Tylli (kangas)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Puuvillatylliä

Tylli on kevyt, verkkomainen kangaslaatu.[1] Sitä valmistetaan mm. silkistä, puuvillasta, viskoosista ja nylonista. Se on saanut nimensä Ranskan Tullen mukaan, jossa sitä ensimmäisenä alettiin valmistaa 1700-luvulla. Tyllikone (bobbinet-kone), kehitettiin Iso-Britaniassa 1800-luvun alussa. Sen kehitti Heathcoat-niminen keksijä. Tyllissä on kolme lankajärjestelmää ja kuusikulmaiset reiät.

Tylli voi olla laadultaan karheaa ja jäykkää tai ohutta ja laskeutuvaa. Tylliä saa iso- tai pienireikäisenä. Jotkut tyllilaadut ovat hieman kiiltäviä. Tylliä käytetään mm. hattujen koristeena, balettitanssijoiden tutu-hameissa, juhlapuvuissa, morsiushunnuissa, puseroissa, leningeissä[2] ja alushameissa kohottamaan varsinaista hametta. Tyllin yleisin väri on valkoinen tai musta, mutta nykyään sitä valmistetaan kaikissa sateenkaaren väreissä. Tylliä voidaan käyttää sellaisenaan tai sitä voidaan käyttää brodeerauksen tai helmikirjailun pohjana. Tylli sopii myös askarteluun, esim hääkarkkien kääreeksi.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Maija Suova (toim.): Emännän tietokirja I–II, 4. uudistettu laitos, s. 1250. WSOY, 1958.
  2. Hannelore Eberle, Hermann Hermeling, Marianne Hornberger, Roland Kilgus, Dieter Menzer, Werner Ring, suom. Pirjo Luoto ja Irma Boncamper: Ammattina vaate, s. 127. Alkuteos Fachwissen Bekleidung. WSOY, 2002. ISBN 951-0-26522-5.