Tunturiniitty
Tunturiniitty on tuntureilla kosteilla alueilla ruohoa kasvavaa niittykasvillisuutta. Niittyä on yleensä pieninä laikkuina varsinkin lumenviipymissä, puronvarsilla ja tunturin kallioseinämien eli pahtojen alla.[1]
Niittykasvillisuuteen vaikuttaa muun muassa lumen paksuus. Jos lumi sulaa varhain, kasvukausi on pidempi, mutta maaperä kuivuu nopeasti.
Niitä esiintyy ravinteisilla mailla hemioroarktisella vaivaiskoivuvyöhykkeellä, alapaljakalla ja keskipaljakalla, muttei yläpaljakalla. Tunturiniittyjä on useantyyppisiä. Pienruohoniityt ovat matalakasvuisia ja muistuttavat lumenviipymiä. Niissä kasvaa muun muassa tunturiängelmää, peuranvirnaa, lapinvuokkoa ja tunturihärkkiä[2]. Keskipaljakalla useat tunturikankaatkin muistuttavat niittyjä, koska niissä kasvaa paljon tunturisaraa, tunturivihvilää ja lampaannataa.[1]
Suurruohoniityt ovat korkeakasvuisia ja suurin piirtein koko kasvukauden valuvesien kostuttamia. Alapaljakan suurruohoniityillä kasvaa metsäkurjenpolvea ja kulleroa[1]. Puronvarsiruohostoissa vaihtelevat pajukot ja suurruoholaikut. Tunturien saniaisniityillä saniaiset kasvavat monesti lohkareiden ja kivien välissä tiheästi.[3]
Tunturien niittymaannos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tunturien paljakoilla on niittymaannosta, jossa on ohut humus ja humuksen ja kivennäismaan sekoittumiskerros. [4]. Humuksen pH on melko pieni sinne valuneen happipitoisen kivennäispitoisen veden takia. Tällöin syntyy kostea paljakkaniitty, jolla kasvaa nurmitatarta, tunturiängelmää ja lapinvuokkoa. Emäksisellä paljakka-alueella on kuivaa tunturiniittyä, joka on eroosion kuluttamissa tuulipaljakkapaikoissa pelkkää lapinvuokko-jäkäläkangasta[4]. Kuivilla tunturiniityillä, jossa kasvaa tunturikohokkia, tunturiängelmää, läätettä ja punakkoa, on tumma humuskerros, joka rajoittuu jyrkästi kivennäismaakerrokseen[4]. Täällä humuksen pH on 5,5, emäskiven alueella 6[4]. Paljakan happamalla kivennäismaalla, jossa on kohtalainen lumikerros talvella on kangasniittyä, jäkkiniittyä, jossa kasvaa muun muassa metsälauhaa ja tuoksusimaketta. Humus on heinäturvetta, ei kangasturvetta, ja on melko multaista. Vaikka huuhtoutumiskerros onkin, maannos voidaan katsoa niittymaannokseksi, ja sen humuksen pH on 4,5–5,0[4]. Puronvarsien niittyalueilla on paksu "alpiininen ruskomaa", joka ei muistuta arojen ruskomaata. Humus on lähes aina kivennäismaata emäksisempää ja humuksen pH on noin 5,5. Typpeä on kohtalaisesti, C/N on 20, hyvällä paikalla jopa 15–17. Humus vaihtuu asteittain kivennäismaakerrokseksi. Tätä maannosta on sekä jokien tulvarannoilla että puronvarsilla. Ruskeaan maannokseen liittyy metsäkurjenpolvea, kulleroa ja pohjanpajua kasvava ruohosto ja pohjanpajua, villapajua ja tunturipajua kasvava pensaikko.
Puronvarsien niityt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Purojen varsien niityillä kasvaa kulleroa, keväthanhikkia, lapinorvokkia, läätettä, väinönputkea, pohjansinivalvattia, haproa sekä nurmiruohoja. Korkeammalla tunturilla puronvarsilla kasvaa muun muassa ruusujuurta.[5]
Tunturien kalliot ja pahdat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tunturin kallioseinämää sanotaan pahdaksi. Jos kevään sulamisvesi kostuttaa pahdan aluetta, syntyy runsas kasvillisuus varsinkin jos linnut ja veden mukana tulevat ravinteet lannoittavat. Pahdoissa kasvaa muun muassa ruijanpahtahanhikkia ja harvemmin kalliosaraa, tunturinätää, lumirikkoa, sinirikkoa ja pahtanurmikkaa[6]. Niukkaravinteisilla piipitoisilla kalliolla kasvaa muun muassa tähkäpiippoa, lampaannataa ja puolukkaa[7]. Pahtojen alla on vyörysoraa. Karussa vyörysorassa kasvaa samoja lajeja kuin silikaattikallioillakin, mutta hieman ravinteisemmilla pahtanurmikkaa ja varputädykettä kasvaville vyörysorarinteille ovat ominaisia isokynsimö, hanhikit, kesämaksaruoho ja tunturihärkki[7] sekä kataja. Hyvin ravinteisilla vyörysorilla kasvaa nädän ja kynsimön lisäksi myös muun muassa norjanarhoa.[7]
Lumen paksuuden vaikutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Lumeton, kalkkipitoinen: ei niittyjä, vähäinen lumi sula ajo toukokuussa[8]
- Vähäluminen, kalkkipitoinen : hanhikki, nurmitatar
- Syväluminen, kalkkipitoinen : kullero, leinikki
- Runsasluminen, kalkkipitoinen: sinirikko, hapro[9]
- Runsasluminen, kalkiton: tähtirikko, hapro, ruojoja, nurmilauha, vaivaispaju
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Norjan ja Ruotsin retkeilyopas, Kalevi Saira, Edita retki- ja luontokirjat, Oy Edita Ab Helsinki 2000
- Väre, Henry & Partanen, Rauni: Suomen tunturikasvio. Metsäkustannus, 2009. ISBN 978-952-5694-40-6. 0, ISBN 951-3-3107-3
 |
Tämän artikkelin tai sen osan viitteitä on pyydetty muotoiltavaksi. Voit auttaa Wikipediaa muotoilemalla viitteet ohjeen mukaisiksi, esimerkiksi siirtämällä linkit viitemallineille. Tarkennus: Väre & Partanen ? Puuttuu lähde joihin viitteet viittaavat. |
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Kilpisjärven biologinen asema
- ↑ Väre&Partanen 2009, s. 15.
- ↑ Yrjö Norokorpi, Heikki Eeronheimo, Seppo Eurola, Risto Heikkinen, Peter Johansson, Jouko Kumpula, Katariina Mäkelä, Seppo Neuvonen, Juha Sihvo, Saara Tynys & Risto Virtanen (2008): Osa 2.8 Tunturit. Teoksessa: Raunio, Anne, Anna Schulman& Tytti Kontula (toim.): Suomen luontotyyppien uhanalaisuus – Osa 2: Luontotyyppien kuvaukset. Suomen ympäristö 8/2008. Helsinki: Suomen ympäristökeskus, 2008. Koko julkaisun verkkoversio (viitattu 13.2.2011).
- ↑ a b c d e Suomen luonto, osa 1. Luonto toimii Tunturit, Päätoimittaja Paavo Havas, Kirjayhtymä , Yhteiskirjapaino OY Helsinki, Helsinki, Sarja Suomen luonto ISBN 951-26-1746-3, Suomen luonto 1. osa ISBN 951-1747-1, Kohta Niittymaat, s. 257
- ↑ Luonnonharrastajan Suomi, Koillismaalta tuntureille, Weilin+Göös 2003, ISBN 951-35-6626-9, s. 136-237.
- ↑ Väre&Partanen 2009, s. 17, 16.
- ↑ a b c Väre&Partanen 2009, s. 17.
- ↑ Saira 2000, s. 13
- ↑ Saira 2000, s. 14