Turun kasvitieteellinen puutarha
Turun kasvitieteellinen puutarha on Turun yliopiston ylläpitämä kasvitieteellinen puutarha Turussa Ruissalon saaressa. Alun perin puutarha rakennettiin vuonna 1924 kolme vuotta yliopiston perustamisen jälkeen Iso-Heikkilään, josta se siirrettiin vuonna 1956 nykyiselle paikalleen Ruissaloon. Se kattaa noin 5 000 eri lajin ja lajikkeen kasvikokoelman eri ilmastovyöhykkeiltä.[1] Puutarhan pinta-ala on 24 hehtaaria, kun 1980-luvulla se oli vielä kuusi hehtaaria. Turun kasvitieteellisessä puutarhassa vierailee vuosittain noin 43 000 kävijää, joista 18 000 maksullisessa kasvihuoneessa.[2]
Puutarhan ensisijaisena tehtävänä on avustaa biologian laitoksen tutkimusta ja opetusta, mutta se on avoinna myös yleisölle.[1] Puutarhan nykyiset kasvihuoneet on suunnitellut arkkitehti Jarmo Saarinen vuonna 1998.
Puutarhan nykyinen ylipuutarhuhi on vt. Simo Laine, joka korvasi pitkäaikaisen ylipuutarhuri Arno Kasvin hänen jäädessä eläkkeelle 1. lokakuuta 2009.[2] Puutarha toimii Turun yliopiston biologian laitoksen biodiversiteetti- ja ympäristötieteen osaston alaisuudessa, jonka johtaja on professori Pekka Niemelä.[3]
Lähteet [muokkaa]
- ↑ a b Turun yliopiston kasvitieteellinen puutarha Turun yliopisto. Viitattu 18.7.2010.
- ↑ a b Kalpa, Tiina: Aarno Kasvi jättää yliopiston, mutta ei puutarhaa 24.9.2009. Turun Sanomat. Viitattu 18.7.2010.
- ↑ Lappalainen, Janne: Biologian laitoksen henkilökunta 13.7.2010. Turun yliopisto. Viitattu 18.7.2010.
Aiheesta muualla [muokkaa]
Koordinaatit: