Tunturisopuli

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tunturisopuli
Tunturisopuli Lemmus Lemmus.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Jyrsijät Rodentia
Alalahko: Hiirimäiset jyrsijät Myomorpha[2]
Yläheimo: Muroidea
Heimo: Cricetidae
Alaheimo: Myyrät Arvicolinae
Tribus: Lemmini
Suku: Sopulit (suku) Lemmus
Laji: lemmus
Kaksiosainen nimi
Lemmus lemmus
(Linnaeus, 1758)
Levinneisyyskartta
Tunturisopulin levinneisyys
Tunturisopulin levinneisyys
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Tunturisopuli Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Tunturisopuli Commonsissa

Tunturisopuli (Lemmus lemmus) on Lapissa elävä värikäs myyrälaji.

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vartalon pituus on 7–15 cm, hännän pituus 1,5–2 cm, paino 100 g. Pää ja etuselkä ovat mustat, korvien välissä oranssit läikät. Muu osa selkää ja kylkiä on oranssin-kellertävää, jossa on mustia karvoja seassa. Selässä on musta viiru. Alapuoli kellertävä. Korvat ovat turkin peitossa. Tunturisopuli on hiljainen eläin, joka joskus vikisee ja narskuttelee hampaitaan, kuitenkin kannan ollessa runsas eläin voi kirskua aggressiivisesti.

Suomessa tunturisopulia ja muita pikkunisäkkäitä on vuosikymmeniä tutkinut ja aiheesta paljon kirjoittanut Asko Kaikusalo. Lisäksi tunturisopulia ovat tutkineet myös professori Olavi Kalelan tutkimusryhmä sekä Heikki Henttonen Metsäntutkimuslaitoksesta.

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tunturisopuli on pohjoisen Fennoskandian ainoa endeeminen nisäkäslaji. Sen levinneisyysalue käsittää normaalivuosina vain pohjoisimman Lapin äärikolkat, tunturialueen, ja lisäksi sitä tavataan Kuolan niemimaalla. Lajin "alkukoti" löytyy suurtunturien ylärinteiltä, painanteista, joihin talvituiskujen ansiosta kertyy jopa kolmimetrisiä kinoksia. Näiden lumiviipymäalueiden kasvillisuus rajoittuu – muutaman jääleinikin ja hapron ohella – nukkamaisena mattona maata verhoaviin maksa-, kynsi- ja karhunsammaliin, jotka muodostavat sopulien tärkeimmät ravintolähteet. Myös karut tunturisarojen ja -vihvilöiden peittämät heinäkankaat tarjoavat eläimille suotuisan asuinsijan.

Muuttoliikkeet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aikanaan uskottiin, että sopulivuonna olisi sopuleita satanut taivaalta. Tämän käsityksen kuvaili mm. ruotsalainen piispa ja luonnontutkija Olaus Magnus vuonna 1555 julkaistussa teoksessaan Historia de gentibus septentrionalibus. Vasta sata vuotta myöhemmin kykeni tanskalainen luonnontutkija Ole Worm kuvailemaan sopulivaelluksen tieteelliset syyt.[3]

Normaalisti tunturisopulit elelevät muiden myyrien tavoin huomaamattomina omissa oloissaan.[4] Sopulit vaeltavat hiukan joka vuosi.[5] Vuodenaikojen vaihtelujen mukaan tunturisopulit suorittavat pientä edestakaista muuttoliikettä ylätunturissa, sillä olosuhteet vaihtelevat rajusti. Kevään koittaessa sulamisvedet hätyyttävät eläimet liikkeelle; kuukautta myöhemmin samat alueet ovat kuivuuttaan elinkelvottomia. Niinpä sopulit siirtyilevät kaiken kesää yhä alemmaksi puronvarsikosteikkoja myötäillen. Syksyllä ne hakeutuvat takaisin talvehtimisalueilleen.[4]

Jos kanta on pieni ne saattavat kulkea ylempänä sijaitsevasta tunturipaljakasta vain lähimmän tunturipuron varteen. Jos sopuleita on talven jäljiltä paljon, ne vaeltavat vastaavasti pidempiä matkoja.[5]

Sopulien lisääntymisvauhti on valtava. Naaras voi tulla tiineeksi jo kolmen viikon ikäisenä ja synnyttää poikaset kolmen viikon päästä hedelmöityksestä. Imetys kestää pari viikkoa jonka jälkeen peukalon kokoiset pikkusopulit jätetään selviytymään keskenään.[5]

Toisinaan tunturisopulit lisääntyvät poikkeuksellisen runsaasti, ja ylisuureksi kasvanut kanta lähtee vaeltamaan pois tuntureilta. Tällaista tilannetta edellyttää ainakin kaksi peräkkäistä, jopa kolme, runsaslumista talvea ja hyvä ravintotilanne, jolloin eläimet voivat lisääntyä hangen alla.[4] Kun lumi sitten keväällä sulaa ja vedet valuvat pesäkoloihin, sopulit joutuvat lähtemään liikkeelle.[4] Vaelluksia tapahtuu toisinaan myös syksyisin, ja ne ovat riippuvaisia kannan tiheydestä.[4] Suomen Lapissa tällainen suurvaellus tapahtui viimeksi vuonna 1970, jolloin sopuleita oli Pohjois-Lapista Rovaniemelle saakka, jossa niitä näkyi juoksentelemassa kaupungin kaduilla.[6] Viimeisimmät keskisuuret vaellukset tapahtuivat vuosina 1978 ja 2011.[4][7] Syksyllä 2011 nähtiin esim. autojen alle jääneitä sopuleita yleisesti linjan Muonio - Sodankylä pohjoispuolella. Altan ja Pykeijan kaduilla nähtiin myös runsaasti sopuleita liikkeellä. Vaellus oli silti selvästi pienempi kuin 1970-luvulla jolloin sopuleita nähtiin jopa Kuusamoa ja Rovaniemeä myöten.[8]

Ilmaston lämpeneminen uhkaa viedä sopulivaellukset historiaan. Nature-lehdessä julkaistussa norjalaistutkimuksessa huomattiin yhteys kosteiden sääolosuhteiden ja sopulien kannanvaihteluiden välillä. Mitä suurempi ilmankosteus ja mitä tiiviimmäksi lumipeitteen alin kerros painui, sitä vähemmän esiintyi sopuleita. Tulos perustui 38-vuotiseen sopuliseurantaan ja ilmastotietoihin. Sopulien säännöllinen kannanvaihtelu katosi tutkimusalueilta Etelä-Norjan Hordalandista 1990-luvun jälkeen eikä kannan huippuvuosia ole sen jälkeen havaittu[9]. Etelä-Norjan vuoristoisilla tunturialueilla olosuhteet ovat kuitenkin aivan toiset kuin Lapissa ja siksi tunturisopuleiden kannanvaihtelu on Etelä-Norjassa aina ollut erilaisissa sykleissä kuin Suomen tunturialueella. Norjassa sopulikannat ovat vaihdelleet suuresti jopa 3-4 vuoden sykleissä jollaista ai ole koskaan havaittu Tunturi-Lapissa. Norjan Finnmarkin itäosat sen sijaan muistuttavat paljon enemmän olosuhteita Suomen tunturi-Lapissa. Itä-Finnmarkissa koettiin korkeimmilla tunturialueilla runsas sopulivuosi vuonna 2007 jollaista ei oltu koettu sitten vuoden 1978.[10]

Jotta sopulikanta paisuisi ylisuureksi tarvitaan vähintään pari kolme runsaslumista talvea. Lumikerroksen tulisi olla kuivaa pakkaslunta jotta lisääntymisolosuhteet olisivat hyvät ja lumen alta voisi helposti löytää sammalta syötäväksi. Jos ilma on kosteaa ja lämmintä lumen pakkaantuessa lumen alle jäätyy vettä jolloin sammalta ei ole helposti saatavilla eivätkä olosuhteet lumen alla ole muutenkaan kuivat ja suotuisat myöskään lisääntymiselle.

Suomessa sopulikannat olivat hyvässä nousussa sekä vuonna 1994 että vuonna 2001 mutta lämmin tammikuu romahdutti molempina vuosina kannan. Myös alkutalven lumisuus on tärkeää. Tunturisopulin talvehtiminen onnistuu parhaiten parimetrisen lumipeitteen alla. Huono yhdistelmä sopulille on syystalven kova pakkanen ja vähälumisuus.[11]

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tunturisopulin ravinto koostuu suurelta osin erilaisista sammalista, mutta rahkasammalet eivät kuulu sen ravintoon.[4] Sarojen, vihvilöiden ja eräiden muiden heinämäisten kasvien maanpäälliset osat kelpaavat ravinnoksi, varsinkin niiden vihreät kasvinosat. Metsävyöhykkeeseen vaeltaneet tunturisopulit syövät myös lehtiä, varpuja ja kukannuppuja.

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Normaalisti tunturisopulin lisääntymiskausi kestää koko lyhyen kesän, mutta voi jatkua talvellakin. Suotuisissa oloissa naaras voi synnyttää 6–8 poikuetta vuodessa.[4] Poikasia on yhdessä poikueessa 4-10. Nuoret eläimet voivat puolestaan saavuttaa sukukypsyyden jo noin viiden viikon iässä.[4] Kun olosuhteet ovat ihanteellisimmillaan, tunturisopulikannan kasvu nopeutuu. Tätä tehostaa olennaisesti talvilisääntyminen, joka on juuri sopuleille tunnusomaista. Monimetrisen kinoksen suojissa lämpötila pysyttelee nollan tuntumassa pahimmillakin pakkasilla. Niinpä sopulit "tuottavat" poikasia läpi kaamosajan. Poikasten kehitys on yhtä nopeaa kuin kesälläkin, joten jouluaattona syntyneet poikaset ovat jo laskiaisena kypsiä jatkamaan sukuaan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Henttonen, H.: Lemmus lemmus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.1. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 28.6.2014. (englanniksi)
  2. Wilson & Reeder: Lemmus lemmus Mammal Species of the World. Bucknell University. Viitattu 2.5.2010. (englanniksi)
  3. http://forskning.no/biologisk-mangfold-dyreverden-okologi/2011/01/lemenar-skyldes-vinteryngling
  4. a b c d e f g h i Saarinen, Riitta: Sopulien jäljillä Pallaksella. Suomen Luonto, 2010, nro 8, s. 12–13. Suomen luonnonsuojeluliitto.
  5. a b c http://www.vihrealanka.fi/uutiset/sopuli-vaeltaa-j%C3%A4lleen
  6. Antti Manninen, Tunturisopulit ovat talvehtineet hyvin, Helsingin Sanomat 29.4.2011 sivu A 12
  7. Leisti, Tapani: Sopuleiden ja tunturipöllöjen kesä Yle.fi/alueet/lappi. 7.9.2011. YLE Lappi. Viitattu 8.9.2011.
  8. Lapissa laaja vaellus
  9. http://forskning.no/biologisk-mangfold-dyreverden-okologi/2011/01/lemenar-skyldes-vinteryngling
  10. http://forskning.no/biologisk-mangfold-dyreverden-okologi/2011/01/lemenar-skyldes-vinteryngling
  11. http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/lampeneminen-vie-sopulivaellukset/337685/

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]