Tukkilaiskisat

Kuningasjätkä

Yhteislasku tukilla

Puomillajuoksu

Rullaus

Tukkilaisakrobatiaa

Sauvonta

Sumajuoksu

Veneenveto

Kattilakosken suomenmestaruuskisojen palkittuja vuonna 2017

Tukkilaiskisojen yleisöä

Tukkilaiskisojen ylituomari Esa Hellsten Kattilakoskella

Aineeton kulttuuriperintö, Diplomi Tukkilaiskisoille

Tukkilaiskisat on uittoperinnettä. Kilpailusta voidaan käyttää myös nimitystä tukkilaiset. Alun perin tukkilaiset olivat uittomiehiä, mutta uitto on kadonnut Suomen joilta. Tukkilaistaidot, joita esitellään tukkilaiskisoissa ja -näytöksissä, ovat säilyneet. Tukkilaiskisoja järjestetään kesäjuhlien yhteydessä kisoihin soveltuvissa koskissa. Kilpailuihin kuuluu useita lajeja: koskenlasku tukilla, sauvonta, puomillajuoksu, rullaus, sestominen, soutu.

Perinteen harjoittajat ja tuntijat

Tukkilaistaidot ovat olleet osa uittoperinnettä ja tärkeä osa työtaitoja. Uittoa ei enää ole, mutta tukkilaisperinteitä esitellään tukkilaiskisoissa ja -näytöksissä, joihin osallistuvat alan harrastajat. Tukkilaiskisoja järjestetään kesäisin useita kertoja eri puolilla Suomea, tavallisesti muiden kesätapahtumien yhteydessä. Osallistujia on ollut yhtä tapahtumaa kohden 10-20, joista moni osallistuu useaan lajiin sekä useisiin kisoihin kesän mittaan. Aktiivisten harrastajien määräksi arvioidaan noin viisikymmentä. Yleisöä on useita satoja/tapahtuma. Urheilujärjestöt ja kunnat toimivat taustaorganisaatioina ja tukijoina. Kilpailupaikan järjestelyt hoidetaan suureksi osaksi vapaaehtoisten talkoolaisten voimin. Suomen Metsäurheiluliitto (SMUL) laatii säännöt ja myöntää järjestämisoikeuden sekä nimeää kilpailun valvojan, joka toimii ylituomarina.

Perinteen harjoittaminen

Kilpailutoiminnan tavoitteita ovat aikaisemmin metsätyöhön oleellisesti liittyneen uittotyöperinteen säilyttäminen, uittotyössä tarvittavien taitojen esittely yleisölle kilpailun muodossa sekä harrastajien fyysisen kunnon ylläpitäminen. Monen kilpailijan tavoitteena ei ole voitto vaan omien taitojen ja voimien koettelu.

Lajit

Tukkilaiskisojen kuninkuuslaji on koskenlasku, jossa lasketaan tukin päällä seisten koskea alas. Sääntöjen mukaan kilpailijan on seisottava tukilla lähtiessään ja maaliin tullessa. Tukilta saa pudota, mutta takaisin on noustava omin avuin. Koskenlasku on yleisön suosikkilaji, mutta alan harrastajat pitävät vaativimpana lajina tukkilaismaratonia ja sen jälkeen sauvontaa. Tukkilaismaratonin lajit ovat puomijuoksu, soutu, veneenveto, sestominen, sumajuoksu ja maastojuoksu. Suurin osa lajeista liittyy uittotyöhön, mutta mukana on myös akrobatialajeja kuten tukkilaisvala ja rullaus. Näytöslajina on kokeiltu koskenlaskua myös suksilla. Kilpailijat jaetaan iän mukaan sarjoihin: nuoret, yleinen, ikämiehet sekä naisten sarja.

SMUL päätti vuonna 2021, että tukkilaismaratonin nimi muutetaan tukkilaiskuusiotteluksi. Lisäksi SM-tukkilaiskisojen sääntöjä muutettiin siten, että kaikkien lajien ja kaikkien sarjojen osalta Suomenmestaruudesta voidaan kilpailla, mikäli sarjassa on vähintään kaksi osallistujaa (vanhan säännön mukaan sarjassa pitää olla vähintään neljä osallistujaa SM-arvon saavuttamiseksi).

Venelajeja ovat sauvonta, jossa sauvotaan jokiveneellä ylävirtaan ja takaisin, sekä soutu työveneellä suvannolla tai virrassa ja veneen veto uittohaalla puomin sivua pitkin. Tukilla suoritettavia lajeja ovat sestominen, puomillajuoksu ja koskenlasku. Sumajuoksussa juostaan 50-100 metriä pitkän löysän tukkisuman yli, jossa on myös kantavia tukkeja estämässä putoamista. Tukkilaisvalassa uittohaka lyödään pystyyn keskelle tukkia ja kilpailija kiertää sen ympäri ja käy sitten tukin toisessa päässä juomassa vettä putoamatta koko aikana veteen. Rullaus on parikilpailu, jossa kilpailijat pyörittävät tukkia, kunnes toinen putoaa. Koskenlaskussa useimmat putoavat kuohuissa, eivätkä kaikki pääse pystyssä maaliin. Tukkilaislajien arvostelussa huomioidaan suorituksen nopeus ja suoritustaito. Menestynyttä kilpailijaa kutsutaan nimellä "Kuningasjätkä", joka on myös Iin tukkilaiskisojen nimi.

Kisapaikat

Kilpailuja järjestetään vesistöissä, jotka ovat olleet perinteisiä uittoreittejä ja joissa on aikaisemmin järjestetty tukkilaislajien kilpailuja. Valintaan vaikuttavat myös yleisöystävällisyys ja turvallisuus. Suomessa on noin 30 koskea, joissa on järjestetty kilpailuja, mutta niiden määrä on vähentynyt, kun koskiin on rakennettu voimalaitoksia. Perinteisiä kisapaikkoja, joissa on järjestetty kilpailuja tai näytöksiä viime vuosina, on Kuusamossa (Käylä), Laukaassa (Kuusaankoski), Pellon ja Ylitornion rajalla Tornionjoessa (Kattilakoski, Juoksenki), Imatralla (Tainionkoski), Iissä (Raasakkakoski), Lieksassa (Ruunaan kosket) ja Heinävedellä (Karvionkoski). Käylään kutsutaan kilpailijat, mutta muihin voi ilmoittautua vapaasti. Yleensä noudatetaan Metsäurheiluliiton sääntöjä, mutta poikkeuksiakin on. Ennen kilpailua osallistujille varataan mahdollisuus harjoitella. Iin Raasakkakoskeen on rakennettu voimalaitos, ja vanhassa koskiuomassa on vähän vettä, mutta kilpailun ja harjoittelun ajaksi patoluukut avataan. Tarvittavat kilpailuvälineet ovat järjestäjän hankkimia.

Joka kesä järjestetään suomenmestaruuskilpailut, joiden sijaintipaikkaa kierrätetään. Niihin saavat osallistua SMUL:n jäsenyhdistysten jäsenet sekä tukkilaisyhdistysten jäsenet. Suomenmestaruuskisat pidettiin vuonna 2017 Tornionjoen Kattilakoskella, vuonna 2018 ne olivat Iissä. Vuoden 2019 suomenmestaruuskisat pidettiin kahdessa paikassa: Joutsassa ja Kattilakoskella. Vuonna 2020 koronaviruksen johdosta järjestettiin vain pienimuotoisia näytöksiä, mutta ei kilpailuja. Myös vuoden 2021 ohjelmaan tuli muutoksia. Evijärvellä pidettiin tukkilaismaratonin SM-kilpailut ja Käylässä kutsukilpailut. Vuonna 2022 järjestettiin Käylän 30-vuotisjuhlakisat ja SM-tukkilaiskisat Kuhmossa.

Vuoden 2023 ohjelmaan kuuluvat Kuningasjätkä-tukkilaiskisat Iin Raasakkakoskella 1.7.2023, Käylän tukkilaiskisat 8.7.2023 Kuusamossa ja Evijärven SM-tukkilaiskisat 5.8.2023.

Kisajärjestelyt

Kisajärjestelyt hoidetaan enimmäkseen talkoovoimin. Kilpailuihin myydään pääsylippuja menojen kattamiseksi, mutta tarkoituksena ei ole niinkään taloudellinen hyöty kuin perinteen vaaliminen ja metsätaitojen säilyminen. Kilpailuihin liittyy oheistoimintaa, kuten ohjelmaa lapsille, ravintola, näyttelyitä jne. sekä muuta metsätyöhön liittyvää aktiviteettia. Lavalla on kuuluttajan lisäksi asiantuntija kertomassa koskenlaskun saloista sekä muuta ohjelmaa, johon hankitaan paikallisia muusikkoja ja muita esiintyjiä, mm. juhlapuheen pitäjä. Julkisuuden henkilöt ovat toivottuja esiintyjiä tai vieraita, ja usein maakunnan poliitikot ovat olleet seuraamassa kisoja. Perinteisten lajien rinnalle on tullut uusia näytöksiä, mutta koskenlasku tukilla on pysynyt kautta aikojen yleisön suosikkina siihen liittyvän jännityksen vuoksi. Myös akrobatianäytökset kiinnostavat yleisöä. Kilpailujen ohella löytyy mielikuvitusta käyttäen uusiakin ohjelmanumeroita. Kilpailujen ylituomari säv/laulutaiteilija Esa Hellsten on kunnostautunut myös tekemällä aiheeseen sopivia lauluja.

Tukkilaisnäytökset ovat yksi ohjelmanumero kesällä vesien äärellä, varsinkin juhannuksen aikaan, jolloin mm. Seurasaaressa entiset tukkilaiset ovat esittäneet uittotyönäytöksiä. Pohjois-Suomessa, jossa puuta uitettiin vielä 1990-luvulla, tukkilaisuus muistetaan ja kulttuuri elää vahvana. Etelämpänä harrastajia ja kulttuurin vaalijoita on vähemmän.

Mestarit

Viime vuosien menestynein kilpailija on Juha Julkunen, joka on voittanut tukkilaismaratonin ja koskenlaskun melkein joka vuosi vuodesta 1990 lähtien. Julkunen on rajavartija Savukoskelta. Hän osallistuu myös muihin urheilulajeihin ja pitää yllä kuntoaan talvella hiihtämällä ja savottatöissä ja kesällä juoksemalla ja pyöräilemällä. Hän on myös yhdeksänkertainen umpihankihiihdon maailmanmestari ja ampumahiihdon suomenmestari vuonna 2014. Veljekset Jori ja Toni Mikkonen Lieksasta ovat ottaneet menestyksekkäästi osaa tukkilaiskisoihin 2000-luvun alusta lähtien. He esiintyvät myös näytöksissä, ja heidän akrobaattiset temppunsa ovat herättäneet ihastusta Suomen ulkopuolellakin. Myös Pauli Ylitalo Pudasjärveltä on ollut usein kolmen parhaan joukossa. Ikämiesten sarjassa ovat menestyneet mm. Reijo Saari, Timo Uusiportimo, Riku Pakanen, Hannu Kettunen, Jaakko Saaristo ja Risto Alaraasakka, joilla on kaikilla pitkä tukkilaisura takanaan. 1970-luvulta vuosituhannen vaihteeseen saakka mestari oli useimmiten Pekka Nyman. Sitä ennen, noin 1958 - 1979, parhaitten joukossa olivat tavallisesti Lauri ja Vertti Leinonen.

Perinteen taustaa ja historiaa

Tukkilaisia alkoi ilmestyä Rovaniemen kyläkuvaan 1870-luvulla. Alussa tukkilaisia halveksittiin ja pelättiin, mutta 1930-luvulta lähtien heitä alettiin romantisoida, kun turismi ulottui Lappiin.

Tukkilaistaidot ovat syntyneet uittotyömailla, kun puuta kuljetettiin jokia pitkin lajiteltavaksi jokisuulla, ja ne kehittyivät kilpailuasteelle niillä uittotyömailla, joissa harjoitettiin irtouittoa. Kisailijoina olivat parhaat uittojätkät. Eräät suuret joet, mm. Oulujoki, siirtyivät nippu-uittoihin 1950-luvulla, ja niissä tukkilaistaidot unohtuivat. Tarkkoja arvioita uittotyöntekijöiden määrästä ei ole, koska työsuhteet ovat saattaneet olla lyhytaikaisia. Hanna Snellmanin arvion mukaan määrä on ollut sadastatuhannesta kolmeensataantuhanteen työntekijään enimmillään.

Ensimmäiset tukkilaisten kilpailut käytiin sauvonnassa jo 1900-luvun alkupuolella. Ounaskoskessa järjestettiin v. 1937 ensimmäiset Lapin sauvontakisat, joissa oli mukana myös koskenlasku tukilla. Kisojen toivottiin houkuttelevan matkailijoita, ja Ounaskoskelle oli kerääntynytkin yli 4000 katsojaa. Tarkoituksena oli näyttää yleisölle tukkilaisten voimaa ja taitavuutta uinnissa, soudussa, köydenvedossa ja tukilla laskemisessa. Ensimmäinen suomenmestaruuskilpailu oli vuonna 1949 Kuhmon Pajakkakoskella, jossa katsojia oli noin 10.000. Kisat olivat suosionsa huipulla 1940- ja -50 –luvuilla. Näytöksiä järjestettiin myös Ruotsissa, mutta ruotsalaiset eivät suostuneet itse ottamaan osaa, vaikka katsojia oli tuhansia. Tukkilaisnäytösten huipentuma oli 1967 Montrealin Maailmannäyttelyssä, jossa tukkilaismestarit esittivät taitojaan sadoille tuhansille näyttelyvieraille.

Tukkilaistyössä on tapahtunut työtapaturmia ja onnettomuuksia, eikä kisoissakaan niiltä ole kokonaan vältytty. Kaksi laskijaa on hukkunut koskien kuohuihin 50- ja 60-luvun taitteessa (Jalonkoski Suomussalmella ja Hiirikoski Vähässäkyrössä). Sen jälkeen on ryhdytty vaatimaan pelastusliivien käyttöä ja lisätty pelastusveneiden ja pelastajien määrää.

Irtouiton aikoihin tukkilaiset saivat uitosta elantonsa, ja se toi tuloja koko alueelle. Kisojenkin järjestäminen oli 1950 – 1970 –luvuilla taloudellisesti kannattavaa, mutta sitä mukaa kuin koskia valjastettiin, uittotyö loppui. Kemijoella oli viimeinen irtouitto vuonna 1991. Tukkeja ei enää kuljeteta jokia pitkin, mutta koskenlaskuperinne ja muut tukkilaisperinteet ovat säilyneet. Enää ei tukkilaisten suosio yllä sille tasolle, jolla se oli uittotyön aikoina, mutta entisten tukkijätkien taidot ovat tallella ja he mielellään siirtävät ne nuorempien käyttöön. Niinpä tukkilaiskisoista on tullut harrastukseen perustuvia tukkilaistaitojen näytöksiä, eivätkä ne enää ole työnäytöksiä niin kuin irtouiton aikoina. 

Perinteen eteenpäin välittäminen

Osa nykyisistä tukinlaskijoista on veteraaneja, mutta joukossa on nuoriakin, jotka haluavat kokeilla lajia. Kilpailuun osallistujia on tavallisesti 10-20, ja usein joukossa on aloittelijoita. Uitto ei enää kasvata koskenlaskijoita, mutta lajin jännitys ja omaperäisyys ja koskien lukumäärä Suomessa houkuttelevat kokeilijoita myös kaupungeista. Entisten uittojätkien tilalla on nyt monien muiden ammattien osaajia, jotka hankkivat tukkilaistaitonsa harjoittelulla. Tukkilaiset itsekin pyrkivät perinteen säilyttämiseen ja siirtämiseen tuleville polville ja kouluttavat nuoria lajin pariin. Kilpailuissa menestyneet harjoittelevat myös muissa urheilulajeissa kesäisin ja talvisin hankkiakseen hyvän kunnon ja tasapainotaidon. Tukkilaiskisat ovat parhaimmillaan sekä urheilua että kansanperinnettä. Vaativana ja näyttävänä urheilulajina ne voisivat menestyä myös tulevaisuudessa.  

Tukkilaiskoulutusta on järjestänyt Pielisen-Karjalan tukkilaisperinne ry, joka on pitänyt kansainvälisiä kursseja Lieksan Ruunaalla. Tukkilaistaidoista kiinnostuneita koulutetaan myös Evijärvellä, jossa opettajana on toiminut eläkkeellä oleva uittomies Reijo Saari. Metsämiesten säätiö tukee tukkilaistoimintaa.

Kirjallisuutta ja elokuvia

Kirjassa "Me tulemme taas!" (Mauri Hast, Pekka Lanko 2008) kerrotaan tukkilaismestaruuskilpailujen historiasta sekä nykypäivästä. Tekijät tuntevat tukkilaislajit omakohtaisesti ja välittävät niiden historian elävästi. Kisoja käsitteleviä arkistoja on vähän, mutta tekijät ovat haastatelleet vanhoja mestareita, jotka ovat osallistuneet sekä tukinuittoon että kisoihin.

Hanna Snellman kertoo kansatieteellisessä tutkimuksessaan "Tukkilaisen tulo ja lähtö" (1996), että uittotyöntekijöiden elämästä voi löytää yhtäläisyyksiä amerikkalaiseen karjapaimenkulttuuriin, esimerkkinä jatkuva muuttaminen paikasta toiseen.

Ylen arkistossa on runsaasti tukkilaisperinteeseen liittyvää materiaalia, jossa esitetään koskenlaskua ja muita tukkilaisperinteitä.

Tukkilaiset ovat inspiroineet kirjailijoita, elokuvaohjaajia ja säveltäjiä. Erkki Karun mykkäelokuva "Koskenlaskijan morsian" vuodelta 1923 perustuu Väinö Katajan samannimiseen romaaniin vuodelta 1914. Elokuvaa kuvattiin Iitissä Kymijoen Mankalan koskilla, jotka ovat hävinneet näkyvistä, kun jokeen on rakennettu Mankalan voimalaitos. Myös muita tukkilaiselokuvia on kuvattu Mankalan koskilla. Johannes Linnankosken teos "Laulu tulipunaisesta kukasta" vuodelta 1905 ja Teuvo Pakkalan teos "Tukkijoella" vuodelta 1899 ovat olleet niin suosittuja, että niistä on tehty useita elokuvasovituksia ja näytelmiä ja niihin on sävelletty musiikkia. Niissä ei kuitenkaan anneta kovin realistista kuvaa uittojätkistä, vaan ne ovat viihdettä suurelle yleisölle. Sen sijaan vuonna 1998 valmistuneessa elokuvassa "Kuningasjätkä" tukkilaisten työ on pääosassa, vaikka ohjaaja Markku Pölönen ei muuten pyri totuuteen ajankuvan ja käyttäytymismallien suhteen. Tukkilaisviihteen suosiota on perusteltu sillä, että elokuvat vetosivat ensimmäisen sukupolven kaupunkilaisten luonnon ja maalaiselämän kaipuuseen.

Japanilainen suosittu TV-koomikko Daisuke Miyagawa, jonka ohjelmistoon kuuluu erilaisia extreme-lajeja, osallistui vuonna 2017 Iin Raasakkakosken tukkilaiskisoihin, ja tapahtumasta tehtyä videosarjaa oli katsottu yli miljoona kertaa, ennen kuin se tekijänoikeusvaatimusten vuoksi poistettiin Youtubesta. Myös Internetin matkailusivustolla on pantu merkille tämä erikoislaatuinen tapahtuma.

Uittomuseoita

Suomen Metsämuseo Lusto, Lapin metsämuseo ja Pielisen museo esittelevät metsäkulttuuria ja järjestävät työnäytöksiä ja teemapäiviä ja niihin liittyvää kuvamateriaalia. Perinnettä vaalivia yhdistyksiä ovat Suomen Uittoperinneyhdistys, Pielisen Karjalan Tukkilaisperinne ry ja Suomen tukkilaiset ry.

Suomessa on useita uittomuseoita: Miekankosken uittomuseo Mäntyharjulla, Pohjois-Pohjanmaan museoon kuuluva Siikasaaren metsä- ja uittomuseo Oulussa, Riutukan uittomuseo Kemijärvellä, Iin kotiseutumuseo, Savotta- ja uittomuseo Taivalkoskella Jokijärven lomakylän yhteydessä ja Kalastus- ja uittomuseo Lappajärvellä. 

Elävän perinnön kansallinen luettelo

Tukkilaiskisat on hyväksytty osaksi Suomen Elävän perinnön kansallista luetteloa. Opetus- ja kulttuuriministeriö on 23.11.2017 nimennyt 52 kohdetta Elävän perinnön kansalliseen luetteloon, joka pohjautuu Museoviraston ja aineettoman kulttuuriperinnön asiantuntijaryhmän esityksiin. Elävän perinnön kansallinen luettelo liittyy Unescon yleissopimukseen aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisesta Suomessa.