Tupa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lepikon torpan tupa.
Freka Ålanderin karjalaista asumusta esittävä opetustaulu vuodelta 1910 (alla laulamassa todennäköisesti Poavila ja Triihvo Jamanen)

Tupa on perinteisessä, lähinnä itäsuomalaisessa ja paikoin eteläsuomalaisessa maalaistalossa, ollut rakennuksen eteläpäädyssä sijaitseva tilava asuinhuone, joka nykykäsityksessä vastaa sekä olohuonetta että keittiötä[1].

Tuvan tärkein tunnusmerkki on ainakin maan itäosassa ollut suuri leivinuuni, joka aikaisemmin yleensä sijaitsi nurkassa. Tyypillisiä tuvalle ovat olleet ja joskus edelleenkin ovat seinänvieriä kiertävät penkit ja suuri ruokapöytä. Koska tupa yleensä käsittää rakennuksen koko päädyn, sen ikkunat avautuvat kolmeen suuntaan ja huone on varsin valoisa. Varhaisempina aikoina talo käsitti usein kaksi tupaa, joiden välissä on läpikuljettava eteinen[1]. Myöhemmin tupa jaettiin kahdeksi kamariksi. Tällöin isäntäpariskunta siirtyi asumaan toiseen kamareista, ja tupaan jäi muu talonväki. Tavalliset savolaisen ja eteläkarjalaisen tuvan mitat ovat 7×7 m tai 8×8 m, jolloin huone on noin 50 tai 65 neliömetrin laajuinen. Suurimmat nykyiset tuvat ovat noin 100 neliömetrin suuruisia. Tiedetään puolentoistasadan ja jopa lähes parin sadan neliön tupia ajalta, jolloin useat sukulaisperheet asuivat yhdessä. Tuvaksi voidaan sanoa myös asuinrakennusta kokonaisuudessaan[1].

Länsi-Suomessa tuvalla tarkoitetaan useimmiten pientä asuinrakennusta, lähinnä mökkiä. Joskus sanalla on myös talon suurimman huoneen merkitys. Länsisuomalaisessa asuinrakennuksessa suuri asuinhuone on ollut paikoin nimeltään pirtti ja monin paikoin sikäläiseen asuinrakennukseen on kuulunut erityinen, suuri juhlahuone, jota on sanottu saliksi. Varuskunnissa tupa on joukkueen, puolijoukkueen tai ryhmän (10–20 hengen) majoitustila.

Etymologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa suosittiin 1900-luvun puolivälissä selitystä, jonka mukaan tupa olisi ollut peräisin ruotsin sanasta stuga. Ruotsiin tupamaiset asuinhuoneet levisivät kuitenkin paljon myöhemmin kuin Viroon, Karjalaan ja Suomeen. Sen sijaan lähteenä voi olla germaanisen kantakielen tai romaanisten kielten lämmintä asumusta tarkoittava sana (stub*).[2] On myös esitetty myöhäiskantaslaavin sanaa истъба / istŭba 'lämmitettävä huone; tupa; talo'lähde?.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Sadeniemi, Matti et al: Nykysuomen sanakirja: S–Ö, s. 68–69. Porvoo – Helsinki: WSOY, 1973. ISBN 951-0-02767-7.
  2. Erkki Itkonen et al.: Suomen kielen etymologinen sanakirja V, s. 1410–1411. Helsinki: Suomalais-ugrilainen seura, 1975. (suomeksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Tämä arkkitehtuuriin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.