Tutkintavankeus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tutkintavankeus on turvaamistoimi, jolla varmistetaan, ettei rikoksesta epäilty tai syytetty vaikeuta asian käsittelyä, jatka rikollista toimintaansa tai pakenemalla estä oikeudenkäyntiä tai tulevan rangaistuksen täytäntöönpanoa.

Tutkintavankeudesta määrää tuomioistuin päättämällä vangita rikoksesta epäillyn. Suomessa vangitsemisesta päättää käräjäoikeus. Eräissä oikeuskulttuureissa vangitsemisesta päättää poliisi tai syyttäjä. Suomessa tästä luovuttiin vuonna 1988 kun pakkokeinolaki tuli voimaan.

Suomessa vangitseminen on mahdollista, jos epäilyn tueksi on todennäköisiä syitä ja laissa säädetyt erityiset edellytykset täyttyvät.

Tutkintavankeutta edeltää pidätysaika, joka Suomessa voi kestää kolme päivää, jolloin viimeistään neljäntenä päivänä tuomioistuimen on päätettävä vangitsemisesta. Pidättämisestä päättää esitutkintaviranomainen. Monessa maassa pidätysaika on vain 24 tuntia.

Tutkintavankeus päättyy kun tuomioistuin vapauttaa tutkintavangin tai kunnes rangaistuksen suorittaminen alkaa. Suomessa tutkintavankeus jatkuu myös mahdollisen hovioikeuskäsittelyn ajan. Tutkintavangeilla on erilaiset oikeudet kuin vankeusvangeilla. Tutkintavangit saavat mm. käyttää omia vaatteitaan. Tutkintavankeus voi olla myös rankempaa ja rajoitetumpaa kuin varsinainen vankeusrangaistus, koska yhteydenpito ulkomaailmaan voidaan rajoittaa jopa kokonaan ja muiden tutkintavankien tapaaminen on kielletty.[1]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]