Tuomo Lassila
| Tuomo Lassila | |
|---|---|
| Syntynyt | 1965 |
| Kotipaikka | Helsinki |
| Tyylilajit | metalli |
| Ammatit | muusikko |
| Soittimet | rummut, huilu, lyömäsoittimet |
| Yhtyeet | Stratovarius, Conquest |
Tuomo Ollinpoika Lassila[1] (s. 1965 Helsinki, Suomi) on suomalainen muusikko. Hän valmistui Sibelius-Akatemian lyömäsoitinlinjalta vuonna 1997 ja soittaa tällä hetkellä lyömäsoittimia Lohjan kaupunginorkesterissa. Nuoruudessaan Lassila on opiskellut myös huilunsoittoa Helsingin Konservatoriossa.
Vuodet 1984–1995 Lassila soitti rumpuja Stratovarius-yhtyeessä, jonka yksi perustajajäsenistä hän oli. Alun perin hän toimi myös Stratovariuksen laulajana, kunnes Timo Tolkki liittyi yhtyeeseen. Hän levytti yhtyeen kanssa neljä albumia. Timo Tolkki erotti Lassilan ja kosketinsoittaja Antti Ikosen Stratovariuksesta vuonna 1995. Hänen mukaansa Lassila ja Ikonen eivät jaksaneet panostaa yhtyeeseen tarpeeksi ja käydä treeneissä niin usein kuin olisi ollut tarpeellista.[2] Stratovariuksesta lähdettyään Lassila on levyttänyt myös Conquest- ja Tekniikan Ihmeet -yhtyeiden kanssa. Hän soitti myös Timo Tolkin sooloalbumilla Classical Variations and Themes ollessaan vielä Stratovariuksen jäsen.
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Tuomo Lassilan sanoitustuotanto Suomen äänitearkistossa
- ↑ Timo Tolkki: REVOLUTION RENAISSANCE - TIMO TOLKKI INTERVIEW www.revolution-renaissance.com Viitattu 16.3.2009. (englanniksi)
Aiheesta muualla [muokkaa]
| Jens Johansson | Timo Kotipelto | Matias Kupiainen | Jörg Michael | Lauri Porra |
| Entiset jäsenet: Antti Ikonen | Jari Kainulainen | Tuomo Lassila | Jyrki Lentonen | Staffan Stråhlman | Timo Tolkki | John Vihervä |
|---|
| Diskografia |
| Albumit: Fright Night | Twilight Time | Dreamspace | Fourth Dimension | Episode | Visions | Destiny | Infinite | Elements Pt. 1 | Elements Pt. 2 | Stratovarius | Polaris | Elysium |
| Singlet: Future Shock | Black Night | Break the Ice | Wings of Tomorrow | Father Time | Will the Sun Rise? | Black Diamond | The Kiss of Judas | SOS | Hunting High and Low | It's a Mystery | A Million Light Years Away | Eagleheart | I Walk to My Own Song | Maniac Dance | Deep Unknown | Darkest Hours |
| Livealbumit: Visions of Europe |
| Kokoelma-albumit: The Past and Now | The Chosen Ones | 14 Diamonds | Intermission |
| DVD:t: Infinite Visions |
Sivulta puuttuu