Tupaijat
| Tupaijat | ||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 |
||||||||||||||||
| Intiantupaija (Anathana ellioti) | ||||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||||
|
||||||||||||||||
| Synonyymit | ||||||||||||||||
|
||||||||||||||||
| Heimot [1] | ||||||||||||||||
|
||||||||||||||||
| Katso myös | ||||||||||||||||
 Tupaijat Wikispeciesissä |
Tupaijat[2][3] eli puupäästäiset (Scandentia) ovat pieniä Kaakkois-Aasian nisäkkäitä. Ne muodostavat oman nisäkäslahkonsa. Aikaisemmin ne on luettu kuuluvaksi osaksi hyönteissyöjiä ja kädellisiä. Puupäästäiset-nimestään huolimatta ne eivät ole sukua päästäisille.
Tupaijat ovat hoikkavartaloisia ja tiheäturkkisia nisäkkäitä. Turkinväri vaihtelee punertavasta tummanruskeaan ja on useimmiten vaaleampi vatsapuolelta. Pitkissä raajoissa on viisi varvasta, joissa on terävät kynnet helpottamassa puussa kiipeilyä. Tupaijoilla on kokoonsa nähden isot aivot. Pituudeltaan tupaijoiden vartalo on 10–23 senttimetriä ja painoltaan 40–350 grammaa. Häntä on samanpituinen kuin vartalo.
Tupaijat asuvat Kaakkois-Aasian metsissä Intiasta ja kaakkoisesta Kiinasta aina Filippiineille, Borneolle, Jaavalle ja Balille asti. Sulkahäntätupaijaa lukuun ottamatta kaikki lajit ovat päiväaktiivisia. Vaikka tupaijat elävät metsissä, ne viettävät pääosan ajastaan maanpinnalla. Tupaijat ovat kaikkiruokaisia ja syövät pieniä selkärangattomia ja kasviravintoa.
Tähän lahkoon kuuluva kuuluva sulkahäntätupaija (Ptilocercus lowii) on ainoa nisäkäslaji, jonka tiedetään nauttivan alkoholia päivittäin. Se viettää keskimäärin yli kaksi tuntia päivästä nuollen käynyttä mettä palmujen kukista.[4]
Lajit [muokkaa]
Tupaijoita tunnetaan nykyään 20 lajia, joista kaikki paitsi sulkahäntätupaija kuuluvat Tupaiidae-heimoon.[1]
- heimo tupaijat (Tupaiidae)
- suku intiantupaijat[5] (Anathana)
- Intiantupaija (Anathana ellioti)
- suku pehmeähäntätupaijat[3][5] (Dendrogale)
- Etelänpehmeähäntätupaija (Dendrogale melanura)
- Pohjanpehmeähäntätupaija (Dendrogale murina)
- suku tupaijat eli aitotupaijat[5] (Tupaia)
- Belangerintupaija eli belangeritupaija[3] (Tupaia belangeri)
- Keltavatsatupaija (Tupaia chrysogaster)
- Juovatupaija (Tupaia dorsalis, aik. Lyonogale dorsalis[3])
- Tupaija (Tupaia glis)
- Hoikkatupaija (Tupaia gracilis)
- Indonesiantupaija (Tupaia javanica)
- Pitkäjalkatupaija eli borneontupaija[5] (Tupaia longipes)
- Kääpiötupaija (Tupaia minor)
- Tupaia moellendorffi
- Vuoritupaija (Tupaia montana)
- Nikobaarientupaija (Tupaia nicobarica)
- Palawanintupaija (Tupaia palawanensis)
- Tummaselkätupaija (Tupaia picta)
- Punahäntätupaija (Tupaia splendidula)
- Maatupaija (Tupaia tana, aik. Lyonogale tana[3])
- suku Urogale
- Filippiinientupaija (Urogale everetti)
- suku intiantupaijat[5] (Anathana)
- heimo Ptilocercidae
- suku Ptilocercus
- Sulkahäntätupaija (Ptilocercus lowii, aik. P. lowi[3])
- suku Ptilocercus
Lähteet [muokkaa]
- ↑ a b c Don E. Wilson & DeeAnn M. Reeder: Scandentia Mammal Species of the World. 2005. Bucknell University. Viitattu 29.7.2010. (englanniksi)
- ↑ Nisäkäsnimistötoimikunta: Maailman nisäkkäiden suomenkieliset nimet 2008. Luonnontieteellinen keskusmuseo. Viitattu 20.6.2010. (Artikkelin viitteettömien suomenkielisten nimien lähde. Uudet nimet vahvistamattomia ehdotuksia)
- ↑ a b c d e f Macdonald, David: Nisäkkäät 1, s. 432 ja 436. Maailman eläimet -sarjan 1. osa. Suom. Nurminen, Matti. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi, 1986. ISBN 951-30-6530-8.
- ↑ Wiens, Frank et al.: Chronic intake of fermented floral nectar by wild treeshrews. Proceedings of the National Academy of Sciences, 2008, 105. vsk, nro 30, s. 10426-10431. (englanniksi)
- ↑ a b c d Valste, Juha & Cajander, Veli-Risto: Maailman luonto: Nisäkkäät 1, s. 84–87, 292–301. Espoo: Weilin+Göös, 1998. ISBN 951-35-6493-2.
