Tuula Hanhinen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tuula Hanhinen (syntynyt 1950) on suomalainen pianisti.

Hanhinen opiskeli pianonsoittoa Sibelius-Akatemiassa sekä nuoriso- että yleisellä osastolla 1960-75 Inkeri Saarisen, Maija Helasvuon ja Ralf Gothónin johdolla. Hän oli Sibelius-stipendiaattina Kaliforniassa 1968-69. Lisäksi hän on opiskellut pianonsoittoa yksityisesti Lontoossa 1973 ja 1982 Fou Ts'ongin oppilaana sekä New Yorkissa 1976-79 Edna Golandskyn ja Samuel Marderin johdolla. Hän on myös osallistunut mm. Dimitri Bashkirovin, György Sebökin ja Fou Ts'ongin mestarikursseille.

Hanhinen suoritti pianodiplomin ja soitonopettajan tutkinnon Sibelius-Akatemiassa 1982 ja sai samana vuonna yleisen osaston päästötodistuksen. Hän on toiminut Sibelius-Akatemiassa pianonsoiton päätoimisena tuntiopettajana vuodesta 1981.

Ensikonserttinsa Hanhinen piti vuonna 1979 Helsingissä. Hän on konsertoinut Suomessa soolokonsertein, kamarimuusikkona, liedpianistina sekä muissa säestystehtävissä sekä esiintynyt Tanskassa Århusin juhlaviikoilla, Helsingin Juhlaviikoilla, Helsingin kansainvälisellä huiluviikolla sekä Suomen solistiyhdistyksen konserteissa. Hän on myös tehnyt nauhoituksia Yleisradiolle ja radioyhtiölle New Yorkissa.

Vuoden 1976 Maj Lind -pianokilpailussa Hanhinen sai neljännen sijan ja diplomipalkinnon.