Turpasmökki
Turpasmökki on perinteinen historiallinen rakennustekniikka, vähämetsäisillä alueilla käytetty tapa rakentaa tuvan ulkoseinät niittyjen pintakerroksesta leikatuista paloista, turppaista.
Suomessa erityisen yleisiä turpasmökit ovat olleet Pohjois-Pohjanmaan vähämetsäisillä alueilla. Esimerkiksi maakunnan vilja-aitta, Liminka oli jo 1700-luvulla niin vähämetsäinen, että uuden pappilankin rakennuspuut piti tuottaa naapurikunnasta. Tällaisilla alueilla oli selvää, ettei köyhimmillä väestönosilla ollut mahdollisuutta rakentaa asumuksia kalliista ostopuutavarasta. Mäkitupalaiset, pikkutorpparit ja muu köyhä väestö rakensivat mökkinsä sen sijaan peltojen ja suoniittyjen pintakasvillisuudesta leikatuista turppaista.
Rakennustekniikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Parhaat turppaat saatiin vanhan nurmikedon runsasjuurisesta ja sitkeästä pinnasta. Turppaat leikattiin irti hakkaamalla leveäteräisellä ojakirveellä noin 40 x 60 senttimetrin kokoisia ruutuja, jotka irrotettiin lapiolla noin 10 sentin syvyydeltä. Laatan päät viillettiin viistoon.
Rakennuspaikalla turppaat ladottiin päällekkäin ½-laatan limityksellä latoen viistetyt sivut tiiviisti yhteen. Noin joka viidenteen varviin asetettiin puisia riukuja, lautoja tai rimoja jäykistämään seinää. Ikkunat ja ovet tuettiin turppaisiin. Seinän ylimmän varvin päälle asetettiin yläohjauspuu ja sen varaan vesikattorakenteet, jotka tehtiin normaaliin tapaan puusta. Kate oli yleensä päre- tai malkakatto. Koska kattorakenteet lepäävät pelkkien turppaiden päällä, ei tekniikalla saa rakennettua kovin tilavia rakennuksia.
Nelisenkymmentä senttiä paksu seinä eristi hyvin kylmää. Sisäpuolelta seinä kalkittiin, tai paperoitiin sanomalehdillä. Mökissä saattoi olla maalattia, tai lattia oli laudoitettu. Tulisija oli joko luonnonkivimuurattu tai tiilirakenteinen.
Tilat ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Turpasmökeissä oli usein lämmittämätön, maalattiainen kylmä eteinen, porstua. Köyhimmät rakensivat mökkinsä yksikamarisiksi ilman porstuaa. Turpasmökkejä käytettiin asuinrakennuksina, saunoina ja eläinsuojina.
Pohjois-Pohjanmaan turpasmökit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Turpasmökit yleistyivät metsien vähetessä 1800-luvun alussa. Pohjois-Pohjanmaan Liminka, Rantsila, Tyrnävä ja Kempele olivat tyypillisiä turpasmökkien alueita. Mökkejä oli esimerkiksi Limingassa kymmeniä vielä 1900-luvun alussa. Haukiputaalla Kurtinhaudalla oli turpasmökki vielä 1930-luvulla, Kempeleen Honkasen alueella oli turpasmökkejä 1950-luvulle asti. Limingasta viimeiset mökit purettiin 1980-luvulla: Heiskarin mökki 1980 ja viimeinen Dahlin mökki nykyisen Harakkatie 3:n tienoilta vuonna 1982. Kempeleen kotiseutumuseon alueella on yksi vanhan mallin mukaan 1980-luvulla rakennettu turpasmökki.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Keränen, Pentti: Tuulimaa, Limingan kotiseutukirja, s. 107–111. Jyväskylä: Gummerus, 2003. ISBN 952-91-5927-7.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Papat talkoilivat turpasmökin, Niilas Nousuniemi/ Kaleva 7.9.2007
- Kempeleen turpasmökkiin uusi maaseinä, Antti Ervasti/ Kaleva 20.9.2002
- Kempeleen kunta, kotiseutumuseo (Arkistoitu – Internet Archive)
| Yhdyskuntasuunnittelu | |
|---|---|
| Suunnitteluperiaatteet | |
| Lämmitys | |
| Talotekniikka | |
| Rakennustekniikka | |
| Perinnerakentaminen | |
| Organisaatiot |