USS Mayflower (PY-1)
| USS Mayflower (PY-1) | |
|---|---|
 USS Mayflower |
|
 |
|
| Aluksen vaiheet | |
| Rakentaja | J & G Thomson, Clydebank, Skotlanti |
| Kölinlasku | maaliskuu 1898 |
| Laskettu vesille | 1896 |
| Palveluskäyttöön | 1898 |
| Loppuvaihe | myyty 1.kesäkuuta 1946 |
| Tekniset tiedot | |
| Uppouma | 2 733 t |
| Pituus | 82,21 m |
| Leveys | 10.97 m |
| Syväys | 11.53 m |
| Koneteho | 15 500 ihp |
| Nopeus | 17 solmua |
| Aseistus | |
| Aseistus | 6 × 6 naulan tykkiä |
USS Mayflower (runkonumero PY-1) (Myöhemmin Yhdysvaltain rannikkovartioston kutteri USCG Mayflower (WPG-183)) oli vuonna 1896 rakennettu Yhdysvaltain laivaston alus, joka oli samalla Yhdysvaltain presidentin jahtina. Se oli toinen Yhdysvaltain laivastossa nimeä kantanut alus.
Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Alus tilattiin J. and G. Thompsonilta Clydebankistä Skotlannista. Alus laskettiin vesille 1896 ja valmistui 1898. Yhdysvaltain laivasto osti aluksen Ogden Goeletilta ja se otettiin palvelukseen 24. toukokuuta 1898, jolloin sen ensimmäisenä päällikkönä oli kommodori M. R. S. McKensie.[1]
Palvelus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yhdysvaltain ja Espanjan välisen sodan uhatessa alus määrättiin amiraali William T. Sampsonin laivueeseen 20. huhtikuuta. Kaksi päivää myöhemmin Yhdysvallat lähetti laivueen saartamaan Havannaa. Matkalla se valtasi espanjalaisen kuunarin Santiago Apostolin sekä joukon kalastusaluksia ja rannikkoaluksia. Aluksen miehistö tarkasti 11. toukokuuta brittiläisen kauppa-aluksen Mayflowerin ja lähetti sen edelleen saarronmurtajana Yhdysvaltoihin.[1]
Espanjan laivasto lähetti 14. toukokuuta Alfonson sekä kaksi tykkivenettä murtamaan saartoa, jolloin Mayflower pakotti tykkitulella espanjalaisalukset palaamaan satamaan ja Morron linnakkeen tykkien suojiin. Sodan lopun alus vartioi Santiago de Cuban ja Cienfuegosin satamia.[1]
Alkuvuodesta 1899 jahti lähti New Yorkiin, jossa se poistettiin palveluksesta 2. helmikuuta. Se muutettiin erityistehtäviin Puerto Ricoon lähettämistä varten. Alus palasi palvelukseen 15. kesäkuuta 1900 päällikkönään kommodori Duncan Kennedy. Alus sijoitettiin San Juaniin, jossa se oli Puerto Ricossa hallituksen päämajana valittaessa saaren ensimmäinen amerikkalainen kuvernööri Charles H. Allen. Vuonna 1902 alus oli kahdesti amiraali George Deweyn lippulaivana. Aluksen ollessa marraskuussa 1903 Panaman edustalla siitä tehtiin kontra-amiraali Joseph Coghlanin lippulaiva Panaman itsenäistymiseen johtaneen vallankumouksen alettua. Kesällä 1904 Mayflower matkasi Eurooppaan ja syksyllä se kuljetti sotaministeri William Howard Taftia tarkastuskierroksella Länsi-Intian saaristossa. Alus poistettiin palveluksesta 1. marraskuuta New Yorkissa, kun se muutettiin presidentin jahdiksi.[1]
Presidentin jahtina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mayflower palasi palvelukseen presidentin jahtina 25. kesäkuuta 1905 päällikkönään kommodori Cameron McRae Winslow. Alus lähti heti palvelukseenoton jälkeen Oyster Bayhin Long Islandille New Yorkiin valmistautuakseen rauhankokoukseen, jonka tehtävänä oli päättää Venäjän–Japanin sota. Presidentti Theodore Roosevelt toimi kokouksen isäntänä esitellen osapuolten edustajat toisilleen aluksen kannella 5. elokuuta. Alus oli käytössä koko neuvottelujen ajan. Neuvottelut johtivat lopulta Nobelin rauhanpalkinnon myöntämiseen Rooseveltille.[1]
Vuonna 1906 Mayflower oli viestialuksena suojattaessa Yhdysvaltain etuja Santo Domingossa. Se oli presidenttien edustusjahtina aina vuoteen 1929, ja sillä järjestettiin useita diplomaattisia ja yhteiskunnallisia tilaisuuksia. Vieraiden joukossa oli myös kuninkaallisia eri puolilta maailmaa sekä lukuisia julkisuuden henkilöitä.[1]
Presidentti Herbert Hoover lopetti Mayflowerin ylläpidon, joka maksoi talousongelmissa painivalle valtiolle 300 000 dollaria vuodessa[2]. Alus poistettiin palveluksesta 22. maaliskuuta 1929. Se vaurioitui pahoin tulipalossa 24. tammikuuta 1931 ollessaan Philadelphian laivastontelakalla ankkurissa.[1]
Yksityisessä omistuksessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Frank P. Parishin edustaja Leo P. Coen osti 19. lokakuuta 1931 aluksen. Vuotta myöhemmin Henry J. Gerlow Inc. kunnostaessa alusta entiseen loistoonsa New Yorkissa oli Parishin myytävä jahtinsa ja paettava maasta syytteitä pakoon. Laivalle yritettiin löytää uutta omistajaa, siinä kuitenkaan onnistumatta.[1]
Yhdysvaltain rannikkovartiosto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yhdysvaltain liityttyä toiseen maailmansotaan War Shipping Administration lunasti 31. heinäkuuta 1942 aluksen wilmingtonilaiselta Broadfoot Iron Works Inc.:ltä nimeten sen Butteksi. Alus luovutettiin 6. syyskuuta 1943 Yhdysvaltain rannikkovartiostolle, joka otti sen palvelukseen 19. lokakuuta nimellä USCG Mayflower (WPE-183). Alus partioi Atlantin rannikolla etsien Saksan laivaston sukellusveneitä ja saattaen rannikkoliikennettä. Laiva toimi myös tutkaopetusaluksena Norfolkissa ja Bostonissa.[1]
Alus poistettiin palveluksesta 1. heinäkuuta 1946 ja se myytiin 8. tammikuuta 1947 Baltimoressa Frank M. Shaw'lle hylkeenpyyntialukseksi. Aluksella syttyi tulipalo maaliskuun alussa Point Lookoutin edustalla sen ollessa hylkeenpyyntialueille Grönlannin ja Labradorin niemimaan välisille vesille. Alus joutui palaamaan Baltimoreen. Collins Distributors Inc. lunasti aluksen alkuvuodesta 1948 ja siihen asennettiin uudet kattilat New Yorkissa. Alus oli myös nimetty Panaman lipun alla purjehtivaksi Mallaksi. Alus varustettiin lopulta Genovassa Italiassa Välimeren rannikkoalukseksi. Lähdettyään vähin äänin Marseillesta alus saapui 3. syyskuuta Haifaan Palestiinassa kannellaan juutalaissiirtolaisia, joista useat olivat edellisenä kesänä Palestiinan rannikolta käännytetyn Exoduksen matkustajia.[1]
Laiva palveli eri merillä ja nimellä aina vuoteen 1955 asti, jolloin se romutettiin.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- A Tour for Docents of The Presidential Yacht Potomac The Potomac Association. Viitattu 6.1.2013.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- navsource.org: USS Mayflower
- Naval Historical Center: USS Mayflower (Arkistoitu – Internet Archive)