Tukholma-syndrooma

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
 Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä tai viitteitä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia lähteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.

Tukholma-syndrooma on arkikielinen nimitys psykologiselle tilalle, jossa panttivangeille tai muulla tavoin vastoin tahtoaan kaapatuille henkilöille kehittyy myötämielinen suhtautuminen kaappaajiinsa. Tämänlaisesta solidaarisuudesta voi seurata monimutkaisia ongelmia, kun vangitut alkavat auttaa vangitsijoitaan toteuttamaan suunnitelmaansa tai pakenemaan poliisilta.

Syndrooma kehittyy uhrin pyrkimyksestä asettua vangitsijan asemaan tai ansaita kidnappaajien sympatia puolelleen.

Syndrooma on saanut nimensä Tukholmassa 23. lokakuuta 1973 tapahtunutta Norrmalmstorgin pankkiryöstöä seuranneen panttivanki- ja piiritystilanteen perusteella. Kuusi päivää kestänyt piiritys sai panttivangit puolustamaan vangitsijoitaan vielä tilanteen päätyttyäkin. Vangitut antoivat oikeuskäsittelyssäkin harvasanaisia vastauksia, eivätkä siten halunneet asettua vangitsijoitaan vastaan.

Termin Tukholma-syndrooma otti käyttöön kriminologi ja psykologi Nils Bejerot, joka avusti poliisia ryöstön aikana. Bejerot käytti termiä uutislähetyksessä, josta se otettiin psykologien käyttöön maailmanlaajuisesti.

Tukholma-syndroomaa on ilmennyt lentokonekaappauksien ja useiden ihmisryöstöjen yhteydessä. Kuuluisimpia tapauksia on Patty Hearst, joka joutui Symbioottinen vapautusarmeija -järjestön (Symbionese Liberation Army) kaappaamaksi. Useita kuukausia vapautumisensa jälkeen Hearst liittyi ryhmän jäseneksi.

Silloin tällöin ilmiöstä näkyy käytettävän virheellistä nimitystä Helsinki-syndrooma.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Tukholma-syndrooma
Henkilökohtaiset työkalut