Tukholma-syndrooma

Patricia Hearst SLA:n Yhdysvalloissa huhtikuussa 1974 tekemän pankkiryöstön aikana otetussa kuvassa.

Tukholma-syndrooma on arkikielinen nimitys psykologiselle tilalle, jossa panttivangeille tai muulla tavoin vastoin tahtoaan kaapatuille henkilöille kehittyy myötämielinen suhtautuminen kaappaajiinsa. Tämänlaisesta solidaarisuudesta voi seurata monimutkaisia ongelmia, kun vangitut alkavat auttaa vangitsijoitaan toteuttamaan suunnitelmaansa tai pakenemaan poliisilta. Syndroomasta kärsivät vangitut saattavat antaa jälkeenpäin vangitsijoistaan heille myötämielisiä todistuksia.

Syndrooma kehittyy uhrin pyrkimyksestä asettua vangitsijan asemaan tai ansaita kidnappaajien sympatia puolelleen.

Syndrooma on saanut nimensä Tukholmassa 23. lokakuuta 1973 tapahtunutta Norrmalmstorgin pankkiryöstöä seuranneen panttivanki- ja piiritystilanteen perusteella. Kuusi päivää kestänyt piiritys sai panttivangit puolustamaan vangitsijoitaan vielä tilanteen päätyttyäkin. Vangitut antoivat oikeuskäsittelyssäkin harvasanaisia vastauksia, eivätkä siten halunneet asettua vangitsijoitaan vastaan.

Termin Tukholma-syndrooma otti käyttöön kriminologi ja psykologi Nils Bejerot, joka avusti poliisia ryöstön aikana. Bejerot käytti termiä uutislähetyksessä, josta se otettiin psykologien käyttöön maailmanlaajuisesti.

Tukholma-syndroomaa on ilmennyt lentokonekaappauksien ja useiden ihmisryöstöjen yhteydessä. Kuuluisimpia tapauksia on Patty Hearst, joka joutui Symbioottinen vapautusarmeija -järjestön (Symbionese Liberation Army) kaappaamaksi. Useita kuukausia vapautumisensa jälkeen Hearst liittyi ryhmän jäseneksi.

Silloin tällöin ilmiöstä käytetään virheellistä nimitystä Helsinki-syndrooma.

Aiheesta muualla

• Love and Stockholm Syndrome: The Mystery of Loving an Abuser Psykologi Dr Joseph Carver kirjoittaa CounsellingResource.com
• Nils Bejerotin artikkeleita Norrmalmstorgin tapahtumista