Tuomiopäivä
| Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia lähteitä. |
Tuomiopäivä tai viimeinen tuomio on monissa uskonnoissa esiintyvä maailmanlopun käsite. Eräissä uskonnoissa maailmanloppuun liittyy jumalan tai jumalien tuomio vastustajilleen.
Sisällysluettelo |
Kristinuskon näkemys tuomiopäivästä [muokkaa]
Sana tuomiopäivä perustuu suomalaisessa kulttuurissa lähinnä kristillisen käsitykseen maailmanlopusta. Kristinuskon mukaan Jumala tuomitsee ihmiset viimeisellä tuomiolla toisaalta sen mukaan, miten kukin on elänyt maan päällä, ja toisaalta sen mukaan keiden nimet on kirjoitettu elämän kirjaan. Taivaaseen pääsevät saavat tunnustusta hyvistä teoistaan, kadotukseen joutuvia sen sijaan rangaistaan laiminlyönneistään. Tuomio on ikuinen.[1]
Jeesuksen opetuksen mukaan kukaan ei tiedä, milloin tuomiopäivä koittaa, ei edes Jeesus itse, vaan yksin Isä.[2] Tästä huolimatta kristinuskon piirissä on kautta aikojen pyritty ennustamaan maailmanlopun päivämäärää tutkimalla erilaisia Raamatun kirjoituksia.
Raamatun Johanneksen ilmestyksen mukaan arkkienkeli Mikael tuhoaa vastustajansa Saatanan Harmageddonin taistelussa.[3]
Islaminuskon näkemys tuomiopäivästä [muokkaa]
Koraanin toistuvina teemoina ovat usko tuomiopäivään ja tuonpuoleisessa tapahtuvaan rangaistukseen tai palkitsemiseen. Islamilaisessa eskatologiassa käydään taistelu hyvän ja pahan voimien kesken. Varsinainen viimeinen tuomio tapahtuu, kun maailmanhistoria loppuu ja kuolleet nousevat haudoistaan. Ylösnousemus koskee sekä sielua että ruumista.
Tuomiopäivä kulttuurissa [muokkaa]
- Viimeinen tuomio, Michelangelon kattofresko Sikstuksen kappelissa Vatikaanissa
- Armageddon-elokuva
- Deep Impact -elokuva
- Kummeli on tehnyt hevimusiikkia parodioivan kappaleen "Tuomiopäivä".
- Terminator 2 – tuomion päivä -elokuva.
Katso myös [muokkaa]
Lähteet [muokkaa]
Aiheesta muualla [muokkaa]
| Antikristus | Apokalypsi | Eskatologia | Danielin kirja | Harmageddonin taistelu | Ilmestyskirja | Jeesuksen toinen tuleminen | Pedon luku | Tuhatvuotinen valtakunta | Tuomiopäivä | Vihan ja ahdistuksen aika | Ylöstempaus |