Tuvalun parlamenttivaalit 2010

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tuvalun parlamenttivaalit 2010 järjestettiin Tuvalussa 16. syyskuuta 2010. Niissä valittiin viisitoista edustajaa neljävuotiskaudelle parlamenttiin. Uusi parlamentti valitsi puolestaan pääministeriksi äänin 8–7 Maatia Toafan.

Tuvalun parlamentti hajotettin noin kuukautta ennen äänestystä. Pääministeri Apisai Ielemia johti siirtymäkauden ajan toimitusministeristöä. Rekisteröityminen vaaleihin alkoi 28. elokuuta.[1] Tuvalussa ei ole polittisia puolueita, joten kaikki ehdokkaat kävivät henkilökohtaisen vaalikampanjan.[2]

Vaaleissa oli 26 ehdokasta kahdeksassa vaalipiirissä. Ehdokkaista 15 valittiin parlamenttiin. Eniten ääniä sai Vaitupusta Apisai Ielemia, jota äänesti yhteensä 597 henkilöä.[3] Parlamenttiin pääsi viisi uutta ehdokasta, ja kymmenen ehdokasta säilyi vanhasta parlamentista.[4]

Parlamentti äänesti uudesta pääministeristä 29. syyskuuta. Vuosina 2004–2006 pääministerinä toiminut Maatia Toafa sai kahdeksan ääntä viidestätoista, ja hänet valittiin toistamiseen virkaan. Toafa voitti äänestyksessä yhdellä äänellä Kausea Natanon.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tuvalu Parliament to be dissolved tomorrow ahead of elections in five weeks 12.8.2010. Wellington: Radio New Zealand International. Viitattu 30.9.2010. (englanniksi)
  2. Matau, Robert: Politics: Changing leadership? Islands Business International. Viitattu 30.9.2010. (englanniksi)
  3. Cannon, Brian: Tuvalu Election Results 16.9.2010. Tuvalu News. Viitattu 30.9.2010. (englanniksi)
  4. a b New-look government for Tuvalu 29.9.2010. Wellington: Radio New Zealand International. Viitattu 30.9.2010. (englanniksi)