UKJ

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Uudenmaan Kuvataidejärjestöt ry[1] on aiemmassa Etelä-Suomen läänissä toimivien taiteilijajärjestöjen ja taideyhdistysten keskusjärjestö, jonka tavoitteena on edistää kuvataiteiden asemaa ja toimia jäseniensä yhdyssiteenä. Tavoitteensa toteuttamiseksi UKJ järjestää näyttelyitä, tiedottaa ja antaa lausuntoja kuvataiteista, järjestää kuvataiteilijoita koskettavista ja hyödyttävistä aiheista kuvataidepäiväseminaareja ja luentoja sekä toimii yhteistyössä jäsenjärjestöjensä kautta taidehallinnon elimien ja kunnallisten kulttuuritointen kanssa.

UKJ on perustettu vuonna 1984, jolloin sen nimenä oli Uudenmaan Kuvataidejärjestöjen neuvottelukunta. Vuonna 1994 yhdistys haki nimenmuutosta ja nykyinen nimi, Uudenmaan Kuvataidejärjestöt ry – Nylands Bildkonstföreningar rf, astui voimaan 1995.

Jäsenet ja hallinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Järjestöön kuuluu 14 jäsenjärjestöä, joiden jäsenmäärä yhteensä on noin 2 000 taiteilijajäsentä. Yhdistykseen voi liittyä aiemmassa Etelä-Suomen läänissä toimiva rekisteröity kuvataidejärjestö.

Vuoden 2020 hallinto
  • Vicky Maaranen, Nurmijärven Taideyhdistys r.y. puheenjohtaja
  • Tuula Siltasari, KuumArt ry. varapuheenjohtaja
  • Terhi Hulkko, KuumArt ry. sihteeri
  • Tarja Seewald, Lohjan Taideyhdistys ry. näyttelyvastaava
  • Anne Ahonen, Riihimäen kuvataiteilijat ry. rahastonhoitaja
  • Virpi Lehtonen, Järvenpään Taideseura ry. näyttelyvastaava
  • Liisa Malmio, Local Artists, viestintä ja tiedotus
  • Eija Sandberg, Järvenpään Taideseura, viestintä ja tiedotus
  • Juha-Pekka Ikäheimo, Loviisan Seudun Taideyhdistys, näyttelyvastaava  

Yhdistyksen ylin päättävä elin kutsuu koolle kaikki jäsenet keväällä ja syksyllä pidettävään kaikille jäsenille tarkoitettuun kokoukseen. Hallinnosta vastaa syyskokouksen valitsema hallitus, johon kuuluu puheenjohtaja sekä 7 jäsentä. Hallituksen toimikausi on kaksi vuotta.

Näyttelytoiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

UKJ järjestää pääsääntöisesti joka vuosi (paitsi silloin, kun järjestetään Uudet Maan Kuvat -näyttely) Visiitti-näyttelyn. Näyttelyn ”isäntäseurana” toimii pidettävän näyttelyn paikkakunnalla toimiva taideyhdistys. Kaikki jäsenjärjestöjen taiteilijat ovat oikeutettuja lähettämään näyttelyyn hakemuksen.

Joka kolmas vuosi järjestetään Uudet Maan Kuvat -näyttely, mihin jokaisen jäsenyhdistyksen taiteilijat voivat teoksillaan hakea. Uudet Maan kuvat on järjestetty vuodesta 1987 lähtien.

Kaikki näyttelyyn päässeet työt on näyttelykuraattori hyväksynyt sekä kuva- että teosjyrytyksessä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. UKJ uudenmaankuvataidejarjestot.fi. Arkistoitu 25.8.2019. Viitattu 29.7.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]