Tvind

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tvind on tanskalainen aatteellinen järjestö, joka tunnetaan parhaiten hyväntekeväisyys- ja koulutusohjelmistaan. Sen perusti joukko nuoria opettajia 1970-luvun alussa. Poliittiset kytkökset ja entisten jäsenten kertomukset kultista ovat luoneet varjon Tvindin ylle. Syytökset keräysvarojen väärinkäytöstä ja veronkierrosta ovat mustanneet edelleen järjestön mainetta.

Tvindin jäsenet ovat perustaneet hyväntekeväisyysorganisaation Humana People to People.

Historia ja tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mogens Amdi Petersen, Tvindin johtohahmo

Tvind perustui kollektiiviajattelulle, jota noudattaen nuoret opettajat uhrasivat ansionsa ja aikansa yhteiselle tavoitteelle. Tavoite oli kommunistinen yhteiskuntauudistus. Tvindiä innosti maolaisuus, jossa yhteiskunnallisen vallankumouksen voimavara ja tuki löytyi maaseudun köyhistä. Tvind näki, että länsimainen kapitalismi kaatuisi kehitysmaiden avulla.

Tvind rakensi pohjan toiminnalleen 1970-luvun alussa perustamalla Tanskaan useita kansanopistoja, niin sanottuja Tvind-kouluja. Tanskan hallituksen tukiraha virtasi Tvindin yhteiseen kassaan opettajien palkkoina.

"Koulujen päämäärä on valmentaa ihmisiä, jotka haluavat olla osa sukupolvemme suurta historiallista tehtävää: valmistella ja toimeenpanna yhteiskuntamullistus alkuna yhteiskunnalle, jossa työläisluokka ja sen liittolaiset vetävät ohjelinjat tuotannolle ja kulttuurille." (Amdi Petersen, 1974) [1]

Tvind laajeni pian naapurimaihin, etenkin muualle Skandinaviaan, ja varsinkin Afrikan kehittyviin maihin. Koulutusohjelma sai seuraa ulkomaanapu- ja energiaohjelmista. 20 vuodessa Tvind oli perustanut tehtaita ja viljelysmaita ympäri kolmatta maailmaa sekä laajan käytettyjen vaatteiden keräys- ja jakeluorganisaation Humana People to People.

Poliisitutkinta ja oikeudenkäynti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1990-luvun lopulla Tanskan valtio lopetti tuen Tvindille. Vuonna 2000 Tanskan poliisi käynnisti tutkinnan Tvindin epäilyksiä herättäneistä toimista ja sai selville, että Tvindin hyväntekeväisyyteen keräämillä varoilla oli rahoitettu kaupallista toimintaa ja siten kartutettu järjestön johdon henkilökohtaista varallisuutta. Hyväntekeväisyysjärjestön asemaa Tvind oli käyttänyt kiertääkseen veroja. Tvindin johtoa vastaan käydyssä oikeudenkäynnissä annettiin tuomiot elokuussa 2006. Seitsemän kahdeksasta syytetystä, mukaan lukien Tvindin johtajaksi väitetty Mogens Amdi Petersen, julistettiin syyttömiksi.[2]. Syyttäjä valitti tuomiosta syyskuussa. Oikeusistuin hyväksyi valituksen marraskuussa, ja oikeusjutulle odotetaan jatkoa, vaikka suurin osa epäillyistä on kadonnut ulkomaille elokuun 2006 tuomion jälkeen.[3]

Opettajaryhmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tvindin ytimen muodostaa Opettajaryhmä (LG, Lærergruppen), jota Mogens Amdi Petersenin (myös nimeä Pedersen käytetään, s. 9. tammikuuta 1939) väitetään johtaneen kolme vuosikymmentä. Petersen on Tvindin perustaja, joka katosi julkisuudesta 1979. Hänen väitetään johtaneen Tvindiä maan alta, kunnes hänet 2002 pidätettiin Yhdysvalloissa ja tuotiin Tanskaan vastaamaan petossyytteisiin. Petersenin uskotaan viettäneen pakolaisvuotensa Floridassa, Caymansaarilla, Zimbabwessa ja Tanskassa.

Tvind ajautui arvostelijoiden mukaan kauas lähtöajatuksestaan Petersenin alaisuudessa. Valta ja hyöty ohjautui yhteisöltä yksilölle. Häntä syytetään luksuselämäntavasta vapaaehtoistyöntekijöiden kustannuksella.

Entinen Opettajaryhmän jäsen Steen Thomsen kuvailee[2] Peterseniä "jumalankaltaiseksi" hahmoksi, jonka ympärillä leijuva salamyhkäisyys ja kultti vain vahvistuivat hänen kadottuaan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tvind 20.1.2003. leksikon.org. Viitattu 9.1.2008. (tanskaksi)
  2. a b Who is Amdi Petersen? Humana Alert. Arkistoitu 1.1.2008. Viitattu 9.1.2008. (englanniksi)
  3. Landsretten berammer Tvind-sag Politiken.dk. Viitattu 9.1.2008. (tanskaksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]