Tuutarin mäet

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Variksiinmäki.

Tuutarin mäet (ven. Дудерго́фские высо́ты, Dudergofskije vysoty) ovat jääkauden muodostama harjuryhmä Pietarin lounaispuolella Venäjällä[1]. Nimityksen uskotaan perustuvan saamelaisperäiseen sanaan tunturi[2].

Mäistä korkein on 176 metriin kohoava Äijänmäki eli Tuutarinmäki (ven. Orehovaja). Sen pohjoisosan muodostaa 147 metriä korkea Variksiinmäki (ven. Voronja gora), jolta avautuu näkymä Suomenlahdelle ja Pietariin.[3][4] Äijänmäen länsipuolella sijaitsee Pietarin Kraasselan piiriin kuuluva Tuutarin (ven. Možaiskaja) taajama sekä Villasinjärvi,[4][5] jonka pinta on lähes sata metriä huipun alapuolella[1]. Eräissä kartoissa korkeimmaksi kohdaksi on merkitty virheellisesti Variksiinmäki.

Katariina II:n aikana Äijänmäellä harjoitettiin metsästystä, ja sitä nimitettiin Fasaanimäeksi. Keisarinnan rakennuttama metsästysmaja säilyi toiseen maailmansotaan asti. Sodan aikana seudulla käytiin ankaria taisteluja, jotka hävittivät alkuperäiset mänty- ja kuusimetsät.[4]

Äijänmäen kaakkoispuolella sijaitsee 155 metriä korkea Mölkönmäki eli Kirkonmäki (ven. Kirhgof), jolla oli ennen sotaa Tuutarin luterilaisen seurakunnan kirkko[3][4]. Nykyään siellä toimii Tuutari-park -niminen laskettelukeskus.

Tuutarin mäet ovat suojeltu luonnonmuistomerkki ja suosittu retkeilykohde. Niiden rinteillä kasvaa muun muassa vaahteraa ja saarnea.[1] Paikoitellen on säilynyt pähkinäpensaita[3].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Entsiklopedija Sankt-Peterburga: Dudergofskije vysoty Viitattu 10.2.2012. (venäjäksi)
  2. G.P. Smolitskaja: Toponimitšeski slovar Tsentralnoi Rossii, s. 97. Moskva: Armada-press, 2002. ISBN 5-309-00257-X.
  3. a b c Sankt-Peterburg. Petrograd. Leningrad: Entsiklopeditšeski spravočnik, s. 198. Moskva: Bolšaja Rossijskaja Entsiklopedija, 1992. ISBN 5-85270-037-1.
  4. a b c d Othman, Helvi: Tuutarin kolme kuuluisaa mäkeä. Inkeriläisten Viesti, 1992, nro 6–7, s. 6–8. Artikkelin verkkoversio Viitattu 10.2.2012.
  5. Sankt-Peterburg. Petrograd. Leningrad: Entsiklopeditšeski spravočnik, s. 382. Moskva: Bolšaja Rossijskaja Entsiklopedija, 1992. ISBN 5-85270-037-1.

Koordinaatit: 59°41′52″N, 30°8′1″E