Tuhlaajapoikavertaus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pompeo Batonin maalaus Tuhlaajapojan paluu vuodelta 1773

Tuhlaajapoikavertaus on Jeesuksen vertaus, jonka hän kertoo opetuslapsilleen Luukkaan evankeliumin 15. luvun jakeissa 11 – 32.

Vertaus kertoo isästä ja hänen kahdesta pojastaan. Nuorempi pojista pyysi saada perintöosansa etukäteen. Isä suostui tähän, ja poika lähti maailmalle tuhlaamaan isänsä hänelle antamaa perintöä. Köyhdyttyään poika meni sikopaimeneksi. Sika on juutalaisuudessa saastainen eläin. Pojalla oli nälkä, ja hän olisi halunnut syödä sikojen ruokaa, mutta hänelle ei annettu edes sitä. Lopulta poika palasi isänsä taloon. Hän pyysi isältään päästä tämän palvelijaksi, koska ei mielestään enää ansainnut, että häntä kutsuttaisiin tämän pojaksi. Mutta isä pyysi riemuiten poikaa tulemaan takaisin omaksi pojakseen ja järjesti juhlan poikansa paluun kunniaksi. Vanhempi poika suuttui tästä. Hän ihmetteli, miksi isä järjesti juhlan hänen vastuutonta elämää eläneelle veljelleen, vaikkei ollut koskaan järjestänyt juhlaa hänelle. Tähän isä vastasi, että tämä vanhempi poika oli jatkuvasti ollut hänen luonaan, mutta nuorempaa poikaa piti juhlia, koska hän oli ollut poissa ja sitten palannut.[1]

Tuhlaajapoikavertaus on maailman tunnetuimpia vertauksia. Sanaa tuhlaajapoika käytetään myös yleisesti henkilöstä, joka palaa kristilliseen uskoon oltuaan siitä poissa, tai myös henkilöstä, joka katuu tekojaan havaittuaan toimineensa jollakin tavalla epäviisaasti. Vastaavassa buddhalaisessa vertauksessa tuhlaajapoika joutuu isänsä palvelijaksi.lähde?

Sanat tuhlaajapoika ja tuhlaajapoikavertaus ovat syntyneet jälkikäteen. Raamatussa niitä ei ole.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Tuhlaajapoikavertaus.