Tuire Santamäki-Vuori

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tuire Santamäki-Vuori
Henkilötiedot
Syntynyt26. joulukuuta 1952 (ikä 71)
Hyvinkää, Suomi
Kansalaisuus suomalainen
Ammatti virkamies, johtaja
Poliitikko
Puolue Suomen Sosialidemokraattinen Puolue
Koulutus kauppatieteiden tohtori (1986)
Tutkinnot Helsingin kauppakorkeakoulu

Tuire Inkeri Santamäki-Vuori (s. 26. joulukuuta 1952 Hyvinkää)[1] on suomalainen kauppatieteiden tohtori. Hän aloitti Terveyden ja hyvinvointilaitoksen (THL) hyvinvointiosaston johtajana marraskuussa 2015.[2] Aiemmin Santamäki-Vuori toimi valtiosihteerinä työ- ja elinkeinoministeriössä (2014–2015) ja valtiovarainministeriössä (2011–2014). Vuosina 1999–2011 hän oli Julkisten ja hyvinvointialojen liiton (JHL) puheenjohtaja ja 1991–1999 tutkimusjohtaja Palkansaajien tutkimuslaitoksessa.[3]

Santamäki-Vuori valmistui ylioppilaaksi Hyvinkään yhteiskoulusta vuonna 1971. Hän jatkoi opintojaan Helsingin kauppakorkeakoulussa, josta hän valmistui vuonna 1974 ekonomiksi ja myöhemmin vuonna 1986 kauppatieteiden tohtoriksi. Vuonna 1991 hänet nimettiin taloustieteen dosentiksi Helsingin yliopistoon.[4]

Vuosina 1979–1986 Santamäki-Vuori työskenteli tutkimus- ja opetustehtävissä Helsingin kauppakorkeakoulussa, Helsingin yliopistossa ja Suomen Akatemiassa. Vuonna 1986 hän siirtyi tutkijaksi Palkansaajien tutkimuslaitokseen, missä hän toimi vuoteen 1999 asti, jolloin hänet valittiin Kunta-alan ammattiliitto KTV:n toiseksi puheenjohtajaksi. Vuosina 2001–2005 hän toimi KTV:n puheenjohtajana.[1] Vuonna 2006 KTV, Valtion ja erityispalvelujen ammattiliitto (VAL) sekä Valtion yhteisjärjestö (VTY) yhdistyivät Julkisten ja hyvinvointialojen liitoksi ja Santamäki-Vuori valittiin uuden ammattiliiton ensimmäiseksi puheenjohtajaksi.[5] Hän toimi JHL:n puheenjohtajana vuoteen 2011 saakka. Hän on toiminut myös SAK:n valtuuston puheenjohtajana sekä työvaliokunnan jäsenenä.[1]

1. syyskuuta 2011 Santamäki-Vuori aloitti valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen määräaikaisena valtiosihteerinä.[6] Toukokuussa 2014 Antti Rinteen noustua SDP:n johtoon ja valtiovarainministeriksi Santamäki-Vuori siirtyi Lauri Ihalaisen valtiosihteeriksi työ- ja elinkeinoministeriöön.[7]

Santamäki-Vuori on naimisissa ja hänellä on kaksi lasta.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Kuka kukin on 2011, s. 899. Helsinki: Otava. ISBN 978-951-1-24712-8.
  2. THL:n hyvinvointiosaston johtajaksi KTT Tuire Santamäki-Vuori 30.10.2015. THL. Arkistoitu 11.4.2016. Viitattu 19.3.2016.
  3. Tuire Santamäki-Vuori THL. Arkistoitu 11.4.2016. Viitattu 19.3.2016.
  4. Helsingin yliopiston taloustieteen oppiaineen dosentit Viitattu 15.7.2016
  5. SAK:n julkisen alan liitot yhdistyivät JHL:ksi 22.11.2005. SAK. Viitattu 28.5.2014.
  6. Tuire Santamäki-Vuori Urpilaisen valtiosihteeriksi 18.8.2011. Valtiovarainministeriö. Arkistoitu 29.5.2014. Viitattu 28.5.2014.
  7. Rinteen valtiosihteeriksi asianajaja Raimo Luoma Yle Uutiset. 28.5.2014. Viitattu 28.5.2014.