USS Iowa (BB-61)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee Iowa-luokan taistelulaivaa. Muita samannimisiä aluksia luetellaan täsmennyssivulla.
USS Iowa (BB-61)
USS Iowa ampuu täyslaidallisen tykeillään
USS Iowa ampuu täyslaidallisen tykeillään
Aluksen vaiheet
Rakentaja New York Naval Yard[1]
Kölinlasku 27. kesäkuuta 1940[1]
Laskettu vesille 27. elokuuta 1942[1]
Palveluskäyttöön 22. helmikuuta 1943[1]
Palveluskäytöstä 26. lokakuuta 1990
Loppuvaihe valmiustilassa Suisun Bayssa
Tekniset tiedot
Uppouma 45 000 tonnia
Pituus 270,43 m
Leveys 32,97 m
Syväys 11,33 m
Nopeus 61 km/h
Miehistöä 151 upseeria
2637 miehistön jäsentä
Aseistus 1943:
9 406 mm tykkiä
20 127 mm tykkiä
80 40 ItK 38 -IT-tykkiä
49 Oerlikon 20 mm -It-kanuunaa
1984:
9 406 mm tykkiä
12 127 mm tykkiä
32 BGM-109 Tomahawk -ohjusta
16 Boeing Harpoon -ohjusta
4 Phalanx CIWS

USS Iowa (BB-61) on Iowa-luokan taistelulaiva ja neljäs Yhdysvaltain laivaston laiva, joka nimettiin 29. osavaltion mukaan. Iowa oli luokkansa ainoa laiva, joka palveli Atlantin valtamerellä toisessa maailmansodassa.

Maailmansodan aikana USS Iowa kuljetti presidentti Franklin D. Rooseveltia Teheranin konferenssiin, tulitti Kwajaleinin ja Enewetakin atolleja ja suojasi Marshallinsaarilla toimivia lentotukialuksia vuonna 1944. Korean sodassa se osallistui hyökkäyksiin Pohjois-Korean rannikolle, minkä jälkeen se poistettiin käytöstä. Se otettiin uudelleen palveluskäyttöön osana Ronald Reaganin "600 aluksen suunnitelmaa". Vuonna 1989 sattunut räjähdys vaurioitti vakavasti yhtä laivan pääaseistuksen tykkitorneista ja vaati 47 merisotilaan hengen.

USS Iowa on tällä hetkellä National Defense Reserve Fleetin omistuksessa Suisuninlahdessa, lähellä San Franciscoa, jossa se odottaa lahjoitusta voittoa tuottamattomalle yhteisölle museolaivaksi. Tällä hetkellä se ei ole avoinna yleisölle.

Rakentamisvaihe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Iowa-luokka

Neljännen Iowa-nimisen aluksen rakentaminen aloitettiin New Yorkin laivastotelakalla 27. kesäkuuta 1940. Se laskettiin vesille 27. elokuuta 1942, jolloin sen sponsoriksi tuli Ilo Wallace, varapresidentti Henry A. Wallacen vaimo, ja otettiin virallisesti palveluskäyttöön 22. helmikuuta 1943. Sen ensimmäinen kapteeni oli John L. McCrea. 24. helmikuuta Chesapeakenlahdella aloitettiin merikelpoisuuden testaaminen, joka saatiin päätökseen 9. heinäkuuta.[2][3]

Aseistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Järeämmässä tykkipatterissa oli kolmessa tornissa yhdeksän 406 mm tykkiä, joilla pystyttiin ampumaan 1 200 kilogramman painoisia kranaatteja 38 kilometrin päähän. Yhdessä tykkitornissa palveli normaalitilanteessa noin 94 miestä.[4] Toissijaisessa patterissa oli 20 kappaletta 127 mm tykkejä kymmenessä kaksoistornissa, joilla voitiin ampua 12 merimailin eli 22 kilometrin päähän. Lisäksi oli Oerlikon 20 mm- ja 40 mm ilmatorjuntakanuunoita.[5]

Palvelus toisessa maailmansodassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Iowa kuljetti presidentti Rooseveltia, ulkoministeri Cordell Hullia ja korkeaa sotilasjohtoa Casablancaan Ranskan Marokkoon, joka oli välipysähdys matkalla Teheranin konferenssiin. Saattuealusten joukossa tällä matkalla oli hävittäjä USS William D. Porter, jonka kannelta mereen pudonneen syvyyspommin räjähdys sai muut alukset tekemään väistöliikkeitä, koska U-veneen uskottiin hyökänneen saattuetta kohtaan.[6]

14. marraskuuta Iowa järjesti ilmatorjuntaharjoituksen, koska Roosevelt halusi nähdä kuinka laiva pystyy puolustautumaan ilmahyökkäystä vastaan. Laivalta vapautettiin ilmapalloja harjoitusmaaleiksi jonka jälkeen William D. Porter laukaisi vahingossa torpedon kohti taistelulaivaa. Kuultuaan tapauksesta presidentti Roosevelt halusi nähdä torpedon ja pyysi salaisen palvelun agenttia siirtämään pyörätuoliaan laivan kyljelle. Iowa alkoi tehdä väistöliikkeitä ja tähtäsi tykeillään William D. Porteria, koska sen pelättiin olevan osallisena salamurhajuonessa.[6]

17. joulukuuta 1944 Task Force 38, johon kuului 13 tukialusta, 8 taistelulaivaa, 15 risteilijää ja noin 50 hävittäjä, oli suorittanut kolmen päivän ajan hyökkäyksiä japanilaisten lentokenttiä vastaan ja tukenut maihinnousuja Filippiinienmerellä. Seuraavana päivänä Taifuuni Cobra koetteli TF 38:aa sen suorittaessa polttoainetäydennystä, minkä seurauksena kolme hävittäjää menetettiin.[7] Iowa menetti yhden lentokoneen ja joutui palaamaan korjattavaksi San Franciscoon, jonne se saapui seuraavana vuonna 15. tammikuuta. Se oli telakalla maaliskuun 19. päivään asti. Tällöin asennettiin mm. uusi tulenjohtotutka.[3]

Sodan jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heinäkuussa Operaatio Crossroads -atomipommitestin jälkeen taistelulaiva Nevada päätettiin käyttää maalina harjoituksessa, johon myös Iowa osallistui. Se ei yhdessä hävittäjän ja raskaan risteilijän kanssa onnistunut kokonaan upottamaan Nevadaa, joten sitä ammuttiin vielä yhdellä ilmasta pudotetulla torpedolla[8]. Iowa siirrettiin reservilaivastoon San Franciscossa 24. maaliskuuta 1949.

Palvelus Korean sodassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

USS Iowa ampuu tykeillään Kojen rannikolla 17.10.1952

Iowa otettiin uudelleen palvelukseen 25. elokuuta 1951 ja seuraavan vuoden maaliskuussa se purjehti Korean aluevesille osallistuakseen taistelutoimiin Pohjois-Koreaa vastaan. Se määrättiin 7. laivaston komentajan vara-amiraali Robert P. Briscoen lippulaivaksi 1. huhtikuuta. Ensimäisessä taisteluoperaatiossaan se tulitti vihollisen huoltoreittejä Sŏngjinin alueella.[3]

9. kesäkuuta Iowan helikopteri pelasti merestä lentotukialus Princetonin alasammutun lentäjän. Heinäkuussa saapui uusi kapteeni Joshua W. Cooper.[3]

23. syyskuuta YK:n joukkojen komentaja kenraali Mark W. Clark vieraili Iowalla seuraamassa taistelutoimia, jolloin tuhottiin tärkeä ammusvarasto. Seuraavassa kuussa Operaatio Decoyssa vihollisjoukot yritettiin vetää Kojen alueelle taistelulaivan tykkien ulottuville. Tällöin se suojasi ilmatorjuntatykeillään maihinnousujoukkojen komentoalus USS Mount McKinleytä.[3]

Iowa poistettiin palveluksesta ja siirrettiin Atlantin reservilaivastoon Philadelphiaan 24. helmikuuta 1958.

Uudelleen palvelukseen (1982–1984)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osana presidentti Ronald Reaganin ja laivastoministeri John Lehmanin suunnitelmaa 600 aluksen laivastosta Iowa hinattiin New Orleansin telakalle modernisoitavaksi. Tällöin poistettiin kaikki ilmatorjuntatykit, koska niiden katsottiin olevan tehottomia uudenaikaisia suihkuhävittäjiä ja meritorjuntaohjuksia vastaan. Seuraavaksi se hinattiin Ingalls Shipbuildingin telakalle Pascagoulaan, jossa siihen asennettiin kehittynein saatavilla ollut aseistus, johon lukeutui neljä laukaisualustaa 16 AGM-84 Harpoon -ohjukselle, kahdeksan laukaisualustaa 32 BGM-109 Tomahawk -ohjukselle ja neljä Phalanx CIWS -ohjusten ja lentokoneiden torjuntaan. Vuonna 1986 sille asennettiin ensimmäisenä laivaston aluksena RQ-2 Pioneer -tiedustelulennokki maalinetsintään käytettäväksi[9]. Parannuksia tehtiin myös tutka-, tulenjohto- ja elektronisen sodankäynnin järjestelmiin.

Iowa otettiin virallisesti käyttöön toistaiseksi viimeistä kertaa 28. huhtikuuta 1984, jolloin sen kapteeniksi nimitettiin Gerald E. Gneckow. Loppuvuoden se oli testausajossa Keski-Amerikan alueella, jossa se osallistui eräisiin humanitaarisiin operaatioihin.

Räjähdysonnettomuus 1989[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuva vuoden 1989 räjähdysonnettomuudesta laivan 2. tykkitornissa.

19. huhtikuuta 1989 kello 9:55 räjähdys laivan 2. tykkitornissa surmasi 47 merimiestä. Laivan kapteeni Fred P. Moosally oli antanut käskyn ladata tykkitornin kaikki kolme putkea, mutta lataamista ei ehditty suorittaa loppuun ennen kuin valtaisa räjähdys vavisutti koko laivaa.[10] Onnettomuus oli yksi laivaston rauhan ajan tuhoisimmista[11].

Laivastoministeriön tutkimuksessa päädyttiin siihen tulokseen, että tykkimies Clayton Hartwig oli aiheuttanut räjähdyksen tahallaan ja yrittänyt saada sen näyttämään vahingolta. Hänen arveltiin tehneen itsemurhan, koska hänen suhteensa toiseen merimieheen oli päättynyt[12]. Myöhemmissä tutkimuksissa ei löydetty mitään todisteita Hartwigin osallisuudesta. Government Accountability Officen ja Sandia National Laboratories'n tutkijat totesivat, että räjähdyksen saattoi aiheuttaa vialliset ruutipussit ja pussien väärä käsittely.[11]

Reservilaivastossa vuodesta 1990[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvostoliiton romahdettua 1990-luvun alussa Yhdysvaltain puolustusmäärärahoja alettiin leikata, minkä vuoksi taistelulaivojen ylläpidosta tuli kannattamatonta. Niistä taistelulaivoista, jotka otettiin uudelleen palvelukseen 1980-luvulla, Iowa jäi ensimmäisenä pois aktiivikäytöstä 26. lokakuuta 1990[3]. San Franciscon kaupunginvaltuusto päätti äänin 8-3 kieltäytyä ottamasta Iowaa museolaivaksi vastalauseena Irakin sodalle ja seksuaalivähemmistöjen palveluskiellolle armeijassa. Historic Ships Memorial at Pacific Square -yhdistyksen johtaja Merylin Wong kaavailee laivasta kunnianosoitusta homojen ja lesbojen palvelukselle asevoimissa.[13]

Los Angelesin kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti Iowan sijoittamisen kaupungin satamaan[14] Se on ankkurissa Richmondin satamassa muutostöitä varten ja siirretään heinäkuuhun mennessä museolaivaksi Los Angelesiin[15]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sturton, Ian (ed): Conway's battleships : the definitive visual reference to the world's all-big-gun ships. Conway Maritime Press, 2008. ISBN 9781844860685. (englanniksi)
  • Whitley, M. J.: Battleships of World War Two - an international encyclopedia. Lontoo: Arms and Armour, 1998. ISBN 1-85409-386-X. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Sturton, 2008, s. 228
  2. Iowa Dictionary of American Naval Fighting Ships. DEPARTMENT OF THE NAVY -- NAVAL HISTORICAL CENTER. Viitattu 26.9.2010. (englanniksi)
  3. a b c d e f USS IOWA(BB-61) Detailed History USS Iowa Veteran's Association. Viitattu 18.9.2010.
  4. 16"/50 (40.6 cm) Mark 7 22.11.2009. navweaps.com. Viitattu 25.12.2010.
  5. Whitley, M. J. s. 307
  6. a b Bonner, Kit: The Ill-Fated USS WILLIAM D. PORTER The Retired Officer Magazine. USS Iowa veteran's association. Viitattu 22.9.2010.
  7. Typhoons and Hurricanes: Pacific Typhoon, 18 December 1944 DEPARTMENT OF THE NAVY -- NAVAL HISTORICAL CENTER. Viitattu 18.9.2010.
  8. NEVADA (BB 36) Naval Vessel Register. Viitattu 9.10.2010. (englanniksi)
  9. Pioneer Short Range (SR) UAV Federation of American Scientists.. Viitattu 1.10.2010.
  10. Reid, W. W.: Remembering turret two (PDF) All Hands. 1989. US Navy. Viitattu 12.9.2010.
  11. a b Mark 7 16-inch/50-caliber gun Federation of American Scientists. Viitattu 12.9.2010.
  12. Dorsey, Jack: Ten years after Iowa tragedy, only evidence left is memories USS Iowa Veteran's Association. Viitattu 12.9.2010.
  13. William M. Welch: San Francisco gives battleship the heave-ho USA TODAY. 8.3.2006. Viitattu 18.3.2011. (englanniksi)
  14. Donna Littlejohn: Council gives USS Iowa thumbs up dailybreeze.com. 24.9.2010. Viitattu 19.3.2011. (englanniksi)
  15. Timeline Pacific Battleship Center. Viitattu 24.2.2012.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]