljellä sateen avulla. Ei tiedetä, keitä ubaidilaiset olivat. Sumerin kielessä on ainakin kaksi vanhempaa substraattia, jotka viittaavat Sumeria vanhempiin kansoihin. Ubaidilaiset ovat myös saattaneet ainakin osittain olla seemiläisiä. Leimasinetit olivat hyvin tavallisia tällä kaudella.[5]

Noin 5200 eaa., 600 vuotta ensimmäisten kylien perustamisen jälkeen ubaid-kylän koko saattoi olla jopa 10 hehtaaria ja niissä eli jopa 2500–4000 asukasta[6]. Kaivettiin kastelukanavia, jotka ulottuivat jopa viiden kilometrin päähän joesta.[7] Ubaidin kaudella koko Mesopotamiassa asutuskeskukset ja temppeleiden koko kasvoi. Noin 4800 eaa. oli jo huomattavan suuria keskuksia[7]. Eridu kasvoi Ubaid-kaudella selvästi muita keskuksia suuremmaksi n. 4500 eaa. mennessä. Eridusta on löydetty kaivauksissa eri aikakausilta samassa kohtaa olevia temppelin raunioita, yhä suurempi temppeli vanhemman päällä.

Ubaid-kaudella asuttiin muun muassa savitiilitaloissa ja kaislataloissa. Ubaidin kauden taloissa oli tavallisesti T:n muotoinen keskushuone, joka periytyi Samarra-kaudelta.[8] Ubaid-kaudella tunnettiin luultavasti tournette (turnette), hidas savenvalajan pyörä[9], ja myös pyörä ilmestyi. Nopea savenvalajan pyörä, dreija saatettiin tuntea jo 4500 eaa. Ubaidin ajalla käytiin laajasti kaukokauppaa, esimerkiksi kauden keramiikkaa on löydetty Itä-Arabiasta. Kauppaverkosto oli kehittynyt aiemmilla kausilla.[9] Kultaa ja lapis lazulia tuotiin ulkomailta.

Yhteiskunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ubaid-kaudella temppeleiden valta kasvoi merkittävästi, ja suurten keskuskylien ympärille ilmestyi pienempiä kyliä. Tämä näyttäisi liittyvän päällikkökuntien syntyyn, jossa oli päälliköitä ja alipäälliköitä. Suurkylän päällikkö johti pienempiä kyliä. Päällikkökuntien kehitys oli Ubaid-kaudella vielä hidasta.

Kylien johdossa oli ylimmäinen pappi tai maallinen päällikkö, jolla oli läheiset siteet pappeihin. Verotus- ja työprikaatit syntyivät kauden edetessä. Päällikkyys on luultavasti perustunut uskonnolliseen valtaan, ja temppeli lienee verottanut tavallista kansaa. Temppeli varastoi viljaa huonojen vuosien varrelle, ja kykeni jakamaan elintärkeitä resursseja tarvittaessa. Ainakin osa ihmisistä saatiin käännytettyä temppelin kannattajiksi monijumalaisen uskonnon avulla. Oli myös suuria kartanoita, joissa monta taloutta oli liittynyt yhteen voimakkaan suvun johtamana. Johtava suurperhe piti yllä yhteistä viljavarastoa ja keräsi alaisiltaan veroja muun muassa viljana kartanon päällikölle.[9] Tällä kaudella on luultavasti ollut kartanoita, monen talouden yhteenliittymiä, jota johti yksi voimakas suku. Veroa alettiin kerätä muun muassa viljana kartanon päälliköille ja temppeleille.

Hautalahjoista päätellen yhteiskunta on saattanut olla melko tasa-arvoinen, mutta köyhät näyttävät käyttäneen ravinnokseen useammin kotieläimiä kuin rikkaat. Al Ubaid -vaiheen alussa Etelä-Mesopotamiassa ei ollut merkkejä suurista omaisuuseroista tai sosiaalisesta kerrostuneisuudesta, toisin kuin edeltävällä Samarra-kaudella ja seuraavalla Uruk-kaudella.

Steinin mukaan päällikkökuntina Ubaidin päällikkökunnat olivat vakaita, koska niiden pysyvyys perustui uskonnolliseen ohjaukseen ja ne saivat voimaa paikallisista viljaresursseista. Normaalit päällikkökunnat, jollaisia on löydetty Polynesiasta ja Australian alkuasukkailta, nojaavat perusteltaan ulkomailta saatavien ylellisyystavaroiden jakeluun palkinnoksi päällikkökuntaa edistävistä toimista[8]. Ubaid-kaudella syntyi asuttelutapa, jossa suurten keskuskylien ympärillä oli pienempiä kyliä.[8]

Alkuvaihe, tulvatasangon asuttaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ubaid-kauden historiaa ei tunneta hyvin, koska ajalla tehdyt rakennelmat ovat monesti syvän muta- ja savikerrostuman alla. Ei pystytä sanomaan tarkkaan mistä ja milloin Etelä-Mesopotamian varhaiset asukkaat ovat saapuneet. Mesopotamian ensiasuttajien lähtömaaksi on arveltu Irania ja Turkkia, Pohjois-Iranin Samarra-kulttuurin aluetta, Arabian aavikoiden laitamia tai Persianlahden ranta-alueita.

Pohjoisessa vallitsi noin 6000 eaa. Samarra-kulttuuri. Ubaid-kulttuurin varhaisin vaihe alkoi joidenkin tietojen mukaan noin 5850 eaa., toisten arvioiden mukaan 5800–5500 eaa. Joidenkin merkkien mukaan eteläinen Mesopotamia on saatettu asuttaa jo ennen Ubaid-kauden alkua. Tell Ouillista on löydetty vanhimman Ubaid-kerrostuman alta jäänteitä vanhemmista rakennuksista, luultavasti samarralaisista.

Tulvatasangon asuttajat toivat mukanaan ja omaksuivat pohjoisesta muun muassa savitiilitalot ja kasteluviljelyn. Noin 8850–5500 eaa. Etelä-Mesopotamian vähäsateisella alueen jokivarsille saapui kaisloista ja mudasta tehdyissä taloissa asuvia ihmisiä. Metsästys oli varsinkin alkuvaiheessa tärkeä elinkeino. Alussa Ubaid-kylät olivat suunnilleen samankokoisia ja ne jakautuivat tulvatasangolle tasaisesti. Tällöin alkoi peltojen kastelu kanavilla Etelä-Irakissa. Se mahdollisti myöhemmin kaupunkien synnyn.

Noin 6000–5400 eaa. syntyi temppeli Eriduun. Tämä kertoo uskonnon merkityksestä. Temppelillä oli taloudellista valtaa, ja se toimi jakelukeskuksena. Eridua pidetään aikakauden ensimmäisenä sumerilaisena kaupunkina, kun se oli rantakaupunki Persianlahden ulottuessa nykyiseen sisämaahan. Vanha kuningasluettelo mainitsee kuninkuuden tulleen alas taivaasta juuri Eridussa. Noin 5400–4750 eaa. perustetun Eridun temppelissä huoneen laajuus oli vain 3½ × 4 metriä, joka on miltei sama laajuus myöhempien temppeleiden "kaikkien pyhimpien" kanssa. Ubain alkuvaiheen löydöt eivät osoittaneet merkkejä keskusvallasta, ammattityöläisistä, suuresta temppelistä tai eliitistä.[10]

Mesopotamia vaikuttaa olleen monikansaista aluetta jo Ubaid-kauden alussa, noin 5300–4750 eaa. Sumerin pohjoisosiin Sippariin saapui lännestä seemiläisiä varhaisella keski-Ubaid-kaudella Noin 5000 eaa. aluetta koetteli suuri tulva, ja oman historiansa mukaan sumerit saapuivat maahan varhaisella Keski-Ubaid-kaudella 4850–4500 eaa. Varhaisella Ubaid-kaudella suurimpien Sumerin asutuskeskusten Eridu, Usaila, Ur ja Tell al Ubaid koko oli yhden hehtaarin luokkaa ja näissä kylissä asui korkeintaan 1 000 asukasta, Kylien asemakaava ei viitannut suuriin kastelukanaviin, joiden varrella myöhemmät keskukset olivat.[11]

Keskivaihe, temppelien synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähi-idän myöhemmän kulttuurin perusta syntyi keskisellä Ubaid-kaudella. jolloin 4500 eaa. oli syntynyt monia pikkukaupunkeja tai suuria kyliä, joissa oli julkisia rakennuksia, sekä suuria kastelukanavajärjestelmiä. Keski-Ubaid-kauteen osuvat Ubaidin kulttuurin vaiheet II-III ja Hadzi Muhammad eli Hajji Muhammed-keramiikka, joka oli yleisintä Ubaid II-vaiheessa, mutta sitä esiintyi myös III-vaiheessa. Ubaid II-kaudella eli Hajji Muhammed-kaudella alueelle levisi ehkä Pohjois-Sumerissa Choga Mamissa (4700–4600 eaa.) kehittynyt tehokas keinokastelu.

Keski-Ubaid-kaudella oli syntynyt muutamia suurehkoja kasvavia ja monimutkaistuvia kyläkeskuksia, joissa oli 1 000–3 000, jopa 5000 asukasta, ja joihin liittyi joukko pienepiä kyliä. Nämä olivat pienempien kylien keskuksena. Näihin aikoihin syntyvät myös suuret temppelit, joiden ympärillä oli eliitin ja käsityöläisten asuntoja. Kaudelta on löydetty uskonnollisia savipatsaita.[10] Kylien keskuksena ollut temppeli oli huomattavasti muita rakennuksia isompi, joka viittaa jonkinlaiseen keskusvaltaan. Kylissä oli suurempien talojen alueita, ja ne oli koostuivat tiiviisti nelikulmaisista taloista. Kaikki kylät olivat vesireittien varrella ja niissä oli temppeli. Kylien pinta-ala oli 2–10 hehtaaria ja niissä asui korkeintaan muutamia tuhansia asukkaita. Keski-Ubaidin suurimpia asutuskeskuksia Sumerissa Sumerissa olivat Uquir, Ur ja Eridu[12].

Ubaid-kauden temppeleissä, jotka muistuttivat ajan suuria asuintaloja, oli seinämaalauksia ja temppeleiden yhteyteen oli rakennettu asutusrakennelma. Tämä käsitti pikkukaupungin ja temppelin, ja se ilmestyi vuosien 5000–4000 eaa. välillä. Samoihin aikoihin liittyvät Pohjois-Irakin Tepe Gawran sinettilöydöt viittaavat temppelin taloudellisen aseman kasvuun, ja asemaan työtoiminan keskuksena. Tepe Gawran temppelissä oli näihin aikoihin kolme alttaria. Eräiden tietojen mukaan myöhemmin yleinen kolmiosainen talo alkoi yleistyä noin 5000–4300 vuotta sitten keskisellä tai myöhäisellä Ubaid-kaudella. Tässä talotypissä oli iso T:n muotoinen keskushuone, jossa oli alttari. Sivulla oli muun muassa varastohuoneita ja olohuone. Joidenkin tutkijoiden mukaan tämä kolmiosainen talotyyppi ilmensi uskonnollista, hallinnollista ja työhön liittyvää merkitystä huonerakenteellaan ja kertoi tapahtuneesta yhteiskunnan muuttumisesta.[13] Tyypillisessä Ubaid-pikkukaupungissa oli 750 asukasta.

Ubaidin yksiväristä maalattua keramiikkaa on löydetty useimmista Sumerin suurimmista kaupungeista. Eridussa oli eliittiä, käsityöläisiä ja maanviljelijöitä. Eliitti asui lähimpänä temppeliä, maanviljelijät uloimpana. Eridu asutettiin n. 4750 eaa., ja se kasvoi suureksi 5 000 asukkaan kyläksi noin vuoteen 4500 eaa. mennessä. Kylästä kehittyneessä pikkukaupungissa oli myös suuri mutatiilinen temppeli, joka rakennettiin uudestaan aina 150–200 vuoden välein 13–17 kertaa vuoteen 2000 eaa. Ubaid-kauden loppupuolella Eridun temppeli oli 10 × 20 metrin levyisellä ja metrin korkuisella mutatiilisellä korokkeella.[5]

Ilmasto näyttää kuivuneen Mesopotamiassa 4600–4300 eaa.[14]

Myöhäisvaihe, laajeneminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kehittyvä yhteiskunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eridu oli Etelä-Mesopotamian keskuksista suurin.

Myöhäiselle Ubaid-vaiheelle oli ominaista selvästi ylhäältä johdetun, laajenemishaluisen yhteiskunnan synty. Ajan kuluessa Ubaid-kauden loppua kohti alkoi kaupunkien ympärille ilmestyä muureja, mikä kielii ajan sotaisuudesta. Kauppa ulottui laajalle alueelle. Keskuksissa oli julkisia rakennuksia ja monihuoneisia mutatiilitaloja. Keramiikka oli hyvin tehtyä. Asutuskeskusten alat olivat 1–10 hehtaaria. Kaikesta päätellen yhteiskunnallista epätasa-arvoa oli, ja myös päällikkyyttä. On oletettu, että alue olisi jakautunut sheikkikuntiin. Pohjoisen paimentolaiset, etelän maanviljelijät ja soitten kalastajat näkyivät nyt selvästi ensi kertaa omina ryhminään. Pohjoisessa Mesopotamiassa syntyi tai oli syntymässä suuria kaupunkimaisia keskuksia, muun muassa Tell Hamoukar Khaburin altaassa. Savenvalajan pyörä dreija saatettiin tuntea jo 4500 eaa. Ubaid 4-kaudella Tell Awaylista tehtyjen löytöjen mukaan. Ubaid 3-kaudelta on löydetty ensimmäiset todisteet mastosta ja purjeesta.

Kulttuurin leviäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ubaidin vaikutus levittäytyi Pohjois-Mesopotamiaan.

Myöhäisellä Ubaid-kaudella n. 4500–4000 eaa. kaupungistuva Ubaidin kulttuuri levittäytyi Pohjois-Mesopotamiaan, jokilaaksojen ulkopuolelle ja sen pohjoisupuolelle Turkkiin saakka, vanhan Pohjois-Mesopotamiasta ja Länsi-Iranista Pohdjis-Syyriaan ulottuvan Halaf-kulttuurin alueelle.[15] Myöhäisellä Ubaid-kaudella kulttuurin vaikutus laajeni laajalle Lähi-itään ja Bahrainin suuntaan Hormuzinsalmen seuduille asti. Perustettiin monia keskuksia, muun muassa Tepe Gawra, kauppa-asemiksi. Asutuskeskuksissa näkyi suuria ja pieniä rakennuksia, siis eliitin ja tavallisen kansan asuntoja. Pohjois-Mesopotamiaan levitessään myös Ubaidin asuinpaikkoihin ilmestyi eliitin ja tavallisen kansan ero, toisin kuin edeltävällä Halaf-kaudella.[5]

Ubaid-ihmisiä asui Mesopotamian lisäksi Saudi-Arabian Persianlauden rannikolla[5], ja kauppatavaroita tuotiin Intiasta asti. Persianlahden Ubaid-esineet ovat kaudelta 2 ja 3, myöhemmät harvinaisia. Kuwaitin kaivauspaikasta "H3" löydetyt todisteet ubaidilaisen sivilisaation vaikutuksesta ovat ajalta noin 5500–5000 eaa. Siellä oli mukana myös Arabian neoliittista vaikutusta. Anatoliasta tuotiin obsidiaania.

Eteläisestä Irakista löydetty saviastia myöhäiseltä Ubaid-kaudelta (4500–4000 eaa.)

Ubaid-kulttuurin laajeneminen ei ollut pysyvää, monet paikat hylättiin. Laajeneminen oli poliittista ja sotilaallista, tai esimerkiksi kauppa-asemien perustamista. Ei ole varmoja todisteita siitä, että Ubaid-ihmiset olisivat olleet saman valtion alaisia – kyse saattaa olla yhteisistä perinteistä. Toisten tutkijoiden mukaan kyse olisi jo tuolloin ollut tyrannin valloitusretkistä, jotka olivat tyypillisiä myöhemmälle Mesopotamialle. Väestö oli kasvanut Ubaid-kauden alkuun verrattuna huomattavasti.

Suuret keskukset, hierarkia ja Uruk-kauden alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noin 4500 eaa. Etelä-Mesopotamiaan oli syntynyt asutuksen hierarkkista järjestymistä, suuria keskuksia ympäröivät pienemmät kylät. Noin 4500 eaa. Urukissa oli erään tiedon mukaan vain noin 1 000 asukasta, ja toisten arvioiden mukaan se olisi kasvanut kaupungiksi jo 4000 eaa. Noin 4200 eaa. alueilla opittiin käsittelemään kuparia sulattamalla. Tästä alkoi ns. kivi-kuparikausi eli khalkoliittinen kausi.

Ubaidin myöhäisvaiheessa oli ainakin kaksi melkein 11 hehtaarin kokoista asutuskeskusta, Uqair Pohjois-Babyloniassa ja Tell Awayli (Oueili) etelässä Larsan lähellä.[5] Tämä keramiikka oli tutkimusten mukaan valmistettu Sumerissa. Ubaidin keramiikka- ja rakennustyyli oli levinnyt myös Pohjois-Mesopotamiaan ja siihen rajoittuvaan Syyrian osaan. Ubaid-keramiikkaa on löydetty Taurus-vuorilta, Arabian ja Iranin ylätasangolta.

Ubaidin kauden loppupuolella rakennettiin Eriduun 10 × 20 metrin laajuinen temppeli yhden metrin korokkeelle. Eridu VII-temppeli 4000–3700 eaa. oli monihuoneinen.

Myöhäisellä Ubaid-kaudella oli Ubaidissa, Uqairissa ja Gawrassa, jonkinlainen asutuskeskusten hierarkia.[16] Uruk perustettiin 4000 eaa., jolloin rakennettiin Tepe Gawran temppeli, joka on ensimmäinen tunnettu kivestä rakennettu suuri temppeli. Tepe Gawran temppeli muistutti Eridun temppeliä.

Eräiden tietojen mukaan asteittainen siirtyminen hitaasta savenvalajan pyörästä tournettesta dreijaan aloitti Uruk-kauden. Ubaid-kauden jälkeen noin 4100–4000 eaa. alkoi Uruk-kausi siten, että Ubaidin keramiikka oli harvinaisempaa ja Uruk-keramiikka yleistyi. Noin 4000 eaa. kulttuurin kehitys oli täydessä vauhdissa.

Ilmastonmuutos kauden lopussa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilmasto kuivui laajalti kauden lopussa noin 3800–3900 vuotta sitten. Tämän on ajateltu aiheuttaneen väestön siirtymistä tai keskittymistä jokilaaksoihin ja aloittaneen Uruk-kauden kulttuurin kehityksen alun.[2]

Ubaid-kauden tekniikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kuparikäsittelyn yleistyminen
  • Poltetut savitiilet
  • Jokiliikenne purjealuksin
  • Keramiikan massatuotanto
  • Hidas savenvalajan pöyrä, tournette[17]

Ubaid-kauden jako[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuusivaiheinen jako:


Kausi
(Ubaid/Obeid)
Nimitys Eridun
kerrostumat
Ajoitus
cal.?
Ajoitus
C-14?
Tyyppipaikka Muuta
0 Awayli/Oueili 6500–5900 [18] 5800[19]-5400[20] Tulvatasangon ensiasutus? Pohjoisessa Samarra.
1 / I Eridu 19-15[21][22] 5900–5600 5400–4800[20] Eridu, Tepe Gawra, Tell Arpatsija
2 / II Hajji-Mohammed
/ Hadzi Muhammad
14-12 5600–5300 4800[23]–4550 [20] Choga Mami Suurten keinokastelupeltojen synty.
3 / III Varsinainen Ubaid/Obeid 11-9 5300[24]-4700[25] 4550–4250[26][27] Kulttuuri levisi Pohjois-Mesopotamiaan.
4 / IV Myöhäisvaihe 8-6 4700–4300[28] 4250–3750[20][26]-3800[29]
5 / V Päättymisvaihe 4300–3700 3800–? N 3800 Ubaidin keramiikka hävisi persianlahdelta.

Tämän mukaan koko kausi oli suunnilleen 5400–3800 radiohiilivuotta sitten eli noin 6000–4100 kalenterivuotta sitten.


Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Fagan, Brian: Pitkä kesä. Suomentanut Osmo Saarinen. Ajatus, 2008. ISBN 9789512075959.
  • David G. Anderson, Kirk Maasch, Daniel H. Sandweiss: Climate Change and Cultural Dynamics: A Global Perspective on Mid-Holocene Transitions. Academic press, 2007, 2011. ISBN 978-0120883905. ISBN 0120883902.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Fagan 2008, s. 210.
  2. a b Parker et al.pdf A record of Holocene climate change from lake geochemical analyses in southeastern Arabia Adrian G. Parker Andrew S. Goudie et al, Quaternary Research 66 (2006) 465–476
  3. Fagan 2008, s. 216.
  4. Salonen 1945, s. 33, 34.
  5. a b c d e Marc Cooper Prehistory of near east[vanhentunut linkki] missouri State University (englanniksi)
  6. Fagan 2008, s. 217
  7. a b Fagan 2008, s. 219
  8. a b c Michele: The Ubaid period Historicity blogi
  9. a b c Development of Southern Mesopotamian Economic Structure The University of New Mexico
  10. a b Week 12: Rise of Mesopotamia Washington State University
  11. Anderson et al 2007, s. 244
  12. anderson 2011, s. 245
  13. Emerging social complexities in Mesopotamia: the Chalcolithic in the Near East, The Archaeology of Mesopotamia The Joukowsky Institute of Archaeology
  14. Joanne Clarke, Nick Brooks, Edward B. Banning, Miryam Bar-Matthews, Stuart Campbell, Lee Clare: Climatic changes and social transformations in the Near East and North Africa during the ‘long’ 4th millennium BC: A comparative study of environmental and archaeological evidence. Quaternary Science Reviews, 15.3.2016, nro 136, s. 96–121. doi:10.1016/j.quascirev.2015.10.003. ISSN 0277-3791. Artikkelin verkkoversio. en
  15. Emergence of Civilizations / Anthro 341: Notes 9 The emergence of civilization in Mesopotamia: ‘Ubaid and Uruk Copyright Bruce Owen 2008
  16. The Cambridge Encyclopedia of Archaeology, Andrew Sherratt (editor), Cambrdge University Press, ISBN 0-521-22989-8
  17. Burenhult 1994, s. 35.
  18. http://pagesperso-orange.fr/atil/atil/x10.htm
  19. http://www.jstor.org/pss/56705
  20. a b c d journals.royalsociety.org/index/3MCUHHPNJEJGKRFT.pdf
  21. http://www.maat.it/livello2-comune/sinc-4500.htm (Arkistoitu – Internet Archive)
  22. Cambridge encyclopedia of archaelogylähde tarkemmin?
  23. http://geology.geoscienceworld.org/cgi/content/abstract/11/1/49
  24. http://www.informaworld.com/index/742028035.pdf
  25. http://www.dur.ac.uk/ubaid.conference/Ubaid%20conference/abstracts.htm
  26. a b http://www.archeologia.bieniada.pl/Chronologia%20Mezopotamii-7%20tabel/a%20do%202800.pdf[vanhentunut linkki]
  27. linkinghub.elsevier.com/retrieve/pii/S0146638008001915
  28. http://www.blackwell-synergy.com/doi/abs/10.1111/j.1600-0471.2005.00041.x[vanhentunut linkki]
  29. http://74.125.77.132/search?q=cache:xR0Q3nbFkmEJ:docs.ksu.edu.sa/KSU_AFCs/archaeology/S.%2520Near%2520East.pdf+%22Ubaid+2%22+dating&hl=fi&ct=clnk&cd=13&gl=fi[vanhentunut linkki]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ubaid-kulttuuri.