Turun Pyrkivä
Turun Pyrkivä (aiemmin Maarian Pyrkivä) on vuonna 1906 perustettu turkulainen urheiluseura. Sen lajeja ovat nykyisin jalkapallo, kaukalopallo, koripallo, telinevoimistelu, sulkapallo, pöytätennis ja yleisurheilu. Seuran perustivat alunperin telinevoimistelijat.
Sisällysluettelo |
Voimistelu [muokkaa]
Turun Pyrkivän telinevoimistelijat ovat sittemmin menestyneet sekä valtakunnallisella että kansainvälisellä tasolla varsin hyvin. Kaino Lempinen kuului Suomen joukkueeseen, joka voitti Helsingin olympialaisten joukkuekilpailussa olympiapronssia. Lähihistorian menestynein Pyrkivää edustanut telinevoimistelija on Annukka Almenoksa, joka voitti urallaan 18 Suomen mestaruutta vuosina 1998 - 2004 ja on edelleen ainut suomalaisnainen, joka on saavuttanut arvokisoissa finaalipaikan (EM-kisat 2002).
Jääurheilu [muokkaa]
Kaukalopallossa Pyrkivä pelasi kauden 2007–2008 loppuun asti pääsarjatasolla Kaukalopalloliigassa. Seuralla on ollut aikoinaan toimintaa myös jääkiekossa ja jääpallossa, josta sillä on myös 11 TUL:n mestaruutta. SM-sarjassa joukkue pelasi kaudella 1945. Vuosina 1948-1952 se pelasi SM-otteluissa Palloliiton mestaria vastaan häviten kuitenkin jokaisella kerralla.
Jalkapallo [muokkaa]
Pyrkivä on pelannut jalkapallon mestaruussarjassa kahteen otteeseen; viisi kautta vuosina 1952-1956 sekä kaudet 1978 ja 1979. Seura voitti jalkapallon Suomen mestaruuden vuonna 1954 ja SM-pronssia vuonna 1952. Pyrkivä on lisäksi pelannut 17 kautta jalkapallon I divisioonassa.
Turun Pyrkivän naisten joukkue on esiintynyt pääsarjatasolla vuosina 1979–1984 sekä 1986–2000. Seura saavutti yhteensä kuusi naisten SM-mitalia.[1]
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Finland - List of Women League First Level Tables. Viitattu 20.3.2013.
|
1908: Unitas | 1909: PUS | 1910: ÅIFK | 1911: HJK | 1912: HJK | 1913: KIF | 1914: ei pelattu | 1915: KIF | 1916: KIF | 1917: HJK | 1918: HJK | 1919: HJK | 1920: ÅIFK | 1921: HPS | 1922: HPS | 1923: HJK | 1924: ÅIFK | 1925: HJK | 1926: HPS | 1927: HPS | 1928: TPS | 1929: HPS | 1930: HIFK | 1931: HIFK | 1932: HPS | 1933: HIFK | 1934: HPS | 1935: HPS | 1936: HJK | 1937: HIFK | 1938: HJK | 1939: TPS | 1940: Sudet | 1941: TPS | 1942: HT | 1943: ei pelattu | 1944: VIFK | 1945: VPS | 1946: VIFK | 1947: HIFK | 1948: VPS | 1949: TPS | 1950: I-Kissat | 1951: KTP | 1952: KTP | 1953: VIFK | 1954: Pyrkivä | 1955: KIF | 1956: KuPS | 1957: HPS | 1958: KuPS | 1959: HIFK | 1960: Haka | 1961: HIFK | 1962: Haka | 1963: Reipas | 1964: HJK | 1965: Haka | 1966: KuPS | 1967: Reipas | 1968: TPS | 1969: KPV | 1970: Reipas | 1971: TPS | 1972: TPS | 1973: HJK | 1974: KuPS | 1975: TPS | 1976: KuPS | 1977: Haka | 1978: HJK | 1979: OPS | 1980: OPS | 1981: HJK | 1982: Kuusysi | 1983: Ilves | 1984: Kuusysi | 1985: HJK | 1986: Kuusysi | 1987: HJK | 1988: HJK | 1989: Kuusysi | 1990: HJK | 1991: Kuusysi | 1992: HJK | 1993: Jazz | 1994: TPV | 1995: Haka | 1996: Jazz | 1997: HJK | 1998: Haka | 1999: Haka | 2000: Haka | 2001: TamU | 2002: HJK | 2003: HJK | 2004: Haka | 2005: MyPa | 2006: TamU | 2007: TamU | 2008: FC Inter | 2009: HJK | 2010: HJK | 2011: HJK | 2012: HJK |