Tupolev Tu-4

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun


Tupolev Tu-4
Tu-4 Moninon ilmailumuseossa Moskovassa
Tu-4 Moninon ilmailumuseossa Moskovassa
Tyyppi Strateginen pommikone
Alkuperämaa Neuvostoliitto
Valmistaja Tupolev
Ensilento 19. toukokuuta 1947
Esitelty 1949
Poistettu käytöstä 1960-luvun puoliväli
(Neuvostoliitto)
Pääkäyttäjät Neuvostoliiton ilmavoimat
Kansan vapautusarmeijan ilmavoimat
Valmistusmäärä 847 kpl
Valmistumisvuodet 1949–1952
Kehitetty mallista Boeing B-29
Muunnelmat Tupolev Tu-70
Tupolev Tu-75
Tupolev Tu-80
Tupolev Tu-85

Tupolev Tu-4 (NATO-raportointinimi Bull) on neuvostoliittolainen strateginen pommikone, jota käytettiin 1940-luvun lopulta 1960-luvun puoliväliin. Se perustui neljään Neuvostoliiton haltuun joutuneeseen Yhdysvaltain ilmavoimien B-29 Superfortress -koneeseen.

B-29-koneiden päätyminen Neuvostoliiton haltuun[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisen maailmansodan aikana lukuisia eri tyyppisiä USAAF:in koneita, muun muassa Lentäviä linnoituksia, laskeutui Neuvostoliiton alueelle tai toimi sieltä käsin esimerkiksi USAAF:n suorittaessa pommituslentoja Saksaa vastaan.

Japanille Neuvostoliitto ei kuitenkaan julistanut sotaa ennen kuin vasta Tyynenmeren sodan loppuvaiheessa elokuussa 1945, joten virallisesti se oli puolueeton Yhdysvaltain ja Japanin välisessä sodassa. Sotatoimet Mantšuriassa Neuvostoliitto aloitti Japanin keisarikuntaa vastaan vasta 9. elokuuta 1945 siirrettyään suuren määrän joukkoja Saksan antauduttua Euroopasta Aasiaan.

AWACS-järjestelmällä varustettu Tu-4 Kiinan ilmailumuseossa

Ensimmäinen B-29-5 BW -pommittaja, Ramp Tramp (numero 42-6256) laskeutui varakentälle Vladivostokiin 29. heinäkuuta 1944 palatessaan japanilaisia vastaan suoritetulta pommituslennoltaan Mantšuriasta.

Toinen B-29 putosi Habarovskin itäpuolelle 20. elokuuta 1944. Sen miehistö hyppäsi laskuvarjolla ja joutui internoiduksi Neuvostoliiton puoluettomuuspolitiikan mukaisesti.

Kolmas pommikone, General H.H. Arnold Special (numero 42-6365) vaurioitui pommituslennolla Omuran Kiušulla ja laskeutui Vladivostokiin 11. marraskuuta 1944. Senkin miehistö internoitiin.

Sama toistui Ding How:n kohdalla (numero 42-6358) 21. marraskuuta 1944. Miehistöjen siirto Teheraniin järjestettiin tammikuussa 1945, mutta ensimmäinen, kolmas ja neljäs kone jäivät kokonaisina, ja toinen kone hylkynä Tupolevin tutkittaviksi.

Tuotanto Neuvostoliitossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksalainen lehti Die Kurier julkaisi 11. marraskuuta 1946 artikkelin, jonka mukaan Neuvostoliitto valmisti B-29-koneiden kopioita. Neuvostoliittolaisten sanottiin yrittäneen ostaa B-29:n pyöriä, renkaita ja jarruja. Heinäkuussa 1947 Tupolev Tu-4 -koekone lensi 5 100 kilometriä 6 000–8 000 kilon kuormalla 10 000 metrin korkeudessa 550 kilometrin tuntinopeudella.

Ilmailunäytöksessä 1947 Moskovassa nähtiin neljä B-29:ää, joista kolmen arveltiin olevan USAAF:lle kuuluvia, Neuvostoliittoon laskeutuneita koneita, ja neljäs vaikutti kuljetuskone Tupolev Tu-70:ltä. Myöhemmin on selvinnyt, että kone oli pommikoneen neuvostokopio, Tupolev Tu-4. Konetta varten kopioitiin Wright R-3350 Duplex Cyclone -moottori, jonka neuvostoversion nimeksi tuli AŠ-73TK.

Kehitysvaiheessa koneessa oli lukuisia teknisiä ongelmia. Vuoden 1949 loppuun mennessä oli valmistettu jo 300 konetta, jotka osoitettiin kaukolentovoimille. Muutamasta koneesta tuli merivoimien kaukotiedustelukoneita. Neuvostoliiton ilmavoimilla oli 1949 kyky pommittaa ydinasein Yhdysvaltoja. Neuvostoliitto räjäytti ensimmäisen 20 kilotonnin atomipomminsa 29. elokuuta 1949 Semipalatinskissa ja toisen 40 kilotonnin pommin 24. syyskuuta 1951. Kolmas pommi pudotettiin Tupolev Tu-4:stä 18. lokakuuta 1951.

Muodostuneen uhan torjumiseksi Yhdysvallat paransi tutkaverkostoaan, ilmavalvontajoukkojaan ja tutkakoneitaan, loi Nike-ilmatorjuntaohjukset ja hankki suihkukäyttöisiä torjuntahävittäjiä.

Kaiken kaikkiaan arvellaan rakennetun 1 200 Tupolev Tu-4:ää, joista osa päätyi Kiinan kansantasavallalle, missä niitä käytettiin vielä vuonna 1968. Kiinan kansantasavallan ilmavoimien kehitys kärsi Neuvostoliiton ja Kiinan kansantasavallan välirikosta 1950-luvun lopulla ja se joutui pitkittämään vanhentuneiden tyyppien palveluskäyttöä.

Neuvostoliitossa vanhentuneet Tu-4-koneet siirrettiin kuljetuslaivueille korvaamaan Lisunov Li-2:ia ja Iljušin Il-4:ia. Tupolev Tu-4:n korvasi kuljetuskoneena Antonov An-12.

Versiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tu-4A, ydinpommikone
  • Tu-4R, tiedustelukone
  • Tu-4T, kuljetuskone
  • Tu-4K, ohjuskone
  • Tupolev Tu-70, Tu-4:n pohjalta suunniteltu matkustajakone
  • Tupolev Tu-80, strateginen kaukopommikone

Museokoneita näytteillä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tu-4 Moninon ilmailumuseossa

Tekniset tiedot (Tu-4)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähde: [1]

Yleiset ominaisuudet

  • Miehistö: 11
  • Pituus: 30,18 m
  • Kärkiväli: 43,05 m
  • Korkeus: 8,46 m
  • Siipipinta-ala: 161,7 m²
  • Siiven sivusuhde: 11,5
  • Tyhjäpaino: 36 850 kg
  • Lentopaino: 47 850 kg
  • Suurin lentoonlähtöpaino: 55 600–63 600 kg
  • Voimalaite: 4 × Švetsov AŠ-73TK 18-sylinterinen ilmajäähdytteistä tähtimoottoria; 1 790 kW (2 400 hv) per moottori
  • Potkuri: 4-lapainen V3-A3 tai V3B-A5, halkaisija 5,06 m

Suoritusarvot

  • Suurin nopeus: 558 km/h (10 250 metrissä)
  • Lentomatka: 5 400 km 3 000 metrissä 63 600 kg:n lentoonlähtöpainolla (3 000 kg:n pommi ja 10 % varapolttoainetta)
  • Lakikorkeus: 11 200 m
  • Nousukyky: 4,6 m/s 1 000 metrissä
  • Nousuaika: 5 000 m 18,2 min
  • Siipikuormitus: 400 kg/m²
  • Teho-painosuhde: 0,11

Aseistus

  • Tykit
    • kymmenen 23  mm Nudelman-Suranov NS-23 -tykkiä, joita kaksi apumoa kohden.
  • Pommit
    • kuusi 1 000 kg pommia tai
    • yksi RDS-1-, RDS-3- tai RDS-5-fissiopommi (Tu-4A)
  • Ohjukset:
    • kaksi KS-1 Komet -ilmasta-maahan asetta (Tu-4K; laivoja vastaan tarkoitetut Kometit olivat pienennetty ja pilotiton versio MiG-15 -hävittäjästä)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Gordon, Yefim & Vladimir Rigmant. Tupolev Tu-4: Soviet Superfortress. Hinckley, Leicestershire: Midland Counties Publications Ltd., 2002. ISBN 1-85780-142-3.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Gordon, 2002: 34

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]